Kirjavaa - Lopen opiston kirjoittajien torstaitarinoita 2011-2021

Kirjan julkistamistilaisuus 1.7.2021 klo 16.00 Lopen kunnankirjaston Fallesmanni-salissa

Kirjavaa- omakustanne julkaistiin Lopen opiston Elävä kertomus- kirjoittajaryhmän opiskelijoiden ja kurssia opettavan kirjoittamisen ohjaaja Outi Uotilan toimesta. Teoksessa on kymmenen naisen kirjoituksia vuosilta 2011-2021.

Kirjanjulkistamistilaisuudessa olivat mukana Lopen kunnasta kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Tuula Pirinen ja Lopen opiston rehtori Mia Pätsi. Kirjanjulkistamistilaisuudessa Lopen opisto muisti ruusuilla kirjoittajia ja rehtori piti lyhyen puheen. Muita puheita pitivät Outi Uotila, Meeri Lindfors ja Soile Lindfors. Myös yleisöllä oli mahdollista kysyä teoksen teon eri vaiheista.

Lopen kunta osallistui teoksen kustannuksiin siten, että tarinat ovat syntyneet Lopen opiston kurssilla. Keväällä 2021 kurssi pystyi jatkamaan kokoontumisia Peda.netissä. Toiseksi kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi myönsi kirjahankkeelle avustusta.