Keskiviikko 27.11.

Tekijä: Mari Tikkanen
Saavuimme aamulla koululle ja saimme taas erittäin lämpimän vastaanoton. Espanjalaisten ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat asioita, joista meidän suomalaisten kannattaisi ottaa mallia.


Vietimme lähes koko päivän "infantil" -kerroksessa. Tässä kerroksessa sijaitsee kaikkien 3- ja 4-vuotiaiden luokat. Espanjassa lapset tulevat siis kouluun jo 3-vuotiaina ja heidän päivänsä pitävät sisällään oppimistuokioita, jotka sisältävät paljon leikkiä ja laulua. Oppimistuokioiden lisäksi lapset leikkivät ja ulkoilevat koulupäivän aikana. Toiminta muistuttaa jonkin verran suomalaista päiväkotia, mutta oppimistuokioiden pituus on pitempi ja jo nämä pienet harjoittelevat englantia leikkien, laulujen ja arkipäiväisten asioiden yhteydessä. Infantil-luokissa on yksi aikuinen ja noin 20 lasta. 

Opettajat koulussa ovat hyvin lapsilähtöisiä ja ottavat jokaisen lapsen huomioon omana yksilönään. Tämä korostui etenkin koulun pienimpien oppilaiden kohdalla. 







Tänään Espanjassa vietettiin opettajien päivää. Koululla se merkitsi perinteistä kastanjoiden paahtamista ja tarjoilemista kaikille koulun oppilaille. Tapahtumaa olivat järjestämässä oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunta. Tämän lisäksi päivän aikana koulun liikuntasalissa järjestettiin oppilaille tapahtuma, jossa he pääsivät maistelemaan erilaisia hedelmiä. Koulun päätyttyä pääsimme osallistumaan henkilökunnalle järjestettyyn opettajan päivän juhlalounaalle, jossa tarjoiltiin espanjalaiseen tyyliin erilaisia tapaksia. 





Huomenna on viimeinen päivä koululla, ja jo nyt voidaan todeta matkan olleen unohtumaton kokemus!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä