Meidän koulumme
Nurmen koulu – yhteisöllinen kyläkoulu luonnon keskellä
Nurmen kyläkoulu on lämminhenkinen ja yhteisöllinen alakoulu, jossa opiskelee noin 50 lasta esiopetuksesta kuudenteenluokkaan. Koulu sijaitsee rauhallisissa maalaismaisemissa ja tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ulkoiluun ja oppimiseen luonnon äärellä. Koulun tilavat luokkahuoneet ja yhteiset tilat sekä suuri piha-alue luovat viihtyisän oppimisympäristön.
Koulun arjessa korostuu yhteisöllisyys: kaikenikäiset oppilaat leikkivät ja toimivat yhdessä, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukee lasten kasvua turvallisessa ilmapiirissä. Koulussa työskentelee kolme opettajaa ja yksi ohjaaja. Sisäliikunta ja kovien materiaalien käsityöt järjestetään Säijän ja Kuokkalan koulun tiloissa.
Nurmen koululla toimii virkeä ja aktiivinen vanhempainyhdistys, joka osallistuu koulun toimintaan ja tukee yhteisiä tapahtumia sekä retkiä. Oppilaiden arkea rikastuttaa myös tarjolla oleva aamu- ja iltapäivätoiminta esi-2.-luokkalaisille.
Nurmen koulu on pieni, mutta elinvoimainen. Koulu on paikka, jossa jokainen lapsi tulee nähdyksi sekä saa kasvaa turvallisesti oppivaksi ja osalliseksi yhteisön jäseneksi.