Katselutila
Jouluista kuva-arvoitusta ratkottiin parin kanssa
Kuukauden elokuvasta oli kiva nauttia kavereiden kanssa.
Joulukortti koulukummille.
Tässä hahmotellaan tonttutaulua.
Tonttutaulun maalaamista.
Taulut ja kortit kuivumassa
Puutyöluokassa kuului pauke, kun tonttutauluja naulattiin.
Naulojen ympärille kieputettiin lanka.
Ihanat taulut valmiina kotiin vietäviksi.
Liikkatunnilla oli kiva laskea mäkeä. 😊
Välillä maistui lämmin mehu.
Meidän Suomi! Samalla tutustuimme luokassamme kansalliseläimiin ja -kasveihin.
Joulusukat valmiina!
Tarina piparkakkupojasta
Piparkakkutalo valmistumassa luokan yhteiseen talvimaisemaan.
Vihdoin päästiin laskemaan mäkeä!
Siellä se tämän talven ensimmäinen pieni lumiukko on. 😊
Joulusukkia on tehty hurjalla innolla! Näistä tulee ihanat! 😍
Joulusukan ohessa virkattiin. Näin tekemistä riitti, jos joutui open apua hetken odottamaan. 👍
Virkkaamista ei millään malta lopettaa. On se niin kivaa! 😊
Lukudiplomitehtävä voi olla parhaimmillaan näin herkullinen. Kiitos! Nämä herkut maistuivat ihan kaikille. 🤩
Isänpäivälahjoja tehtiin suurella innolla! Neulahuovutus oli niiiiiiiiiin kivaa! 👍👍
Lasinaluset valmiina!