OppilasAgentti-toiminta 2021-2024

OppilasAgentti-toiminta lukuvuonna 2021-2022 Kangasniemellä

OppilasAgentti-toimintamallissa valjastamme oppilaiden teknologiaosaamisen koko koulun TVT-käytön hyväksi. Kangasniemellä olemme ottaneet mallia valtakunnallisesta toimintamallista. Se toimii samalla opetuksessa opettajien tukena opetusteknologian hyödyntämisessä. Monella oppilaalla on hyvät ja monipuoliset teknologiavalmiudet ja ennen kaikkea aitoa intoa kehittää niitä entisestään. Toiminnasta hyötyvät kaikki ja yhdessä saadaan myös enemmän aikaiseksi. OppilasAgentti-toimintaa ohjaa rehtori Joni Kääriäinen.

OppilasAgentti-toimintamallisissa otetaan oppimisympäristön kehittämiseen mukaan koko kouluyhteisö. Toiminnassa hyödynnetään ennakkoluulottomasti toisilta oppimista fyysisesti työ- ja koulupäivän aikana, vahvistetaan sosiaalista ja pedagogista näkökulmaa ja tarjotaan erilainen keino opettajan roolin muutokselle.

Koska OppilasAgentti-toiminnassa hyödynnetään oppilaiden osaamista ja kiinnostuksen aiheita, voi toiminta olla hyvin erilaista myös eri Kangasniemen perusopetuksen kouluissa. Liikkeelle voidaan lähteä hyvin pienin askelin ja myöhemmin lisätään ja kehitetään toimintaa edelleen. OppilasAgentti-toiminta liitetään myös uusien lukutaitojen opettamiseen ja opiskeluun.

Luethan, katsothan ja kuuntelethan lisää OppilasAgentti-toiminnasta tästä linkistä.
OppilasAgentti-messut: Uudet lukutaidot – Tanja Jurvanen (21:38 min)

OppilasAgentti-toiminta.pptx

 OppilasAgentti-toiminta päästiin käynnistämään vihdoin viikolla 47.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä