Suomeen kahvi kulkeutui 1700-luvun alussa, mutta sen käyttö alkoi yleistyä vasta vuosisadan puolivälin tienoilla, aluksi aatelisten ja säätyläisten kodeissa, myöhemmin myös porvariston ja talonpoikien keskuudessa. Suomessakin kahvia käytettiin ensin lääkkeenä, mutta tässä suhteessa se ei pystynyt koskaan syrjäyttämään paloviinaa. Sen sijaan kahvi saavutti melko lyhyessä ajassa suunnattoman suosion nautintoaineena.

Collegium medicum, Ruotsin ja samalla Suomen lääkintätoimen keskusvirasto, julkaisi jo vuonna 1746 kirjoituksen teen- ja kahvinjuonnin väärinkäytöstä. Samalla se neuvoi käyttämään kotimaisia yrttejä teen sijasta. Tuonnin voimakkaasti kasvaessa ryhdyttiin kahvin käyttöä vastustamaan myös taloudellisin perustein.

Turun Akatemiassa julkaistiin vuonna 1755 Elias Granrothin väitöskirja, jossa kahvia arvosteltiin ankarin sanoin: "Kahvi on juoma-aine, joka meillä on päässyt sellaiseen valtaan, ettei kukaan, joka pitää itseään tavallista talonpoikaa parempana, luule voivansa ja tarvitsevansa olla sitä vailla. --- Ei voi siitä syystä kyllin ihmetellä sitä, että niin inhottava ja ikään kuin itse luontoakin ellottava juoma on sellaisella nopeudella niin suuressa osassa maailmaa otettu yleisesti käyttöön, vieläpä siinä osassa, joka jos jollakin tavalla on olevinansa muita maanosia valistuneempi. Mutta mitäpä muoti ja tottumus eivät saisi aikaan!" Suuri haitta oli myös se, että kahvi "itsessään on karvas ja ikään kuin varta vasten valittu sokeria kuluttavaksi." Sokerin tuonti nimittäin lisäsi omalta osaltaan ulkomaankaupan maksuvaikeuksia. Kahvista kannettiin Ruotsi-Suomessa veroa vuodesta 1747 alkaen, mutta valtiontalouden heikentyessä päätettiin kahvin maahantuonti ja käyttäminen kieltää kokonaan vuonna 1756 useiden muiden ulkomaisten ylellisyystavaroiden ohella.

Kielto oli kuitenkin pakko kumota jo vuonna 1761 kansalaisten tyytymättömyyden ja valvonnan mahdottomuuden vuoksi. Vuoden 1766 ylellisyysasetuksessa kahvi kiellettiin uudelleen ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin lisäksi "Cuning:sen Maj:tin Lawiambi Armollinen Päällepano, Caffén juomista wastan". Määräyksiä yritettiin nyt valvoa tarkoin, mutta kahvia tuotiin maahan salaa eikä sen juontia saatu estetyksi. Niinpä kahvin käyttö oli sallittava jälleen vuonna 1770.

Vuonna 1794 kiristettiin ylellisyyssäännöksiä ja annettiin taas uusi kahvikielto. Sen johdosta vietettiin monissa paikoissa surujuhlia "kahvin hautajaisten" merkeissä. Tätäkin kieltoa rikottiin yleisesti ilmiannoista, kotitarkastuksista ja rangaistuksista välittämättä, minkä vuoksi sekin oli kumottava jo vuonna 1796. Iloa kesti kuitenkin vain vähän aikaa, sillä kahvi kiellettiin vielä kerran vuosina 1799–1802. Sen jälkeen ei uutta kieltoa enää tullut ja kahvi sai rauhassa jatkaa voittokulkuaan kansan keskuudessa.

Kahvikieltojen aikana tehtiin useitakin kokeiluja kahvin korvaamiseksi vastaavanlaisilla juomilla. Niiden tutkinta oli alistettu Collegium medicumille, joka antoi lausuntonsa sekä käytettyjen ainesten että niistä valmistettujen juomien perusteella. Collegium medicumin mukaan paras korvikejuoma saatiin seoksesta, jossa oli 1/4 osa sikurinjuurta ja 3/4 osaa rukiinjyviä. Tammenterhoja voitiin myös käyttää, mutta yritykset lisätä mukaan tupakanlehtiä kiellettiin. Tavallisimmin kahvinkorvike valmistettiin paahtamalla rukiinjyviä, joiden joukkoon saatettiin sekoittaa ruisjauhoja, hapanta leipää, perunaa, humaloita tai karvasmantelia.