Kannonkosken varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt
Tärkein oppimisympäristön ulottuvuus on myönteisen vuorovaikutuksen ja yhteisen tekemisen kautta syntyvä hyvä ilmapiiri. Turvallisessa ympäristössä lapset voivat oppia uusia asioita, toteuttaa itseään sekä ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan. Lasten yksilölliset tarpeet tuovat vaatimuksia myös oppimisympäristön eri ulottuvuuksille: tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia rauhalliseen tekemiseen ja oleiluun, fyysisen aktiivisuuden purkamiseen, syliä ja kuuntelua sekä mahdollisuuksia uusien asioiden opetteluun.
Kannonkoskella oppimisympäristöille tunnusomaista on monipuolisuus ja joustavuus. Päiväkodin tiloja käytetään ja muunnellaan ryhmien koostumusten ja tarpeiden mukaan (ryhmien sijoittuminen tiloihin, tilojen kalustaminen, henkilöstön sijoittuminen ym.) Päiväkodin omien tilojen lisäksi käytössä on myös koulun tiloja, kuten liikuntasali ja musiikkiluokka. Piha-alueen suunnittelussa on huomioitu monipuolisesti lasten ja perheiden näkemyksiä.
Kannonkoskella hyödynnetään monipuolisesti lähialueen oppimisympäristöjä, kuten vieressä olevaa kirjastoa, lähes ovelta alkavaa metsää, läheistä urheilukenttää ja hiihtolatuja sekä kävelymatkan päässä olevaa leikkikenttää. Tärkeä yhteistyötaho on Piispalan nuorisokeskus, jonka jäähallia ja uimahallia hyödynnetään syksyisin ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia keväisin.
Oppimisympäristöjä kehitetään yhdessä henkilöstön, lasten ja vanhempien kanssa. Lapset otetaan mukaan esimerkiksi sääntöjen laatimiseen, käytössä olevien lelujen valintaan sekä leikkiympäristöjen muokkaamiseen. Vanhemmille tehtävässä asiakaskyselyssä arvioidaan myös oppimisympäristöjä.