Tuntiopettajamme

Pertti Utriainen

Tekijä: Mia Pätsi
Olen hyvinkääläinen sairaanhoitaja, mutta musiikki ja varsinkin kuoromusiikki on kulkenut koko elämäni mukanani. Musiikkia olen opiskellut entisessä kotikaupungissani Jyväskylässä ja johtanut sielläkin useita kuoroja. Kuorolaulukokemusta olen hankkinut mm. laulamalla Savonlinnan oopperajuhlakuorossa 10 vuotta. Hyvinkäällä ohjaan useampaa lauluryhmää ja pyrin luomaan aina innostavan ilmapiirin. 

Marika Tudeer

Tekijä: Mia Pätsi

Olen Pilpalassa asuva luokanopettaja ja englannin kielen opettaja. Harrastan luontoa, eläimiä, historiaa ja kirjoittamista.

Lassi Tudeer

Tekijä: Mia Pätsi

Olen diplomi-insinööri, puutarhuri, ikkunaentisöijä ja kokki. Asun Lopen Pilpalassa vanhassa, itse kunnostamassani talossa. Edellinen itse remontoimani koti oli Hämeenlinnassa, ja olen ollut mukana kunnostamassa myös muita vanhoja kohteita.

Tarja Tarima

Tekijä: Mia Pätsi

Olen ikonimaalari ja ikonimaalauksen opettaja jo toisessa polvessa.

Kuva Tarja Tarimasta: Tikkurila.

Satu Tamminen

Tekijä: Mia Pätsi

Koulutukseltani olen filosofian maisteri, pääaineeni on venäjä ja sivuaineeni latina. Olen suorittanut myös aineenopettajan kasvatustieteelliset opinnot. Opetuskokemusta on kertynyt yhteensä 20 vuotta päivälukiosta, aikuislukioista ja kansalaisopistoista.


Leena Ruoppa

Tekijä: Mia Pätsi

Olen hämeenlinnalainen käsityötaitojen opettaja. Kursseillani käsitellään pääasiassa tekstiilimateriaaleja, mutta muutakin mikä muotoutuu käsissä. Innostun helposti uusista käsityötrendeistä, yhtä lailla inspiraatio voi löytyä käsityöperinteestä. Olen kiinnostunut käsityön hyvinvointia ja luovuutta edistävästä ulottuvuudesta. Koulutukseltani olen artenomi AMK ja ammatillinen opettaja. 

Heidi Peura

Tekijä: Mia Pätsi

Ilon kautta ja hyvällä sykkeellä! Olen kunto- ja terveysliikunnan nimeen vannova ohjaaja. Ohjauskokemusta on karttunut jo parinkymmenen vuoden ajalta.

Elena Pekonen

Tekijä: Mia Pätsi

Minulla on kaksi musiikkialan tutkintoa - Pietarin Kulttuurikorkeakoulu 1982 (kuoronjohto ja pianonsoitto) ja Lahden Konservatorio 1993 (musiikin varhaiskasvatus). Opetuskokemusta minulla on vuodesta 1986 alkaen musiikkioppilaitoksissa ja kansalaisopistoissa.

Katri Lundqvist

Tekijä: Mia Pätsi
Olen reipas liikkuja, joka nyt on innokkaasti aloittelemassa jumppaohjauksia.

Hanna Liikka

Tekijä: Mia Pätsi

Olen liikuttaja Mäntsälästä. Liikunta-alalla olen toiminut kymmenisen vuotta, ennen alanvaihtoa tein uraa ravintola-alalla. Olen lisensoitu Personal trainer, kuntosalivalmentaja sekä jooga- ja pilates ohjaaja (klassinen pilates koulutus Peak Pilates-organisaatiosta). Tervetuloa kursseilleni.

Tiina Kuusela

Tekijä: Mia Pätsi

Olen koulutukseltani liikuntaneuvoja sekä lähihoitaja. Tunneillani pääset halutessasi haastamaan itseäsi, nauttimaan liikunnanilosta ja sen tuomista hyvänolon tuntemuksista. Lähdetään pienin askelin liikkeelle. Olen luonteeltani avoin, huumorintajuinen, rento sekä uusia innostava. Toivottavasti tavataan tunneilla! 


Saila Ketonen

Tekijä: Mia Pätsi

Olen Jyväskylän yliopistosta valmistunut saksan ja englannin kielen opettaja. Opettajana olen toiminut yläkoulussa ja lukiossa ja nyt olen innostunut opetuksesta myös opistossa. Lopen opistossa minun kanssani pääsee opiskelemaan saksaa etäkursseilla.

Lauri Keskinen

Tekijä: Mia Pätsi

Olen ollut kiertävä musikantti Hämeessä vuodesta 1994 (Lopen opistossa vuodesta 1999). Kitarat, ukulelet ja kanteleet autoon ja menoksi.

Jukka Hanhisalo

Tekijä: Mia Pätsi

Työurallani toimin sotilasmuusikkona Kaartin soittokunnassa vuosina 1980 - 2009 klarinetinsoittajana sekä apulaiskapellimestarina. Virkatyöni ohella opetin klarinetin ja saksofonin soittoa useammassa musiikkiopistossa. Tällä hetkellä olen tuntiopettajana Lopen opistossa ja Vanajaveden opistossa.

Satu Bethell

Tekijä: Mia Pätsi

Olen Suomen joogaliiton kouluttama joogaopettaja, jolla yli 25 vuoden kokemus joogaopetuksesta ja joogaopettajien kouluttamisesta. Luontoa, remontoimista ja avantouintia rakastava sosiaalialan lehtori.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä