Kestävä kehitys

Käden taidot ja kestävyys

Ekologinen kestävyys

Kursseja ja kurssisisältöjä laadittaessa huomioidaan tilojen suomat mahdollisuudet ja rajoitteet mm. liikkumisen, valaistuksen, vesipisteiden, työskentelyyn tarvittavan tilan sekä käytettävän opetusvälineistön mukaan. Lisäksi pyritään keskittämään yhden opettajan kurssit tiettyyn opetuspisteeseen. Tällä vähennetään tai vältetään kokonaan ylimääräinen kulkeminen eri opetuspisteiden välillä.

Opetukseen hankittavat työvälineet ja työtilat pidetään laadukkaina, kunnossa ja huolletaan säännöllisesti, jotta niiden elinkaari jatkuu ja tarpeettomilta hankinnoilta vältytään.

Kurssien sisällöissä painotetaan eri materiaalien ja työtapojen ekologisuutta, oli sitten kyse materiaalin tuottamisesta, hankinnasta, viimeistyksestä tai käsittelystä ja huollosta. Esimerkiksi tekstiilien värjäyksissä tai puun käsittelyssä vältetään käyttämästä ympäristölle tai ihmisille haitallisia aineita. Opiskelijoita ohjataan lähestymään tekniikoita ja tuotteita kierrätyksen, vähäisen materiaalihävikin ja uusiokäytön näkökulmasta ajatellen. Kurssien aikana nostetaan esiin uusia, luontoa säästäviä innovaatioita ja tapoja toimia. Upcycling kädentaidoissa on hyvä esimerkki materiaaleja uusivasta toiminnasta yksilötasolla. Toisaalta nostetaan esiin myös esim. uusien kuitujen kehittäminen tai kierrätysmateriaalin työstö uusiksi kuiduiksi. Puutöissä ei käytetä syöpävaarallisia lajeja ja mikäli sellaisia käytetään, huolehditaan asianmukaisesta suojautumisesta. Materiaaleina suositaan kotimaista puuta tai kierrätysmateriaalia. Materiaalihankinnat ovat pääsääntöisesti opiskelijoiden vastuulla, mutta heidän hankinnoistaan keskustellaan ja pyritään ohjaamaan valintaa kestävien ratkaisujen puoleen.

Kaikilla kursseilla kiinnitetään huomiota työturvallisuuteen, ohjataan opiskelijoita käyttämään asianmukaisia suojavälineitä sekä ohjeistetaan suullisesti, kuvallisesti ja kirjallisesti työvälineiden ja tilojen käytössä. Huolehdimme, että opettajilla on asianmukaiset suojavarusteet ja niitä edellytetään myös opiskelijoilta.

Taloudellinen kestävyys

Opetus suunnitellaan siten, että opettajan tai muun henkilökunnan kulkeminen tai opetusvälineistön/tavaroiden kuljettaminen eri opetuspisteiden välillä vähenee minimiin. Kylillä tapahtuvassa opetuksessa huolehditaan, että koneilla ja välineillä on säilytysmahdollisuus tai opistolla on käytössään opetukseen osoitettu oma tila. Laadukkaiden ja asianmukaisten opetusvälineiden hankinta puolestaan vähentää huoltotarvetta ja pidentää laitteiden ja opiston käytössä olevien tilojen elinkaarta. Erityisryhmien opetus ja tilauskurssit voidaan järjestää tilaajan toiveiden mukaisesti. Kursseille ohjataan ilmoittautumaan sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Toiminnoissa käytetään sähköistä tiedottamista ja viestintää, kuten verkkoHellewin ryhmätekstiviestipalvelua, Peda.net oppimisympäristöä ja sinne rakennettuja verkkopohjaisia kurssikohtaisia tiloja, joihin kerätään materiaalia opetuksen tueksi. Opiskelijoilla on mahdollisuus lisätä ympäristöön palautuksia sähköisesti mm. opintopistekurssien suorittamiseksi.

Opetustilojen oikeanlainen valinta erilaisiin opetuksiin vähentää ja minimoi mahdollisten vahinkojen määrää ja näin pidentää tilan ja kalusteiden huollon välejä ja kustannuksia. Vastuuopettaja ohjaa tuntiopettajia tilojen hyödyntämiseen sekä tilojen että työvälineiden puhdistamiseen ja asianmukaiseen säilytykseen. Kurssin opettaja puolestaan välittää tiedon opiskelijoilleen.

Opetustilat järjestetään siten, että ergonomia huomioidaan sekä opettajan että opiskelijan kannalta. Tällä pyritään ennaltaehkäisemään tapaturmia ja parannetaan opettajan työkykyä ja työviihtyvyyttä.

Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella voidaan järjestää joko osittain tai kokonaan maksuttomia kursseja eri kohderyhmään kuuluville opiskelijoille. Tämä tarjoaa opiskelijoille tuetun mahdollisuuden osallistua kursseille matalalla kynnyksellä esim. vaikeassa taloustilanteessa.

Sosiaalinen kestävyys

Kurssien suunnittelussa panostetaan pysyvyyteen kurssiajoissa, kurssipaikoissa ja opettajissa asiakastoiveiden mukaan. Opiskelija voi halutessaan pysytellä saman opettajan opetuksessa ja/tai saman opiskelijapiirin kanssa pidempään kuin yhden lukukauden verran. Tämä luo jatkuvuutta sosiaalisiin kontakteihin, jotka usein ovat erityisesti eläkeläisille ja senioreille muutoin hyvin vähäisiä. Opintopiireissä tutustuneet laajentavat usein yhteistä toimintaansa myös opiston ulkopuoliseen toimintaan. Tämä auttaa ennaltaehkäisemään syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja kannustaa yhteistoiminnalliseen tekemiseen paitsi kurssin aikana myös vapaa-ajalla.

Myös lapsille (lasten taiteen perusopetus/lasten taiteen leikkikoulu) pysyvyys opetuksessa on erityisen tärkeää ja luo turvallisuutta paitsi omien ystävien myös opettajan kautta. Lapsena ja nuorena jopa 7 vuotta mukana olleet oppilaat hakeutuvat helpommin opiston avoimen opetuksen puoleen ja erityisesti saman, tutun opettajan kursseille. Opintojen aikana myös kannustetaan hakeutumaan erilaisiin ryhmiin tai ryhmiä yhdistelemällä lapset oppivat toimimaan hyvin erilaisten kokoonpanojen kanssa.

Toisaalta uusien oppilaiden mukaan innostaminen ja mukana pitäminen vaatii kurssien sisältöjen jatkuvaa arviointia ja myös uudenlaisten/uusvanhojen tekniikoiden ja materiaalien tuomista tarjolle sekä eri aikataulujen kokeiluja. Kursseilla huomioidaan ja toteutetaan eri oppimisen tasoja ja tapoja opiskelijoiden lähtökohdat ja taitotaso huomioiden. Opetusta eriytetään ja näin tarjotaan mahdollisuus aivan alkeista aloittaville tulla mukaan toimintaan. Eri taitotasolla toimivat opiskelijat voivat auttaa ja tukea toisiaan ja jakaa kokemustaan kisälli-mestari periaatteella. Pidemmälle ehtineille harrastajille voidaan tarjota vaativampia kursseja tai kursseja, joissa voi suorittaa opintopisteitä. Lasten loma-aikojen kursseja on lisätty kysynnän mukaan.

Kulttuurinen kestävyys

Käsityön suunnittelun ja valmistamisen ohessa tuodaan esiin tuotteen eettisyys ja pohditaan, miksi tuotteita tehdään, mistä materiaalista niitä kannattaisi tehdä ja mitä tuotetta todella tarvitaan. Opiskelijan ongelmanratkaisun ja luovuuden taitoa kehitetään sekä opetetaan käyttämään aikaa sekä pohdintoihin että valmistamiseen. Yhtenä tavoitteena on lisätä tuotteen elinkaariajattelua ja sen merkityksen sisäistämistä.

Perinteitä ylläpidetään tuomalla opetuksessa tarjolle vanhoja käsityömenetelmiä, -välineitä ja tuotteita, mutta samalla pohditaan tuotteen ja materiaalien toimivuutta nykyisessä kulttuuriympäristössä. Paikallisten toimijoiden ja tuottajien materiaaleja tuodaan esille, samoin ylläpidetään yhteyttä alueen käsityöyrittäjiin. Paikallisia yrittäjiä ja perinteiden taitajia on myös ajoittain opettamassa opiston kursseilla.

 Opetuksessa tuodaan esiin erilaisia kulttuurisia tapoja sekä muoto- ja värikieltä, joita käsitellään ryhmissä yhteisesti. Samoin paljon matkustavat opiskelijat tuovat tietoa eri kulttuureista sekä tuotteiden että materiaalien muodossa. Tätä tietoa ja kokemusta jaetaan yhteisesti ryhmän sisällä ja opettaja jakaa tietoa muille ryhmille. Täten opiston toiminnassa toteutuu kotikansainvälisyys luontevana osana toimintaa.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä