Ajankohtaista

Vanhempainvartti-ilta to 11.10.2018 klo 15-19

Järjestämme perinteisen vanhempainvartti-illan torstaina 11.10. 2018 klo 15.00-19.00. Illasta on informoitu aiemmin Wilma-viestein 25.8. ja 1.9. (syystiedote). Opettajatapaamiset toteutetaan NonStop -periaatteella eli luokan- ja aineenopettajat ovat sijoittuneet omien pöytiensä äärelle liikuntasaliin. Etäisyys pöydästä toiseen on riittävä, jotta pöytäkeskustelut eivät kuulu muihin pöytiin. Käytämme myös meille siunaantuneita sermejä yksityisyyden turvaamiseksi. Aina silloin kun opettajan luona ei ole ketään keskustelijaa, hänen luokseen voi mennä juttelemaan oman lapsen kouluasioista. Yhteen opettajakohtaamiseen on mahdollista käyttää aikaa max 10 min. Opettaja mittaa keskusteluun käytettävän ajan ja ilmoittaa ystävällisesti vanhemmille ajan tulleen täyteen 10 minuutin kuluttua. Tämä keskustelutuokion tavoitteena on käydä pikaisesti läpi oppilaan asioita yleisellä tasolla. Pitempiaikaiselle keskustelutarpeelle pitää varata opettajalta erillinen aika.

Tavoittelemme tällä tapaamiskäytännöllä seuraavia etuja: 

  • Vanhemmat voivat tavata oman lapsensa kaikki opettajat. Useinhan vanhempainillassa tapaamiset jäävät vain omaan luokanopettajaan tai luokanvalvojaan.
  • Vanhemmat voivat hoitaa kaikki opettajatapaamiset keskitetysti yhden illan aikana, mikä helpottaa etenkin monilapsisia perheitä.
  • Ne vanhemmat, jotka hakevat lapsensa koulusta, voivat hyödyntää hakureissua opettajatapaamisiin.

Turhia odotteluaikoja ei pitäisi syntyä kovin paljon - sellaisiakin hetkiä varten meillä on ratkaisu: Koulumme 8. tai 9. luokkalaiset pitävät kahviota koulun aulassa keräten varoja luokkaretkeensä. 


Oulun kristillisellä koululla kaksi tonttivarausta Toppilansaaresta

Kristilliselle koululle varaus Toppilansaaresta

Yhdyskuntalautakunta on varannut Toppilansaaresta Toppilansaarentien varresta Oulun kristillinen kasvatus ry:lle koulun ja päiväkodin rakentamista varten kaksi tonttia.

Rakentamisoikeutta koulurakennusta varten on 2400 ja päiväkotia varten 1000 kerrosalaneliömetriä.

Oulun kristillinen koulu on toiminut vuodesta 2008. Koululla on Valtioneuvoston lupa järjestää esiopetusta ja perusopetusta luokille 1-9. Koulu toimii Välivainiolla kesään 2019 asti, jolloin koulurakennus Toppilansaareen valmistuu.

Koulu suunnitellaan n. 250 oppilaan kouluksi ja päiväkoti kaksiosaiseksi n. 70 lapsen päiväkodiksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä