VANHEMMAN VIERELLÄ -KAHVILA

Vanhemman vierellä kahvila 22.10

Sateisena lokakuun keskiviikkona joimme kupposet kuumaa toisen vanhemman vierellä kahvilan merkeissä. Alkuun Varhan perheohjaaja esitteli ennaltaehkäisevän perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun, jonka jälkeen jatkoimme omalla porukalla perhe arki aiheen ympärillä keskustelua. Syysflunssat ja perheiden kiireet vähensivät hiukan osallistuja määrää, mutta mahtavat keskustelut saatiin aikaiseksi paikalla olijoiden kesken. Ilmapiiri oli rento ja vapautunut. Palautteiden perusteella kahvila oli taas oikein tykätty ja hyödyllinen! Kiitos superisti osallistujille!




Ensimmäinen Vanhemman vierellä -kahvila oli menestys!

Torstaina 10.4. joimme kupposet kuumaa ensimmäisessä Vanhemman vierellä -kahvilassa. Saliin oli pystytetty kolme erilaista pistettä, joissa oli tarkoitus jutustella annetusta aihealueesta. LisäksI esillä oli vanhempaintoimikunnan esittelypöytä, kirjavinkkejä kotiin sekä pari erilaista materiaalipakettia kuvittaja Jenni Kettusalolta KUHIKETTUAiheita, joista vanhemmat keskustelivat pienryhmissä:Palautelomakkeiden perusteella ilta oli kaikinpuolin onnistunutValtavan suuri kiitos kaikille osallistujille! Kahvila täyttyi vilkkaasta keskustelusta ja kokemusten vaihdosta. Iloisilta naurunremahduksiltakaan ei vältytty. Ilmapiiri oli rento ja vapautunut. Kahvilatoiminnalle toivottiin jatkoa ja sitä on myös luvassa.