MALLI RSS-syöte (Pohjois-Karjala Alueuutiset)
Suomen ortodoksinen kirkko irtisanoo kolme – valtionavun leikkauksista johtuvat muutosneuvottelut ohi
Neuvottelut koskivat kirkon keskushallintoa. Piispat olivat muutosneuvotteluiden ulkopuolella.
Tulikivi jatkanut aktiivista kauppaa Venäjällä – osakkeenomistajat pöyristyivät tiedosta
Tulikiven mukaan vientiä on tehty, koska lopettaminen ei ole yksinkertaista. Osakkeenomistajat eivät tienneet asiasta ennen Ylen yhteydenottoa.
Jos Ilomantsin kultakaivoksessa romahtaa, tänne työntekijä pakenee: tarjolla happea, säilykkeitä ja lankapuhelin
Kaivosalan kannattavuus vaihtelee metallien hintojen mukana, mikä voi asiantuntijan mukaan näkyä myös työturvallisuudessa.
Likaista vettä päälle liikkuvasta autosta ja haukkumista apinaksi – tällaista rasismia ihmiset kokevat Pohjois-Karjalassa
Eniten kotoutumisen haasteita on yllättäen nuorilla naisilla. Kyselyyn vastasi 15 prosenttia kaikista Pohjois-Karjalassa asuvista maahanmuuttajista.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue irtisanoo ainakin 19 – varsinkin hoiva-avustajia lähtee, mutta hallinto pääsee vähemmällä
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote irtisanoo yt-neuvottelujen tuloksena ainakin 19 työntekijää. Määrä voi vielä kasvaa noin kymmenellä.
Hoitajien ja lääkärien palkkarästit johtivat riitaan Pohjois-Karjalassa – kukaan ei suostu maksamaan
Itä-Suomen hallinto-oikeuden mukaan kuntien pitää maksaa palkkaerojen tasaaminen ajalta ennen soteuudistusta.
Jatkohoitopaikkojen puute ruuhkauttaa Siun soten päivystyksen – pisimmillään yli vuorokauden odotus
Ylilääkäri toivoo ihmisiltä malttia ja varovaisuutta, sillä päivystyksen kuormittuminen voi kestää joulun yli.
Rääkkylä ehdotti härskeistä viesteistään tunnetulle kunnanjohtajalle sopimusta – ei suostunut jäämään eläkkeelle
Päätös kunnanjohtajan mahdollisesta irtisanomisesta venyy ainakin helmikuulle.
Härskeistä some-viesteistä tunnetun Rääkkylän kunnanjohtajan virkavapaa jatkuu – kunta ei kerro virkavapaan syytä
Kunnanvaltuusto on asettanut valiokunnan valmistelemaan kunnanjohtajan mahdollista irtisanomista.
Rikoksen uhri voi joutua Suomessa tilanteeseen, jossa poliisi ei saa auttaa – tästä on kyse
Poliisi joutuu välillä maalaisjärjen vastaisiin tilanteisiin. Joensuulainen Tuomas Ikonen suosittelee Itä-Suomen yliopistossa tekemässään väitöskirjassa useita muutoksia pakkokeinolakiin.
Kuusi teosta tavoittelee uutta Karelia-kirjallisuuspalkintoa
Palkinnon myöntää Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Voittajan valitsee Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen.
Reilut 160 autoa osallistui kulkueisiin, joissa ihmiset vaativat rajaa auki itärajalla
Tutkijan mukaan itärajan sulku on saanut Suomen venäjänkieliset aktivoitumaan poikkeuksellisella tavalla.
Joensuulainen Luukas Väänänen voitti keilailun MM-kultaa 20-vuotiaana – ”32 parhaan joukkokin olisi ollut kova”
Esikoululaisesta asti keilannut Luukas Väänänen voitti 20-vuotiaana lajinsa maailman kovimmat. MM-kultajuhlat Joensuun Cosmic keilailuhallissa olivat historialliset.
Itä-Suomen poliisi lopetti toimet Timo Vornasta kohtaan, koska hän irtisanoutui palveluksesta
Kansanedustaja Timo Vornanen irtisanoutui keskiviikkona vanhemman konstaapelin virasta. Hän halusi irtisanoutua itse ennen kuin hänet irtisanotaan.
”Kun asioista ei puhuta, ne jäävät elämään kehoon” – Camilla Nissisen Rihmasto palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla
Kirjassa kuvaillaan, miten lapsuudessa ja suvussa koetut vaikeudet voivat siirtyä eteenpäin perheissä ja yhteisöissä.
Timo Vornanen irtisanoutui poliisin virasta
Kansanedustaja kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa.
Itä-Suomen poliisin alueella on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen paljon epäiltyjä henkirikoksia – poliisi: ”Ei buumia”
Keskimäärin Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella tapahtuu 10–11 henkirikosta vuosittain.
Rääkkylää johtaa sijainen, sillä härskejä kirjoittanut Esko Rautiainen jäi virkavapaalle kesken erottamisprosessin
Kunnanjohtaja Esko Rautiaisen somekirjoittelun selvittely on vienyt Rääkkylän johdon solmuun. Julkisuutta paenneen Rautiaisen kerrottiin jääneen virkavapaalle.
Hovioikeus alensi törkeästä parituksesta thaihierontapaikoissa tuomitun pariskunnan vankeusrangaistuksia
Törkeän parituksen uhreiksi joutuivat hierojat pariskunnan pyörittämissä thaihierontaliikkeissä eri puolilla Suomea.
Poliisi etsii edelleen Polvijärven rivitalopalon sytyttäjää – ketään ei ole tällä hetkellä kiinniotettuna
Viikko sitten tapahtunutta rivitalopaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.