9 lk Spotlight 2020-2021
LÄKSYT
ma 15.1.
Tee minuutin mittainen video, jossa kerrot mielimusiikistasi, bändistä tai artistista. Tämä tehtävä on pakollinen kaikille. Jos haluat, voit osallistua myös videolla Satakunnan kieltenopettajien järjestämään kilpailuun, ja alla ohjeet siihen.
Videon palautus tiistain tuntiin mennessä sähköpostiini. TÄMÄ TEHDÄÄN PERJANTAIN TUNNILLA. Voit lähteä miettimään sitä jo nyt!
Esittele itsesi, kuka olet mitä koulua käyt. MItä luokkaa käyt.
Maanantain tunnilla kävimme kpl 5A WIlf weekend tekstin vielä läpi pareittain ja he kyselivät sanastoa toisiltaan. Tarkistimme tehtävät ja teimme tunnilla s. 165 t 12 ja 13. Tämän lisäksi opiskelimme uuden kielioppiasian läpi s. 174, vaikka emme ehtineet tekemään tehtäviä.
Ma 1.3.
Teimme tunnin aikana koekertausmonisteita ja kertasimme tärkeimmät asiat.
Elokuva-arvio
ETENE NÄIN:
- Kerro ensin perustiedot elokuvasta:
- elokuvan nimi
- ohjaaja
- ilmestymisvuosi
- perustuuko johonkin kirjaan
Ala nyt kertoa itse elokuvasta
- Mistä se kertoo eli aihe ja juoni lyhyesti
- Mihin tapahtumat sijoittuvat = miljöö
- Ketkä ovat keskeisimmät henkilöt (voit mainita myös rooleissa olevat) > Millaisia henkilöt ovat?
- Mikä elokuvassa herätti tai ei herättänyt kiinnostuksesi? Miksi? Perustele!!!
- Mistä elokuva “pohjimmiltaan” kertoo, eli tuo esille teemaa.
- Elokuva-arvostelussa on hyvä arvioida myös sitä, miten ohjaaja on onnistunut elokuvan teossa. Tällöin arvioit siis esim. rooleissa onnistumista, kameran käyttöä ihmisten/maiseman kuvaajana, musiikkia jne.
- Kerro mielipiteitäsi koko ajan, siis juonesta, henkilöistä ja heidän onnistumisestaan roolissaan, teemasta jne…
- Aloita napakasti menemällä suoraan asiaan ja lopeta mieleenpainuvasti.
- Nosta mielipiteesi otsikoksi tai anna elokuvan teeman näkyä otsikossa.
ELokuva-arvio
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
ma 8.2.
Perjantaina tarkistamme myös vanhan enkun läksyn s. 154.
ma 1.2.
- mietittiin yhdessä mistä tehdään seuraavat esitelmät: Intia vai kulttuuriaihe ja päädyttiin kulttuuriin
- ei läksyä seuraavaksi kerraksi
pe 29.1.
- pareittain peli, jossa harjoiteltiin epäsuoraa kysymystä
- työhaastattelu peli ryhmissä
- toisella tunnilla Harry the Hacker kuuntelu ja siihen liittyvät tehtävät
- kotiin: s. 134 loppuun sekä s. 137 t 3 ja 4
pe 22.1.
- 2. tunnilla kertasimme suoran kysymyksen ja opettelimme epäsuoran kysymyksen s. 138 avulla
- teimme tehtävät s. 139 ja tarkastimme ne
- kotiläksyksi tuli s. 140 G4 ja G4 +
ma 18.1.
