Digi mukaan ulos ja tutkimaan!

Tekijä: Jenna Posio
Ulkona on taas ihanan lämmintä ja luonto on herännyt talven jäljiltä. Nyt onkin hyvä aika yhdistää digi ja ulkoilu. Tämän viikon digivinkki painottuu tutkimiseen soveltuviin sovelluksiin ja laitteisiin, mutta ulkona on yhtäläillä mahdollista kuvata animaatioita tai luoda äänimaailmoja. Kun digitaalisia laitteita viedään ulos, kannattaa lasten kanssa käydä keskustelua siitä, miten laitteita käsitellään ja kohdellaan ulkona. 

Ipadeilta löytyy muutamia tutkimiseen soveltuvia sovelluksia. Ensimmäiseksi nostamme esiin niistä kaksi; mittanauha ja suurennuslasi. Suurennuslasilla on mahdollista suurentaa kuvaa tai saada kohdetta lähemmäksi. Kuvan laatu ei kuitenkaan ole kovin hyvä, joten todella yksityiskohtaisia asioita sillä ei ole mielekästä tutkia. Mutta tätä kannattaa kokeilla ja pohtia lasten kanssa esimerkiksi, minkälaisia erilaisia suurennuslaseja on olemassa ja mikä niistä toimii mihinkin tarkoitukseen parhaiten. Aina dgitaalinen versio ei välttämättä vielä ole parhain, mutta niihin tutustuminen ja niistä puhuminen lasten kanssa on tärkeää. 

Toisena sovelluksena Ipadilta löytyvä mittanauha. Sovellus muuttaa laitteesi mittanauhaksi lisätyn todellisuuden teknologian (AR) avulla. Sovelluksella pystyy ottamaan myös kuvan mitatusta kohteesta, jossa näkyy mittaustulos. Kuvat voi esimerkiksi, tulostaa tai koostaa niistä kollaasin tietyn aiheen ympärille. Hauskaa olisi myös seurata jonkin kasvin kasvamista mittaamalla sitä säännöllisesti ja ottamalla samalla kuva siitä. Alla esimerkki kuva mittanauha sovelluksella otettuna vahvuusvariksen siipivälistä:) 


Laitteista esittelyssä tällä kertaa Easi-scope. Easi-scope on USB-johdolla tietokoneeseen liitettävä mikroskooppi. Se suurentaa jopa 40 kertaisesti. Easi-scopella voi tutkia mitä vain! Luontokappaleita, hiuksia, ihoa, vaatteita yms. Tutkimisen yhteydessä on hyödyllistä nimetä eri materiaaleja ja vertailla niitä. Jos ryhmässä joudutaan usein neuvottelemaan huolellisesta käsienpesusta, kannattaa mikroskoopilla tutkia lasten kädet ja kynnen aluset:D Jokaiselta digitutorilta löytyy useampi easi-scope, joita tuodaan mielellään lainaksi ryhmiin.


Aurinkoisin terveisin, digitutorit

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin