Laukaassa

Esiopetushenkilöstön tehtävänä on varmistaa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen sekä pedagogisesti suunniteltu oppimisympäristö. Turvallisuus otetaan huomioon oppimisympäristöissä ja kaikessa esiopetuksen toiminnassa. Lasten kokeman turvallisuuden perustana ovat sensitiiviseen vuorovaikutukseen ja huolenpitoon perustuva toimintakulttuuri sekä esiopetukseen soveltuvat oppimisympäristöt. Lapsia ohjataan yksilöinä ja ryhmänä ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään ja siitä, että ryhmässä ei kiusata, syrjitä tai aiheuteta vaaraa muille.

 

Oman esiopetusyksikön oppimisympäristön lisäksi oppiminen mahdollistuu Laukaan upeassa luonnossa. Laukaan kunnan ja sen yhteistyökumppaneiden tarjoamat palvelut (mm. kirjasto, museo, liikuntapaikat, seurakunta, paikalliset urheiluseurat, vapaa-aikatoimi, palvelutalot) monipuolistavat oppimisympäristöjä.

 

Oppimisympäristöjä pyritään rakentamaan ja muokkaamaan yhdessä lasten kanssa. Oppimisympäristöä muokataan tarpeen mukaan joustavasti ja monipuolisesti huomioiden yksittäisten lasten ja ryhmän tarpeet sekä mielenkiinnonkohteet. Oppimisympäristö täydentyy esiopetusvuoden aikana, ja se rakennetaan leikkimiseen, tutkimiseen ja kokeiluun houkuttelevaksi. Myös vanhempien kehitysehdotuksia kartoitetaan ja otetaan huomioon.

 

Hyvien käytäntöjen jakamiseen pyritään luomaan tilaa ja mahdollisuuksia esiopettajien yhteistyössä. Toimintakulttuuria ja oppimisympäristöjä arvioidaan yksikkökohtaisissa ja esiopettajien yhteisissä suunnittelu- ja arviointipalavereissa vuosittain.