Korun suunnittelu

Korusuunnitelma -palautuskansio

Palauta tähän kaikki annetut tehtävät annetun aikataulun mukaisesti
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Jos kuvat ei aukea..

Mikäli alla olevat kuvat eivät aukea peda.netin hitauden vuoksi, saat ohjeeseen apua täältä. Se ei ole tehty meidän koulua varten, joten älä hämäänny heidän palautusohjeista.

Luonnon korusuunnitelma

Tehtävänäsi on suunnitella koru, joka liittyy jollain tavoin luontoon.

Tässä tehtävässä opit, kuinka ideoidaan ja suunnitellaan piirtämällä ja muovailemalla. Opit tekemään monta suunnitelmaa, joista yhtä työstät eteenpäin korusi malliksi.

Tee ensin suunnitelma seuraamalla suunnittelupaperin ohjeita. Sen jälkeen tee korustasi muotoilemalla malli.

Käsityön tunnit on jaettu niin, että sinulle on varattu aikaa 1. vaiheeseen (suunnittelu) yksi kaksoistunti ja 2. vaiheeseen (mallin muotoilu)  kolme oppituntia. Työn palauttamiseen ja raportin kirjoittamiseen on varattu myös 3 oppituntia. (Voi olla, että joku vaihe vie enemmän aikaa kuin toinen, mutta kokonaisajan pitäisi pysyä käsityölle varatuiden oppituntien sisällä.) Työn tulisi olla palautettuna 30.4. Mikäli innostut ja haluat tehdä palautukset nopeammin, voit tehdä koko korun suunnitelmatyön kerralla.
Palauta kuitenkin palautuskansioon vähintään kyseisen päivän oppitunteja vastaava työ.
1. vaihe: palautus kuvasta viim. 16.4.
2. vaihe: kuva muotoilusta viim. 23.4.
3. palautus raportista viim. 30.4.

Voit osallistua lisäksi kilpailuun (vapaaehtoinen):
Korusuunnittelusta on järjestetty myös kilpailu. 
Halutessasi voit lähettää kuvan vielä Lumoavan korusuunnittelukilpailuun. Kilpailuaikaa on 30.4. asti. Tarkemmat ohjeet kilpailuun löydät täältä: Lumoavan kotitehtävä-kilpailu
Jokainen huolehtii kilpailuun osallistumisestaan itse.

Jokaiselta vuosiluokalta palkitaan kolme parasta. Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan polkupyörä. Kilpailun suojelijana toimii Suomen Olympiakomitea, joka lahjoittaa yhden Suomen Olympiajoukkueen polkupyörän (arvo n. 500 €). Lisäksi tuomariston valitsemista viidestä korusta tehdään 100 kpl:n rajoitetut tuote-erät. Jokaisen tuotteen tuotto ohjataan suunnittelijan ja hänen huoltajansa toivomaan kohteeseen lahjoituksena. Lahjoituksen kohde tulee olla yleishyödyllinen taho, esimerkiksi harrastusseura, koululuokka tai hyväntekeväisyysjärjestö.

Korun suunnittelu: Vaihe 1

1. Lähde ulos liikkumaan, ja poimi jokin sinua kiinnostava muoto tai hahmo ja piirrä se paperille. Voit myös katsella luontokuvia tietokoneeltasi. Mieti, mitä kaikkea luontoon liittyvää voit piirtää. Kasvien ja eläinten ohella luonnossa on vaikka mitä hienoa: pilviä, vuoria, mikroskoppisen pieniä muotoja...

Esimerkissä on piirretty puolukan lehti ja kukka. 

https://peda.net/id/ef18448e7bc

2. Taittele A4-kokoinen paperi 9 yhtäsuureen osaan. Voit myös tulostaa itsellesi pohjan tästä.

https://peda.net/id/777220167bc

3. Monista valitsemaasi muotoa. Piirrä pystyriville korut, jossa muotosi toistuu 2,3,ja 4 kertaa.

https://peda.net/id/cd00226c7bc

4. Seuraavalla pystyrivillä kokeile muutella muotosi kokoa

https://peda.net/id/0ae9928e7bc

5. Yhdistä jokin toinen muoto ensimmäisen muotosi kanssa esim. päällekkäin, sisäkkäin. Muista ettei tässä harjoituksessa ole oikeita ja vääriä vastauksia. Piirrä se, mitä seuraavaksi mieleen juolahtaa. Osa suunnitelmista tulee olemaan mielestäsi huonoja, mutta jostakin tulee varmasti oma suosikkisi.

https://peda.net/id/4cd90e727bc

6. Ota paperista kuva ja lähetä piirroksesi palautuskansioon

Korun suunnittelu: Vaihe 2

Valitse suosikkisi piirtämistäsi suunnitelmista.

Ennen mallin tekoa suunnitelmista, pohdi seuraavia kysymyksiä:

Mieti korun..
  • Käyttöä: Onko korusi rakkekoru, korvakoru, kaulakoru, vai joku muu kaunistus? Millainen kiinnitys siihen tulee?
  • Materiaalia: Mistä materiaalista valmistat korusi? (Onko se kangasta, lankaa, puuta, muovia? metallia?) Millaista tekniikkaa käytät?
  • Käyttäjää: Kuka korua käyttää? Oletko se sinä itse, kaverisi, vanhempasi, vai joku muu? Miten korun tyyli, muoto tai koko mukautuu käyttäjälleen sopivaksi?

Työstä valitsemaasi suunnitelmaa eteenpäin
muovailemalla siitä malli.

Mallin ei tarvitse olla samankokoinen kuin valmis koru olisi. Malli voi olla paljon suurempi, jolloin sitä on helpompi käsitellä.

Voit käyttää esimerkiksi näitä materiaaleja:

  • muovailuvaha
  • askartelusavi
  • sinitarra
  • taikataikina (googlaa ohje tai voit käyttää esim. tästä löytyvää ohjetta.)
  • muut taikinat, esim. jos leivotte kotona vaikka piirakkaa
  • ulkona hiekka, savi, (lumi) jne.

Vaihe 3: Työn raportointi

ässä on esimerkkikysymyksiä, miten voit tehdä käsityön raportointisi. Kerro niiden avulla, miten työsi syntyi, ja arvioi lopputulosta.

1) Ideointivaihe - Kerro vaiheesta 1:
  • Miten löysit valitsemasi muodon?
  • Mitä se esittää?
  • Miksi valitsit kyseisen muodon?
  • Miten eri variaatioiden piirtäminen sujui?
  • Miten valitsit suosikkimallisi?
2) Suunnitteluvaihe - Vastaa kysymyksiin, joita mietit vaiheen 2 alussa.

Mieti korun..
  • Käyttöä: Onko korusi rannekoru, korvakoru, kaulakoru, vai joku muu kaunistus? Millainen kiinnitys siihen tulee?
  • Materiaalia: Mistä materiaalista valmistat korusi? (Onko se kangasta, lankaa, puuta, muovia? metallia?) Millaista tekniikkaa käytät?
  • Käyttäjää: Kuka korua käyttää? Oletko se sinä itse, kaverisi, vanhempasi, vai joku muu? Miten korun tyyli, muoto tai koko mukautuu käyttäjälleen sopivaksi?
3) Valmistusvaihe - Kerro miten muotoiluprojektisi sujui.
  • Suunnitelman toteutus
  • Itsenäinen työskentely
  • Miten työskentely sujui?
  • Tarvitsitko apua? Keneltä sait apua?
  • Ongelmanratkaisu?
4) Valmiin työn arviointi - Arvioi valmista tuotosta.
  • Missä onnistuin?
  • Mitä olisin voinut tehdä toisin?
  • Mitä uutta opin?