ARVIOINTI

Oppilaan oppimisen arviointi

S2-oppijan arvioinnissa noudatetaan opetussuunnitelman luvun 6 periaatteita. S2-oppijalle laaditaan henkilökohtainen oppimissuunnitelma, joka kirjataan Wilmaan. 

Opettajien opetuksen suunnittelun ja oppilaiden kielitaidon arvioinnin ja itsearvioinnin tueksi perustetyöryhmän toimeksiannosta on laadittu kehittyvän kielitaidon asteikko.

Asteikko ottaa huomioon nimenomaan toisen kielen oppimisen tarpeet ja kontekstin. Asteikko on laadittu käyttäen pohjana Eurooppalaista viitekehystä ja sen suomalaisia sekä muissa maissa tehtyjä sovelluksia sekä hyödyntäen tietoa suomi toisena kielenä opetuksesta ja viimeaikaisista tutkimuksista (esim. Cefling, Jyväskylän yliopisto). Tasokuvauksissa on pyritty ottamaan huomioon nimenomaan toisen kielen opetuksen tarpeet ja perusopetuksen näkökulma. Ne on myös linkitetty S2-oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden kanssa. Tämä näkyy muun muassa siten, että asteikossa tarkastellaan kielitaitoa sekä osa-alueittain että vuorovaikutuksessa toisiinsa kietoutuvina taitoina määritellään kullekin tasolle tyypillisiä tekstitaitoja ja tekstejä kuvataan, miten kielitaito kehittyy tasolta toiselle kuvataan, millaisen tuen avulla oppilas voi ylittää senhetkisen osaamisensa.

Asteikolla pyritään konkretisoimaan, miten kielitaito yleisellä tasolla kehittyy, vaikka kielitaidon kuvaaminen tasoina ei olekaan ongelmatonta. Siksi onkin huomattava, että oppilaan osaamisessa on usein piirteitä eri tasojen kuvauksista tai oppilaan osaaminen ei kata kaikkia kullekin tasolle määriteltyjä piirteitä. Eri tasoihin liitettyjen tekstien kuvaus ei myöskään ole aukoton, koska esim. alkeisvaiheessa oleva oppilas voi riittävästi tuettuna pystyä tuottamaan myös B-tason tekstilajeja. Samoin esim. vuorovaikutustilanteissa oppilas voi pystyä ylittämään merkittävästi kielitaitonsa rajoja. Vuorovaikutuksessa opitaan ja vuorovaikutus tukee myös oppilaan omaa tuottamista ja ymmärtämistä. Tekstilistauksen tarkoituksena on lähinnä ilmentää, millaisia tekstejä oppilaan olisi syytä oppia hallitsemaan, jotta kielitaito ja tekstitaidot laajenevat ja monipuolistuvat.

Asteikkoa ei ole tarkoitettu käytettäväksi arviointikriteereinä, vaan oppilaan oppimisen arvioinnissa käytetään opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä arviointikriteerejä. Asteikko on tarkoitettu tukimateriaaliksi oppilaan kielitaidon kartoittamiseen. Asteikon kuvausten avulla on mahdollista saada tietoa oppilaan kielitaidon vahvuuksista ja kehittämiskohteista, jolloin opetuksen suunnittelu ja oppimateriaalien valinta on helpompaa varsinkin silloin, kun oppilaiden kielitaitoprofiilit vaihtelevat.

---
TARKISTETAAN TÄMÄ TEKSTI!
Oppimisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Yhteisen pohdinnan sekä palautteen antamisen ja saamisen avulla opettaja ohjaa niin koko opetusryhmän kuin yksittäisen oppilaan oppimista ja edistymistä. Vuosiluokilla 1–2 oppimisen arvioinnin päätehtävänä on tukea ja edistää oppilaiden kielellistä kehitystä kaikilla tavoitealueilla. Opettaja pyrkii saamaan kokonaiskuvan kunkin oppilaan kielellisestä kehityksen edistymisestä. Arviointiin perustuvan palautteen kautta oppilaat saavat tietoa kielitaitonsa vahvuuksista sekä edistymisestään opiskelemansa kielen oppijana. Oppilaat saavat myös monipuolisesti palautetta siitä, miten he ymmärtävät ja käyttävät kieltä, ilmaisevat itseään, osallistuvat yhteiseen keskusteluun sekä tuottavat ja tulkitsevat tekstejä. Laadukas ja kannustava palaute osaamisen eri alueilta on tärkeää. Se auttaa oppilaita huomaamaan onnistumisiaan ja edistymistään sekä motivoi suuntaamaan työskentelyään kielellisen kehityksen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Arviointi tuottaa tietoa myös opetuksen suunnittelua varten sekä auttaa havaitsemaan mahdollisia tuen tarpeita oppilaiden kielellisessä kehityksessä.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita äidinkielen ja kirjallisuuden eri oppimäärissä ovat

  • edistyminen itsensä ilmaisemisessa ja vuorovaikutustaidoissa, sana- ja käsitevarannon karttuminen
  • edistyminen lukutaidossa sekä tekstien ymmärtämisessä ja lukemisen harrastamisessa
  • edistyminen tekstin tuottamisessa, erityisesti käsin kirjoittamisen ja näppäintaitojen kehittyminen
  • edistyminen kielen ja kulttuurin ymmärtämisessä, erityisesti havaintojen tekeminen sanojen merkityksestä ja arjen kielenkäyttötilanteista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä