5B Pekka Kaasila

Koira pieni


Koira pieni pesusieni
istui puussa, tutti suussa.
Järki jäässä, housut päässä.
Koira pieni, koira pieni, mitä teet?

talvirunoja 10.

Sinitiainen 
Pieni sinitiainen pomppi lumessa,
ihan kuin unessa.
Sitten se rupesi laulamaan,
mutta käki rupesi kukkumaan
ja väki kävi nukkumaan.

Pienihiiri


Pieni hiiri pomppii
Pieni hiiri pomppii
pesästä kesään,
mutta yhtäkkiä,
sieltä tieltä,
tulee hiirihaukka
ihan nälissään,
Voi raukka!

Hiirelle riimi

Olipa kerran hiiri
jolle kerrotiin riimi
riimistä tuli piiri 
sanoi hiiri

Talvirunoja VI

Talviyö

Pakkanen paukkuu,
ja koirat haukkuu.
Kettu yössä vinkaisee,
ja jänö pakoon pinkaisee.
Kuu nyt noussut on,
ja pöllön olo verraton.
Pöllön huhuilun kuuli,
metsän oma pohjoistuuli.
Ihmiset ovat tuoneet ruokaa,
talitintti vihdoin huokaa.

talvirunoja V

Kevään tulo 
Lumi alkaa kohta sulaa,
kevät tulee tosi lujaa.
Jääpuikoista vesi tippuu,
äiti huutaa sisälle Hippuu.
Puista tippuu lunta,
koira näkee ihanaa unta.
Kello on kohta kaks,
niin päivä muuttuu paremmaks.

talvirunojaIV

#loka-runo
pikku lintu lentää,
kohti etelää.
oli myrsky tuuli,
sen kuulin.
Matka on pitkä kohti etelää,  
lämmin on olla rannalla yksinään,
aurinko paahtaa kohti rantaa.


# ulkojäillä
Kentälle astelee,
lätkäjätkä,
kypäräpäässä.
On poika pakkassäässä.
Kova tuuli,
sen poika kuuli.
Veto mailasta lähtee,
kohti tähtee.



talvirunoja III

Peikko
Jääkiekko joukkueeseen hankittiin peikko,

joka oli heikko.  
Se oli aivan jäässä,
vaikka  sillä  oli lämmin kypärä päässä.
Se ei tehnyt maalia,
vaikka söi koko ajan kaalia. 

Lumileikki

Oli lapsilla hyvä leikki,
yksi lapsista oli Heikki.
Lumipallo lentää,
voi sentään.


LUMIPALLO

Lumipalloista voi tehdä,
ukkoja ja akkoja.
Siitä et saa ikinä sakkoja.
Lumiukko sulaa,
mutta se ei pysäytä junaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä