Laukaassa
Toimintakulttuurin kehittämisen lähtökohtana on inklusiivinen esiopetus, jossa kukin lapsi voi toimia, kehittyä ja oppia omana ainutlaatuisena yksilönään sekä yhteisön jäsenenä. Tähän kuuluvat kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys.
Toimintakulttuuriin vaikuttavien käytänteiden kehittämisen perustana on havainnointi ja arviointi päivittäisissä kohtaamisissa lasten ja huoltajien kanssa sekä esiopetusyksikössä. Kehittämiskohteita nostetaan vuorollaan painopistealueiksi ja kehittämisen etenemistä arvioidaan ja dokumentoidaan. Esiopetusyksiköiden moninaista yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti toimintavuoden aikana, mm. työilloissa ja palavereissa, suunnittelupäivissä ja opiskeluhuoltoryhmissä. Yksikkökohtainen vuosittainen arviointi kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.
Lasten osallisuutta yhteisön jäsenenä tuetaan monipuolisesti. Esiopetuksen arjessa jätetään tilaa lasten omille ajatuksille ja kiinnostuksen kohteille. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Lapsi voi osallistua esiopetuskeskusteluun ja/tai esiopettaja on selvittänyt etukäteen lapsen ajatuksia ja mielipiteitä.
Huoltajilla on mahdollisuus vaikuttaa toimintakulttuurin arviointiin ja kehittämiseen päivittäisissä kohtaamisissa, vanhempainilloissa sekä lapsen esiopetuskeskustelussa. Huoltajille tiedotetaan toimintakauden alussa käytössä olevat yhteydenpitokanavat. Huoltajille toteutetaan myös Laukaan kunnan esiopetuksen arviointikysely vuosittain.
Laukaassa kokoontuu säännöllisesti esiopetuksen ohjausryhmä esiopetuksen toiminnan kehittämiseksi. Esiopetuksen ohjausryhmän tavoitteena on käsitellä kuntatasolla sekä pedagogisia että hallinnollisia esiopetukseen liittyviä asioita huomioiden sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen kontekstit, joissa esiopetusta toteutetaan.
Esiopettajille järjestetään n. viisi yhteistä tapaamista lukuvuosittain. Esiopettajien tapaamisissa keskustellaan ajankohtaisista asioista, jaetaan kollegiaalisesti osaamista sekä perehdytetään esiopettajia uusiin käytäntöihin. Peda.net-sivustolle kootaan esiopettajien tapaamisista materiaalit esiopettajien työn tueksi. Lisäksi esiopetuksen henkilöstön ammattitaitoa ylläpidetään ja päivitetään koulutusten ja arvioinnin avulla, jota toteutetaan säännöllisesti kehityskeskusteluina ja työtyytyväisyyskyselyinä.