Uimahalli tiedottaa

TIEDOTE LASTEN VANHEMMILLE

Hyvät vanhemmat,

Olemme lyhyen ajan sisällä huomanneet, että lasten omalla ajalla tapahtuvat uimahallikäynnit kaipaavat sääntöjemme puitteissa selvennystä.

Uimahallin säännöissä on kohta, jossa todetaan:

Uimataidottomat ja alle 8 -vuotiaat lapset ainoastaan vanhempien tai yli 15-vuotiaan huoltajan seurassa uimaan.

Alle 8–vuotiaat lapset eivät siis voi tulla ilman vanhempaa/huoltajaa uimaan yksin. Uimataidon tason voi tarkistaa yli 8-vuotiaalta lapselta uinninohjaajan kanssa. Uimataitoinen jaksaa mm. uida 50m yhtäjaksoisesti, vaivattomasti, reunoihin koskettamatta. Uimatestin vastaanottaa/hyväksyy uinninohjaaja. Kun yli 8-vuotias lapsi on suorittanut hyväksytysti uimatestin, voi hän vanhempiensa luvalla käydä yksin uimassa.

Testin avulla varmennamme lastenne uimataitoa ja pidämme huolta uimahallin käyttäjäturvallisuudesta.

Uimataidottomat lapset ovat aina uimahallikäyntinsä aikana vanhempiensa/huoltajansa vastuulla. Kun lapsi ui vähintään 10m (lasten allas päästä päähän), voi lapsi olla yksin lasten altaassa huoltajan ollessa samanaikaisesti allastiloissa. Tällöinkin lapsi on huoltajansa vastuulla.

Ystävällisin terveisin,

Kiuruveden uimahallin henkilökunta


Uimahallin järjestyssäännöt

Koululaisuinnit Kiuruvedellä, tietoa vanhemmille

Uintivuorot

Koulujen uintivuorot löytyvät Kiuruveden kaupungin nettisivuilta (www.kiuruvesi.fi > palvelut > liikunta ja ulkoilu > koululaisvuorot syksy /- kevät)

Käytännöt uintitunnilla

Kiuruveden kaupunki järjestää perusopetusoppilaille koulujen kanssa yhdessä sovittuna aikana uinninopetuksen. Uinninopetuksesta huolehtii uinninopettaja. Uinninopetuksen aikana uimahallin henkilökunta vastaa allashuoneen turvallisuudesta kuluttajaviraston ohjeiden mukaan (Dnro 2002/52/3709, Liite 1). Opettajat osallistuvat aktiivisesti oppilaiden valvontaan myös uinninopetuksen aikana. Luokan opettajat vastaavat puku- ja suihkutilojen valvonnasta.

Ennen uinninopetuksen alkua uinninopettaja ottaa ryhmän vastaan uimahallin aulatiloissa. Ilman uinninopettajan lupaa ei oppilaita saa päästää puku-, suihku-, sauna- ja allastiloihin. Erityisesti allastiloihin siirtyminen ja sieltä poistuminen tapahtuu vasta uinninopettajan luvalla. ”Oppilaita ei saa päästää allastiloihin yksitellen tai antaa heidän siirtyä omin päin altaalle. Myös opetuksen päättyessä tulee varmistaa, että kaikki oppilaat poistuvat allastiloista yhtä aikaa.” ( Uimaopetus turvallisemmaksi; Hki 8.5.2007; Opetushallitus, Suomen Kuntaliitto, OAJ, SUH; s. 6)
Uimahallin järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt on hyvä kerrata lasten kanssa aina uintikauden alussa:

  • Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö sekä niiden vaikutuksen alaisena oleminen uimahallissa on ehdottomasti kielletty!
  • Henkilökunnalla on oikeus ja velvollisuus estää asiakkaan pääsy uimahalliin, mikäli seurauksena voisi olla vaara- tai häiriötilanne.
  • Uimahallissa ei saa käyttäytyä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla.
  • Peseydy kunnolla saippuaa käyttäen ja muista huuhdella myös hiuksesi!!!
  • Saunaan ja suihkuun mennään ilman uimapukua. Laudeliinan käyttö olisi suotavaa.
  • Lasitavaroiden vienti pukuhuoneisiin tai allastiloihin on ehdottomasti kielletty.
  • Uima-asuna uimapuku tai uimahousut (ei shortseja tai pyöräilyhousuja)
  • JUOKSEMINEN EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Allastiloissa liikutaan rauhallisesti lattioiden mahdollisen liukkauden vuoksi.
  • Hyppääminen on kielletty muualta kuin hyppykiviltä! Altaisiin mennään siihen tarkoitettuja portaita käyttäen.
  • Uimataidottomat ja alle 8 -vuotiaat lapset ainoastaan vanhempien tai yli 15-vuotiaan huoltajan seurassa uimaan.
  • Uimataidotonta lasta ei saa päästää tai jättää yksin altaaseen.
  • Uimataidoton lapsi ei ole henkilökunnan vastuulla!
  • Varastosta löytyvien välineiden käyttöön kysytään lupa uimavalvojalta.
  • Rataköydessä roikkuminen on kielletty
  • Ei purukumia tai namia allastiloihin, koska ne voivat juuttua kurkkuun tai tukkia uima-altaan viemärit.

Miksi shortseja ei muka saa käyttää?

  • Ne on yleensä valmistettu joustamattomasta materiaalista, joka imee vettä itseensä enemmän kuin uimapuvuissa yleisesti käytetty lycra.
  • Shortseissa kankaan pinta-ala on suurempi kuin tavallisissa uimahousuissa ja siten ne keräävät enemmän vettä ja likaa.
  • Usein samoja shortseja käytetään uimahallin lisäksi myös kesäisin rannalla, jolloin niihin kertynyt hiekka siirtyy altaaseen.
  • Shortseista valuva runsas vesi tekee jo ennestään liukkaat uimahallien laattalattiat vieläkin liukkaimmiksi.
  • Shortsit ovat monesti pitkälahkeisia ja väljiä. Tällöin on suurempi mahdollisuus, että ne tarttuisivat johonkin kiinni ja näin ollen ovat käyttäjänsä turvallisuudelle vaaralliset.

No millainen uima-asu on sitten sopiva?

Uimahalliin sopiva materiaali uimapuvuissa on synteettinen kuituseos, joka vaihtelee eri valmistajilla. Normaali uima-asu on paras valinta.

Okei, nyt tiedän senkin, että..

Kiuruvedellä ja Iisalmessa tämä yhteinen ja entistäkin tiukempi linja uima-asujen suhteen on otettu käyttöön sekä asiakkaiden turvallisuus- että hygieenisyys-syistä.

Shortsien käyttö uima-asuna on myös koululaisuinneissa kielletty. Se selviää tutustumalla uuteen Opetushallituksen, Kuntaliiton, OAJ:n ja SUH:n julkaisemaan ohjeistukseen ”Uimaopetus turvallisemmaksi”.


Tavoitteet luokittain (mihin uimaopetuksella pyritään)

Kiuruveden uimahallin opetussuunnitelma perustuu SUH:n uimaopetuksen johtoryhmän julkistaman uimaopetuksen luokkakohtaisiin tavoitteisiin ja esimerkkisisältöihin, jotka taas pohjautuvat Opetushallituksen opetussuunnitelmien perusteisiin.

  1. luokan tavoite on uskalluksen saavuttaminen (kellunnat, liu’ut, vesileikit, pinnan alle painautuminen)
  2. luokalla tavoitteeksi on asetettu pinnalla pysyminen (vesileikit, uintitekniikoiden alkeet: myyräuinti ja alkeisselkä). 2luokan päättyessä oppilas hallitsee alkeisuimataidon (kastautuminen ja 10m yhdellä uintitavalla)
  3. luokan tavoitteena on eteneminen (selkäkrooli, krooli, vesileikit ja pelit) 3.luokan päättyessä oppilas hallitsee 25m uimataidon.
  4. luokalla taitoja kehitetään perusuimataidon ympärillä (rintauinti, sukellukset, hypyt, vesileikit ja pelit sekä turvallisuus vedessä) 4.luokan päättyessä oppilas hallitsee 50m uimataidon kahta uintitapaa käyttäen ja 5m sukelluksen pinnan alla.
  5. luokalla kehitetään jo hankittuja taitoja (krooliuinti, matkauinti, vesipelastus, vesipelit)
  6. luokan tavoitteita ovat pohjoismaisen testiuinnin suorittaminen (200m) ja vesipelastustaitojen kehittäminen. 6. luokan päättyessä oppilas pystyy uimaan 200m yhtäjaksoisesti käyttäen vähintään kahta uintitapaa.

Terveisin,

Kiuruveden uimahallin henkilökunta