- kysymyksiä englanniksi kappaleen sisällöstä
- keskustelua lasten työllisyydestä eri maissa
- tarkastettiin vanhat läksyt
- käytiin tunnilla nopeasti läpi s. 131 adverbien vertailu. Tehtiin t 22 ja aloitetiin t 23 tekemistä, jäi kesken
- kotiläksy perjantaille sanakoe kpl 4 A
ma 11.1.21-
- tekstin pohjalta suullisesti sanaselitystehtäviä
- tarkastimme läksyt 1 ja 2
- teimme pareittain haastattelut, jossa kyseltiin TET-harjoittelupaikasta. Ne videoitiin ja lähetettiin open kännykkään
- kotiläksyksi tuli työkirjasta tehdä kolme tehtävää työkirjasta. Kpl 4A, verbitehtävät muistaaseni tehtävät 25, 26 ja 27: käännöstehtävistä sai valita viidestä tehtävästä kolme.
UUTINEN
Uutisen oletetaan vastaavan mitä-, missä-, milloin-, miksi-, miten- ja kuka-kysymyksiin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
ma 14.12.
- kotiläksy: kirjoita perjantaiksi oma uutinen. Palauta palautuskansioon.
vlogi
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
pe 4.12.
- koekertaustunti
- maanantaina enkun koe kpl 3A
ma 30.11.
- kerratiin relatiivipronomineja
- opetettiin työkirjasta s. 106 kielioppiasia, ja tehtiin G10 tunnilla ja tarkastettiin
- kotiläksyksi s. 107 kaikki tehtävät
pe 27.11.
Tehtiin myös lukukirjasta pareittain CHAT osio.
Tarkastettin kotitehtävät
2. ALoitettiin lukukirjasta pareittan tekemällä Gramamr talk
Opetettiin relatiivipronominit that, who, which, whose jaa what s. 102-105 ja tehtiin kaikki tehtävät
- kotiläksynä on englannin sanakoe maanantaina 30.11. kpl 3a.
ma 23.11.
- kuunneltiin ja käännettiin s. 72 teksti, tehtiin suullisesti kysymyksiä
- tehtiin s. 91 tehtävät tunnilla
- ilmoitettiin sanakokeesta ma 30.11. kpl 3A
- kotiin s. 92-93 t 10, 11 ja 12
-
pe 20.11.
- kysely
- suullisesti pareittain työkirja s. 89 t 3
- käyty kpl 3A s. 70-71 läpi, suomenettu ja luettu pareittain
- tehty tunnilla s. 90 tehtävät
- kotiläksy lukuläksy kpl 3A sekä työkirja s. 90 t 4+ open kännykkään, s. 92 8, 9+
pe 13.11.
- tokalla tunnilla koulutusjärjestelmät, kotiläksy s. 88 t. 1-2
(apua tekstikirjasta s. 68-69)
Läksy perjantaille 13.11.20 s. 71 t 4+
Kirjoita kuvaus ihannekoulusta käyttäen apuna sanoja, jotka annettu tehtävässä. Tekstin pituus 80-100 sanaa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
pe 6.11.
pe 15.10
- loput esitelmät syysloman jälkeisenä perjantaina
- kuunneltiin Presley's list ja oppilaat kävivät suullisesti pareittan s. 45 tehtävät 2 ja 2+
- tarkastettiin kotiläksyt
- keskusteluharjoituksia
- ktoiin s. 52-53 tehtävät 9, 10, 11 ja 12+
- sanakoe perjantaina 30.10. kpl 2A
ma 12.10
- oppilaat lukivat tekstin englanniksi pareittain
- kotiläksyjen tarkistus tunnilla
- kerraattiin tunnilla työkirjasta s. 56-57 apuverbejä ja tehtiin aukeaman kaikki tehtävät ja tarkastetiin
- kuunnneltiin lukukirja s. 44 Presley's list, käytiin läpi
- tehtiin tunnilla s. 51 tehtävät 5-7-
pe 9.10
2. tunti: kotiläksyn tarkistus.
Kuunneltiin kpl 2A s. 42-43 ja suomennettiin. Keskuteltiin luokassa englanniksi oppilaiden heikkouksista ja vahvuuksista.
kotiläksy: lue kpl 2A kotona ääneen ja tee työkirjasta s. 50 t 1-3.
ma 5.10.
- LOG ON lukukirja s. 40-41 käsittelyä suullisesti
- työkirja s. 48-49 t 1-3 kotiläksyksi
Englanninkielinen kirja
Vastaa näihin kysymyksiin.
1. Name of the book
2. Author
3. Characters
4. Explain the plot of the book
5. What did you like / like not about the book?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
pe 18.9.
2. tunnilla keskustelua enkuksi ystävyydestä, vanhempien ja nuorten väleistä
ei läksyä
ma 7.9.
- tarkistimme kotiläksyt
- mietimme englanninkielistä kirjaa .
Kirjastonhoitajan suosituksia:
Crossan, Sarah- Moonrise
Gaiman Neil, Coraline
Griffiths, Andy: The 13-story treehouse
Haig, Matt: The truth pixie
Kaye Marilyn: Put on sight, out of mind
Kinney, Jeff: Diary of a wimpy kid
McCall Smith, Alexander: The Akimbo adventures
Russel, Rachel Renée: Dork diaries
Simukka, Salla: As red as blood
SImukka, Salla: Sisterland
Walliams, David: Gangsty granny
- teimme tunnilla suullisia harjoituksia ja kuullun.
- Kotiläksy kaikille s. 32 t G6 sekä s. 25 t 3 ja 3+
pe 4.9.
- Lukukirja CHAT s. 20-21 suullisesti tunnilla
- tehtävät 1-2 työkirja s. 27 tunnilla
II tunti
- tehtiin tehtäviä s. 30-31 tehtävät ja tarkistettiin
- valitese itsellesi englanninkielinen kirja, jonka luet syyskuun loppuun menessä. 2.10 pidämme kirjaesitelmät englanniksi
- tunnilla kuuntelimme s. 18-19 ja keskustelimme
- kotiläksy: 33 t G7
Ma 31.8.
- kysellään sanoja
- tarkistetaan kotiläksyt s. 16-17
- tehdään tunilla s. 17 6 ja 7
- kerrattiin s. 22 sanajärjestys SPOTPA (subjekti- predikaatti-objekti-tapa-paikka-aika) ja tehtiin sivun tehtävät
- kerrattiin aikamuotoja s. 28 avulla ja tehtiin yhdessä netissä harjoituksia
- oppilaat alkoivat tekemään s. 29-30 harjoituksia
kotiläksy SANAKOE kpl 1 A perjantaina
Torstai 14.5.
Maanantai 11.5.
- palauta kuvan kanssa maanantain aikana
Maanantain 11.5. tehtävät
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Perjantai 8.5.
- suomennettiin kpl 6a s. 156-157
- kotiin s. 196 tehtävät, jos vielä tekemättä sekä 202 t 24 ja 25
- ota kuva ja palauta pedan palautuskansioon
Tehtävät oltava tehty maanantaina
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Torstai 7.5.
- tee työkirjasta s. 196 tehtävät
- tarkistus perjantain Teams-tunnilla
Maanantai 27.4.
- tee työkirjasta s. 194-195 LOG ON kaikki tehtävät aukeamalta. Ota kuva ja palauta palautuskansioon.
Ma 4.5. kotiläksyt
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Torstai 30.4.
Nyt väliin vähä rennompi tehtävä eli Treasure hunt!
Tässä sinulle lista esineistä, joista haluan sinun ottavan kuvan! Etsi ne siis kotoa ja valokuvaa! En halua kuitenkaan montaa kuvaa kylpytakista, vaan toimi siten, että asetelet samaan kuvaan useita esineitä! Uskon, että teistä suurin osa oppii tehtävän aikana jotain uusia sanoja! Lähetä kuvat palautuskansioon maanantain aikana! Sinun ei myöskään tarvitse kuvata kaikkia sanoja, vaan valitse allaolevasta listasta 15 sanaa!
Tässä tulee lista sanoista:
a thermometer
a syringe
a teatowel
a bedspread
an encyclopaedia
a stapler
a vase
a paperback
a bathrobe
slippers
yeast
a dictionary
a thermos flask
a saucer
a remote control
cinnamon
painkillers
a cough syrup
a calculator
flour
baking powder
a cushion
Treasure hunt palautus torstaina
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Torstai 23.4. ja perjantai 24.4. ja maanantai 27.4.
🎬🍿Katso valitsemasi elokuva kerro siitä englanniksi.
Alkuun elokuvan nimi englanniksi.
Kuvaile tapahtumapaikkoja, kerro ohjelman kolmesta eri hahmosta, joista yksi on päähenkilö. Mitä yhteistä tai erilaista on sinussa ja päähenkilössä? Mikä teki henkilöistä mielenkiintoisia/tylsiä? Minkänäköisiä he olivat ja mistä he pitivät ja mitä he tekivät?
Kerro elokuvan juonesta omin sanoin. (Mihin elokuva sijoittui, mikä oli sen ydintarina? Oliko tarina totuudenmukainen vai täysin fantasiaa?)
Kenelle suosittelisit elokuvaa ja mikä sinusta oli siinä hyvää ja mikä huonoa.
Käytä paljon eri aikamuotoja ja ujuta tekstiin vähintään 3 ehtolausetta, jota olemme harjoitelleet viimeisenä kielioppiasiana.
Tekstin pituus oltava 100-250 sanaa.
Teksti arvioidaan ja se on oltava minulla maanantaina 27.4. klo 16 mennessä lähetetty palautuskansioon.
Elokuva-teksti
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Maanantai 20.4.
KOE
Torstai 16.4.
- voit tehdä ns. tavallisen A4 hakemuksen tai käyttää esim. ohjelmaa canva.
https://www.canva.com
https://learnenglishteens.britishcouncil.org/skills/writing/intermediate-b1-writing/cv
palauta CV torstain aikana!!!
CV:n palautuskansio
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Maanantai 6.4.
- Tee siihen kuuluvat tehtävät s. 186-187 ja palauta tehtävät palautuskansioon tämän päivän aikana.
S. 186-187 tehtävien palautus maanantain 6.4. aikana
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Perjantai 3.4.
- Kuuntelelimme s. 144-145
- Teimme yhdessä työkirjasta s. 185 t 16.
- Tee tehtävät 17, 18+ ja 19+ kotona ja palauta palatuskansioon maanantaihin 6.4. mennessä.
Tehtävät 17, 18+ ja 19+ palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Torstai 2.4.
- Tee työkirjasta s. 178 tehtävät 1-3. Lähetä tehtävä 3, palautuskansioon torstain aikana. Tarkistamme tehtävät 1-2 Teams-tunnilla
- Tee työkirjasta s. 178 tehtävä 4+ ja palauta tämän perjantain Teams tuntiin mennenessä:
Teams tunti perjantaina 3.4. klo 11.30-12.15.
- tarkistamme s. 178 1-2 tehtävät tuolloin.
Tehtävä 3 ja 4 s. 178 palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Maanantai 30.3.
Tässä perusohjeita puheen kirjoittamiseksi ja fraaseja, joita on hyvä käyttää kirjoittaessaan puhetta englanniksi. Voit valita aiheen vapaasti, esim. pidät 9. luokan puheen, pidät puheen sisaruksesi häisssä, presidentin puhe yms. Rakenna puheesi ohjeiden mukaan, että siinä on tervehdys, aloituskappale, käsittely, lopetuskappale. Älä kopio mitään valmista puhetta, vaan kehitä omasi. Työ arvioidaan. Palautus torstain tunnille.
MIETI ENSIN MILLAINEN TILANNE ON
- Kuka on yleisö?
- ystäviä, tuttuja, sukulaisia, työkavereita
- asiantuntijoita
- korkea-arvoisia vieraita
- Tunnelma?
- muodollinen, virallinen
- vapaa, lämmin
- Mitä haluat sanoa? Mikä on keskeinen viestisi?
- toivottaa tervetulleeksi
- esitellä asian, paikan, henkilön
- onnitella
- myydä jotain
- tai muuten vaikuttaa ihmisten toimintaan
RAKENNA SITTEN PUHE SEURAAVIN ASKELIN. JOKAISEEN KYSYMYKSEEN EI TARVITSE VASTATA JOKA TILANTEESSA.
1. Tervehdys
Puhuttele ensin kunniavierasta, jos sellainen on, sitten muuta yleisöä.
2. Aloituskappale:
- (Kiitä mahdollisuudesta puhua)
- (Kuka olet? Eli miksi sinä puhut)
- Missä olet puhumassa?
- Miksi olet puhumassa?
- Mikä on aiheesi?
- Miksi se on tärkeä?
Kerro aiheesta:
- Kuvaile aihetta
- Kerro yhteinen muisto, huippuhetki, paras saavutus
- Luettele faktatietoa (tilastoja, prosentteja, vuosilukuja ym.)
- Kuvaile ongelmaa
- Kerro ratkaisu ongelmaan
- Kerro mitä tapahtuu, jos ongelmaa ei ratkaista
- Toista aiheesi
- Miksi se on tärkeä (vetoa tunteisiin)
- Kiitä yleisöä kuuntelemisesta
- Kehota toimintaan
TYYPILLISIÄ FRAASEJA
- Tervehdys
- Ladies and gentlemen
- Dear classmates / friends / colleagues / nature lovers
- Your royal highness Prince William
- Dear Suzie
- Aloitusfraaseja
- I am .....
- I would like to talk to you about ...
- I've come here today to talk about a very important issue...
- It is my honour/pleasure to give this speech today...
- On behalf of ... I would like to say a few words about...
- Lopetus
-
- Let’s all raise our glasses to dear Suzy! Happy Birthday!
- 'In conclusion...' '
- I want to conclude my speech by...'
- 'Finally...' '
- To finish off...'
- Thank you for your attention! T
- hank you for listening!
- Let's all ...!
- Never ...!
- Stop ... and start ...!
PUHE englanniksi
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Torstai 26.3. ja perjantai 27.3.
Valitse yksi sinua kiinnostava aihe Spotlight DIY - Do it yourself.
Voit valita toimintatavaksi PP esitys, video, juliste- mikä vaan. Toimi ohjeiden mukaan.
Jokaisessa tehtävässä on hyvä olla vähintään 5 kuvaa. Perustele vastauksesi kiinnostavalla tavalla (esim. t2 miksi tarvitset mukaan retkelle taskulampun. Vastaukseksi ei riitä vain, että tarvitsen sitä).
Työn palautus maanantaiksi 30.3.
DIY s. 179 maanantaiksi 30.3.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Maanantai 23.3.
sanomapro.fi
oppilaan avain: 3saatot
Unit 5: Tee kolme alinta konditionaalitehtävää
Jos vielä haluat harjoitella lisää, avaa Spotlight digilisätehtävät edellisten alapuolelta:
esim. 5 alinta tehtävää ovat aiheeseen sopivia. Toki saat tehdä enemmänkin!
Perjantai 20.3.
Torstai 19.3.
Katso tämä lyhyt video kertauksena kielioppiasiaan!
Tee tehtävät s. 177 G6 ABCD.
Yritetään perjantaina ottaa TEAMS palaveri, jossa tarkastetaan nämä tehtävät ja voitte kysyä, jos joku asia on epäselvä.
LÄKSYT JA OHJEET poikkeustilanteessa
- sanakoe tunnin alussa kappaleesta 5A.
- s. 173 the Green quiz
- kertasimme ehtolauseita ja opettelimme 2. konditionaalin. Ohjeet työkirja s. 174. Teimme tunnilla ja tarkastimme tehtävät G1-G3
- Kotiläksy s. 176 t G4, G5 ja G5+
- Ota kuva läksyistä ja palauta palautuskansioon.
Ota kuva maanantain kotiläksyistä ja palauta se tähän laatikkoon.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
VLOGI
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
The news
-valitse aikakausi
- valitse uutinen
- kuvaile
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.