Asukaspuisto Piennarpiha / Invånarparken Släntgården

Mikä asukaspuisto on?

Piennarpihan asukaspuisto on pikkulapsiperheiden maksuton kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jakaa vanhemmuuden kokemuksia ja touhuta yhdessä lapsen kanssa. Asukaspuistossa voi viettää aikaa oman aikataulun ja toiveen mukaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. 

Asukaspuiston sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, tutkimiseen ja ilmaisuun eri keinoin. Keittiöstä löytyy jääkappi, hella, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten. Kahvia/teetä voi keittää ja ostaa 50 snt/kuppi.   

Toimintamme

Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa Kirkkonummen varhaiskasvatussuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Lasten ja vanhempien toiveilla, tarpeilla ja ideoilla on suuri merkitys avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämisessä. 
  
Asukaspuistossa työskentelee kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista. Ohjattua toimintaa toteutetaan sekä sisä- että ulkotiloissa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja neuvolan perheohjaaja ovat tavattavissa asukaspuistossa säännöllisesti. Viikko-ohjelma on nähtävillä asukaspuiston ilmoitustaululla ja ulkoikkunassa sekä asukaspuiston Facebook-sivulla. 

  
Alueellisia yhteistyökumppaneita ovat alueen päiväkodit, suomen- ja ruotsinkielinen seurakunta, neuvola, kirjasto, kansalaisopisto ja kotipalvelun perhetyö. Yksi yhteistyömuoto on asukaspuistossa järjestettävä avoin vertaisryhmä Vanhemmuuden vuoristoradalla, joka toteutetaan yhteistyössä avoimen varhaiskasvatuksen ja suomalaisen seurakunnan kanssa. 

  

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä