Tammi- ja helmikuu 2022

Etelä-Karjalan Eräviikko 21.-27.2.

Kaikilla eteläkarjalaisilla kouluilla oli mahdollisuus lähteä mukaan Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n organisoiman luontotietojen ja -taitojen teemaviikon tapahtumiin. Taavetin koulu on mukana erätouhuilussa nyt toista kertaa. Tällä viikolla oppilaat pääsevät kokeilemaan mm. ekoaseammuntaa, ilmakivääri ja -pistooliammuntaa sekä lumikenkäilyä. Instagramissa tapahtumaa voi seurata hashtagilla #ekeräviikko ja Liikkuvan koulun Instagramia ovat päässeet päivittämään myös meidän koulun oppilaat.

Eräviikon perjantai

Perjantain ohjelmassa oli lumikenkäilyä, hiihtopujottelua, mäenlaskua ja makkaranpaistoa. Päivän yksi kohokohta oli myös hernekeiton päälle vetäisty laskiaispulla. Sitten olikin aika vetäytyä talvilomalle huilailemaan…

Eräviikon keskiviikko

Keskiviikkona oli vuorossa 4H:n järjestämät toimintapisteet valleilla. Lumisessa maisemassa pelattiin ulkona Afrikan tähteä ja maalautapeliä sekä väsättiin lumiukkoja.

Eräviikon tiistai

Tiistaina osa oppilaista pääsi kokeilemaan ekoaseammuntaa koulun saliin ja osa kävi ampumasta ilmakiväärillä ja ilmapistoolilla kunnantalon alakerrassa. Pienimmät oppilaat pääsivät Pasin hiihtokouluun.

Välituntiriemuja

Lunta on tullut niin rutkasti, että pihalla riittää tekemistä kaikille. Korkealta lumivuorelta on hyvä tähystää, mitä pihalla on meneillään.

Penkkarit 10.2.

Jokavuotinen odotettu tapahtuma eli penkkarit kokosivat tällä kertaa oppilaita saliin luokittain. Karkkia tuntui riittävän jokaiselle ryhmälle.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä