Vko 16: Ohjattuja leikkejä arvotuissa ryhmissä ja toimintapöytiä

Tekijä: teija lumme
Viikkomme alkoi kolmen päivän ohjatuilla leikeillä, joissa myös aikuiset olivat mukana. Ensin arvoimme ryhmät ja jokaiselle ryhmälle arvottiin myös päivien leikit. Aikuiset olivat myös leikeissä mukana.Jokainen ryhmä mietti keskenään tärkeitä asioita: mitä leikissä tapahtuu ja kuka ottaa minkäkin roolin? Minkälaiset säännöt leikkiin liittyy, kuinka leikki etenee? Aikuinen myös sanoitti tarvittaessa leikkiä, jotta saatiin syntymään keskustelua leikin edetessä. Leikkiryhmien arvonnalla halusimme nähdä ja näyttää, että leikkiä  voi kenen kanssa tahansa... tärkeitä yhteistyötaitoja 😊👍. Hienosti ryhmien jäsenet leikkivät keskenään,hyvä sinitiaiset👍👍.Tiistaina juhlittiin ennen leikkejä 5v synttärit.Päivänsankarin lempiruokia ovat kananuggetit, ranskalaiset ja tortillat. Lempileikkejä barbieleikit ja isona hänestä tulee erilaisia prinsessoja eri päivinä. Ulkoilussa ollaan päästy harjoittelemaan taas kiipeily- ja keinumistaitoja niin suurella innolla,että sisälle meno on kestänyt ja kestänyt, kun vielä on pitänyt kiivetä kerran tai ottaa yhdet vauhdit!! Hiljaisilla hetkillä on pelattu pelejä ja tehty erilaisia kädentaitotehtäviä. Kynäotteet ja saksilla leikkaukset ovatkin kovasti kehittyneet, välineethän ovat päivittäin lasten saatavilla.

Torstaina tehtiin tämän vuoden aikana viisi vuotta täyttävien kanssa pienryhmissä "viskaritehtäviä". Neljään pöytään oli laitettu materiaalit, joita käytettiin tehtäviin: 1. Laske helmien määrä nauhassa ja pujota omaan nauhaan sama määrä.2. Rakenna samanlainen kuin malli pöydässä, laske multilinkkien määrä ja kerro värit aikuiselle. 3. Tehdään jäätelöt lisäämällä annettu määrä jäätelöpalloja. 4. Nimeä eläimet korteista, vuorotellen. Kuvia löytyy taas katseltavaksi. Hienosti lapset jaksoivat keskittyä👍👍. Neljä vuotta täyttävät pelasivat omana ryhmänään kim-peliä, jossa oli mukana viisi eri esinettä. Silmät kiinni ja yksi esine hävisi joukosta...silmät auki ja sitten tarkkana muisteltiin, mikä esine puuttuu. Tarkkana siis piti olla ja muistaa esineet. Tällä viikolla ollaan harjoiteltu yhteistyötaitoja, värejä, lukumääriä,helmien pujottelua,mallirakentamista ja jokaisen lapsen muistia. Paljon tärkeitä asioita tulevaisuuteen!! Ulkoilussa kiipeily- ja keinumistaitoja ja tietysti leikitty, jossa taitoja harjaannutetaan.

Perjantaina leikittiin ja pelailtiin lautapelejä. Uusia väritystöitä löytyi kansiosta ja niitäkin väriteltiin innokkaasti.Ulkoilussa punatulkut tulivat leikkimään samaan pihaan kanssamme.Hiljaisella hetkellä padipäivä jos halusi, leikkiä ja pelailla sai muutenkin.  Hyvää viikonloppua kaikille😀😎.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä