Hakija yhteisö
Kiteen seudun romaniyhdistys ry
Aihe
Näytelmäkerhon toiminta, joka sisältää viikoittaiset harjoitukset, näytelmäleirit, teatteriesityksen sekä pieniä kiertäviä näytelmäesityksiä kohderyhmille vietäviksi. Pienet näytelmäesitykset kulkevat nimellä “Kiusaamisen monet kasvot”.
Yhteísön aiemman toiminnan tiivis esittely
Kiteen seudun romaniyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 22.5.2014. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää romanien yhteistä kanssakäymistä sekä suhteita valtaväestöön. Yhdistys toimii sillanrakentajana romanien ja valtaväestön välillä. Yhdistys tukee romanien kristillisiä ja hengellisiä arvoja sekä sosiaalisia taitoja. Yhdistyksen päätavoitteena on romanikielen ja – kulttuurin tukeminen ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.
Toiminnan piirissä on ollut noin 40 henkeä. Toiminta on ollut monipuolista olemme olleet siltana romaniväestön ja pääväestön välillä, olemme järjestäneet leirejä, konsertteja,tapahtumia sekä koulutuksia. Meillä on toiminut myös arkityöpaja joka pitää sisällään eri toimintoja kuten sosiaalisten taitojen kehittämistä arjen hallinnan harjoittamista, syrjäytymisen ehkäisyä. Kerhoina meillä on toiminut Toimix-kerho joka oli toiminnallinen kerho suunnattu lapsille ja nuorille, romanikahvio, kohtaamisen kahvio, musiikkikerho, vanhemmuuden kurssi sekä paljon muuta. Olemme myös osallistuneet sisäministeriön järjestämään Yes7 koulutukseen jossa harjoitettiin pienhankkeen hallintaa ja toteutusta. Yhteistyöverkosto meillä on laaja ja monikirjoinen, yhteistyötä teemme Kiteen kaupungin, Kiteen ev-kansanopisto, ev-lut srk, vapaaseurakunnan, helluntaiseurakunnan ja paikallisten järjestöjen kanssa.
Aiemmat apurahat
Kiteen seudun romaniyhdistys ry on aiemmin saanut OKM:n rahoitusta musiikki-kerhon toimintaan. Vuoden 2015–2016 musiikkikerho kokoontui yhdeksän kuukauden aikana viikoittain harjoittelemaan. Lokakuussa 2015 järjestettiin musiikkileiri. Musiikkileirille osallistui noin 25 henkilöä. Musiikkileirin opettajina toimivat Mertsi Lindgren ja Leif Baltzar sekä ohjaajina toimivat paikallisen romaniyhdistyksen jäsenet. Leiriohjaajat huolehtivat myös käytännön järjestelyistä kuten tilavarauksista, markkinoinnista, tarvikkeiden roudauksesta, ruokailujen järjestämisestä. Joulukuussa 2015 musiikki-kerholaiset järjestivät joulukonsertin Kiteen evankelisella kansanopistolla. Konserttia oli kuulemassa noin sata henkilöä? Musiikki-kerholaiset äänittivät joulun taikaa äänitteen, levyllä on yhdeksän raitaa.
Keväällä 2016 oli musiikillinen romanikulttuuri tapahtuma, joka järjestettiin Kiteen koulukeskuksella. Tapahtumassa oli erilaisia romanikulttuuriin liittyviä esittelypisteitä. Koululuokat kävivät tutustumassa romani-kulttuuriin ja -musiikkiin. Päivän aikana oppilaat saivat kuulla romanimusiikkia ja heille kerrottiin romanikulttuurista, suomalaisten romanien historiasta ja nykypäivästä.
Työsuunnitelma
Kiteen Seudun Romaniyhdistys ry hakee apurahaa näytelmäkerhon toimintaan keväälle 2024 vuoden 2025 loppuun asti. Näytelmäkerhon toiminta painottuu itseilmaisuun näytelmän ja musiikin keinoin. Tietojemme mukaan Kiteellä ei ole ollut vastaavaa näytelmäkerhoa vähemmistöille ja valtaväestölle. Teatterikerho on yhteinen projekti romaneille, maahanmuuttajille sekä valtaväestön edustajille. Näytelmäkerhossa on tarkoitus yhdistää vähemmistöjen ja valtaväestön kanssakäymistä. Tarkoituksena on muuttaa ihmisten asenteita vähemmistöjä kohtaan. Näytelmäkerhossa haluamme puuttua syrjintään ja kiusaamiseen ja niiden vaikutuksiin itseilmaisun keinoin.
Näytelmäkerhon toimintasuunnitelma sisältää seuraavat tapahtumat:
1) Näytelmäkerhot. Viikoittaiset kerhokerrat helmi- toukokuussa 2024. Kerhossa on tarkoitus paneutua itseilmaisuun, musiikin ja draaman keinoin. Kokoontumisia on viikoittain. Kerhon opettajana ja ohjaajina on tarkoitus toimia teatteritaustaisia maahanmuuttajia sekä romaniyhdistyksen jäseniä. Kerhot jatkuvat syyskuussa 2024.
2) Teatterileirit. Aloitusleiri helmikuussa 2024. Toinen leiri syksyllä 2024. Leirille kutsutaan opettajiksi kansalaisopiston näytelmäkerhojen ohjaajia ??
3) Retket. Näytelmäkerholaisille on tarkoitus järjestää retkiä (2-3) erilaisiin kulttuuri- ja taide tapahtumiin
4) Pienesitykset: Kevään 2024 ja syksyn 2024 näytelmäkerhossa osallistujien on tarkoitus tuottaa tekstejä kokemastaan syrjinnästä tai kiusaamisesta. Näiden tekstien sisältöä käytetään piennäytelmän sisällön tuottamiseen. Tarkoituksena on tuottaa näistä lyhyitä näytöksiä nimellä “Kiusaamisen monet kasvot”. Suunnitelmissa on että näitä esityksiä voidaan esittää kiertävinä näytöksinä esim. kouluissa tai palvelutaloissa. Pienesityksiä 4-6.
4) Musiikillinen teatteriesitys: Näytelmä kerholaiset tuottavat musiikillisen teatteriesityksen joka on tarkoitus esittää Kitee-salissa keväällä 2025, romanien kansallispäivänä.
BUDJETTI
Ostopalvelut 3000 e (Aputyövoima ja ostopalvelut)
Leiri ja kerhokulut 2500 e, +1000? (muu)
Tila ja materiaali kustannukset 3000e, tämä pienempi esim 1000?
Matkakulut 1500 e + 1000?
Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin