Digiaktorit

DIGIAKTORISTA DIGIOSAAJAKSI

Digiaktorit-hankkeessa nuorten digitaalisia taitoja tuetaan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Nuorista puhutaan usein diginatiiveina, mutta oppiakseen digiaktoriksi tarvitaan ohjausta ja mentorointia.
Tänä päivänä kouluttautuminen ja työelämä vaativat aiempaa enemmän itseohjautumistaitoja ja sähköisten palvelujen hyödyntämistä. Digiosaaminen on siis välttämätöntä kenelle tahansa nuorelle.

Digiosaamisen parantamiseksi hankkeessa pilotoidaan ja kehitetään digitaalisia pelillisiä menetelmiä, sekä mentoroinnissa tarvittavia sähköisiä- ja etäohjausmenetelmiä. Hankkeessa kerätään tietoa nuorten käyttäytymisestä digitaalisessa toimintaympäristössä ja selvitetään minkälaisia innovatiivisia digitaalisuutta tukevia palveluita he tarvitsevat.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu toteuttaa hankkeen yhdessä Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Ekamin,
Ekamin Rannikkopajojen ja Kouvolan seudun ammattiopiston KSAOn kanssa.
Rahoitusta saadaan Hämeen ELY-keskukselta Euroopan sosiaalirahastosta.
Hankkeen kesto 1.2.2018-31.7.2020.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä