Ihan pihalla!
Opetushallitus myönsi valtionavustuksen uusi peruskoulu –ohjelmaan liittyvälle yhteiselle hankkeelle, Ihan pihalla! – Oppilaat ympäristön tutkijoina. Mukana ovat Kaarina, Rauma, Jyväskylä, Kuopio, Lohja, Pori, Hyvinkää, Merikarvia, Pyhäranta ja Lappeenranta sekä Helsingin ja Turun yliopistot, SYKE ja seppo!
Hankkeen tavoitteena on kehittää uuden opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa tuottamalla malleja ilmiöpohjaiseen, monialaiseen oppimiseen, jota toteutetaan autenttisissa, avoimissa oppimisympäristöissä eli luokan ulkopuolella koulun lähiympäristössä. Ilmiöpohjaisuutta toteutetaan kahden teeman kautta, joita ovat lähiympäristön tutkiminen ja vähähiilinen tulevaisuus.