Asukaspuisto Veikonvintti / Invånarparken Veikkosvinden

Mikä asukaspuisto on?

Asukaspuisto Veikonvintti on pikkulapsiperheiden maksuton, kaksikielinen kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jakaa vanhemmuuden kokemuksia ja touhuta yhdessä lapsen kanssa. Asukaspuistossa voi viettää aikaa oman aikataulun ja toiveen mukaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. 

Asukaspuiston sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, tutkimiseen ja ilmaisuun eri keinoin. Keittiöstä löytyy jääkappi, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten. Kahvia/teetä voi keittää ja ostaa 20 snt/kuppi. 


Toimintamme

Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa Kirkkonummen varhaiskasvatussuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Lasten ja vanhempien toiveilla, tarpeilla ja ideoilla on suuri merkitys avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämisessä. 
  
Asukaspuistossa työskentelee kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista. Ohjattua toimintaa toteutetaan sekä sisä- että ulkotiloissa. Pihaleikkipaikkana toimii Albin Bromanin puisto. Koskentorin päiväkodin liikuntasali on perheiden käytössä kerran viikossa. Viikko-ohjelma on nähtävillä asukaspuiston ilmoitustaululla ja ulko-ovessa sekä asukaspuiston Facebook-sivulla.  
  
Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja neuvolan perheohjaaja ovat tavattavissa asukaspuistossa säännöllisesti. Alueellisia yhteistyökumppaneita ovat avoimen varhaiskasvatustoiminnan kerho, alueen päiväkodit, suomen- ja ruotsinkielinen seurakunta, neuvola, kirjasto, Mannerheimin lastensuojeluliiton Pohjois-Kirkkonummen yhdistys ja kotipalvelun perhetyö. 
 
Yksi yhteistyömuoto on asukaspuistossa järjestettävä avoin vertaisryhmä Vanhemmuuden vuoristoradalla, joka toteutetaan yhteistyössä avoimen varhaiskasvatuksen, perhepalveluiden ja suomalaisen seurakunnan kanssa. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä