Poliisi vieraili koulullamme
Yhteistyö koulujen kanssa on poliisin ennalta ehkäisevää toimintaa ja yksi painopisteistä vuonna 2025.
Sisä-Suomen poliisi kertoo, että kouluyhteistyön parantamiseksi poliisin ennaltaehkäisevän erityistoiminnan ryhmää on vahvistettu kahdella henkilöllä.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että poliisi ottaa Pirkanmaalla käyttöön valtakunnallisen jalkautumismallin, jossa valvonta- ja hälytystehtäviä suorittava poliisi pysähtyy hetkeksi keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa alueen kouluille silloin, kun se on muilta tehtäviltä mahdollista. Tarkoituksena on vaikuttaa myös lasten ja nuorten poliisiin kohdistuviin ennakkoluuloihin ja vähetnää nuorten häiriökäyttäytymistä kouluissa ja vapaa-ajalla.
Kouluille tarjotaan myös mahdollisuutta osallistua poliisiin virtuaalisiin oppitunteihin, joihin liittyy myös opettajille tarkoitettua tukimateriaalia.
Aamulehti 27.1.2025