Lukioteatteri
Musiikkiteatteria Juvalla jo yli 30 vuotta
Osallistumalla produktioon on mahdollisuus osana lukio-opintoja opiskella näyttelemistä, bändisoittoa, laulua, tanssia, lavastusta, puvustusta, maskeerausta, kampausten tekoa, pienrekvisiitan valmistamista sekä valo -ja äänitekniikkaa. Jokaista teatterin eri osa-alueen tiimiä johtaa ammattitaitoinen aikuinen.
Tiimit työskentelevät omien aikataulujensa puitteissa syyslukukauden ajan ja viimeistään joulukuussa alkavat yhteisharjoitukset. Tammikuun ajan harjoituksia on lähes päivittäin.
Esitysviikko sijoittuu tammikuun loppuun, esityksiä on yleensä 6-8kpl. Esitykset ovat vakiinnuttaneet asemansa Juvalaisten sydämissä ja produktion valmistuminen on tärkeä vuotuinen tähtihetki sekä lukiossa että Juvalla.
Lukioteatteri on opiskelijoille ainutlaatuinen kokemus
Lukioteatterin produktion valmistaminen on opiskelijoille ainutlaatuinen kokemus. Lukioteatteri
antaa paikallisille nuorille mahdollisuuden tutustua teatterin tekemiseen monipuolisesti ja oppia
sellaisia taitoja, joita he voivat käyttää myöhemminkin elämässään useissa erilaisissa yhteyksissä.
Paikallisesti Juvan lukioteatteri on merkittävä toimija nuorten kulttuuriharrastuksen mahdollistajana
ja juvalaisena kulttuuri-instituutiona. Juvan lukioteatteri on tuottanut useita Juvan historiaan ja
juvalaisuuteen liittyviä kanta-esityksiä.
Toiminnassamme pyrimme mahdollisimman runsaasti
työllistämään juvalaisia teatterin -ja taiteentekijöitä. Juvan lukioteatterin merkitys Juvan lukion
vetovoimatekijänä ja yhteisöllisyyden rakentajana on huomattava.
Lukioteatteri on Juvan lukion yhteisöllinen ydin
Yhdessä tekemistä ja oppia elämää varten
"Lukioteatteri opettaa meille sellaisia taitoja, joita emme voisi oppia missään muualla koulumaailmassamme. Päällisin puolin opimme teatterin tekemisen taitoja, vuorovaikutustaitoja, näyttelijäntyötä, äänenkäyttöä, soittoa, laulua, ääni- ja valotekniikkaa, lavastusta ja maskeerausta. Kuin huomaamattamme tulemme kuitenkin tehneeksi paljon muutakin. Luomme yhteishenkeä ja näemme yhteisen tavoitteen, jonka eteen teemme töitä. Opimme uusia asioita vanhoista ja uusista ystävistämme ja ylitämme itsemme niin kuin emme olisi koskaan osanneet arvata tekevämme. Saamme kokea riemun, joka seuraa, kun olemme antaneet kaikkemme yleisön edessä. Ehkä tärkein oppimme kuitenkin on, että tarvitsemme toisiamme, yhdessä tekemällä pääsemme tavoitteeseemme."
-Ullariikka Kutvonen (tuottaja 2008-2024)
