Viikko 46: kirjastoreissu, lauluja ja leikkejä

Maanantaina kokoontumisella harjoiteltiin kaikkia joulunavauksen lauluja. Hienosti ollaan niitä jo opittu. Tällä viikolla panostetaan leikkiin ja leikkitaitojen kehittämiseen, ystävälliseen puheeseen. Kaikista tärkeimpiin asioihin siis! Tänään leikittiin poneilla, kotileikissä ja autoleikissä.

Kirjaston lukujunassa on jo yli 130 kirjaa.. pian on 150 jo täynnä. Kannattaa käydä ahkerasti kirjastossa, siellä on paljon nähtävää lapsille💕

Tiistaina kotileikissä leikki perhe, autot oli kokoontuneet parkkihalliin, legolandiassa olikin eläintarha ja pupuleikissä oli prinsessoja. Kokoontumisella harjoiteltiin ensin lauluja ja juteltiin siitä, että kaikkien lauluääntä tarvitaan. Ennen uloslähtöä kaikki saivat pyöräyttää suujumppa onnenpyörää. Harjoitukset oli lasten mielestä hauskoja. Kieli heilui kuin lehmänkello, hissi, kello tai aurinko.

Keskiviikkona vihdoinkin toinen puoli ryhmästä pääsi myös satutunnille kirjastoon tutustumaan avaruusolentoon. Koko porukka sai myös lainata mieleisensä kirjat, joita täällä päiväkodilla sitten luetaan yhdessä ja itsekseen.

Päiväkodille jäänyt pienryhmä leikki Emilian kanssa kim-leikkiä. YKsi tavaroista otetaan kerrallaan pois näkyvistä ja lasten tehtävänä on huomata mikä tavaroista puuttuu. Oman vastausvuoron sai viittaamalla. Harjoiteltiin siis oman vuoron odottamista, hahmottamista ja muistiakin piti hyödyntää. Ennen ulkoilua pelattiin myrkkykalaa 6:lla kalalla. Vuorotellen lapset valitsee mikä kaloista on myrkyllinen ja kun kalastaja tulee kalastamaan lasketaan kaloja kunnes kalastaja koskee myrkkykalaan huudetaan MYRKKYKALA! Tässäkin harjoiteltiin oman vuoron odottamista, lukujonoa ja tappionsietokykyä.

Torstaina osa lapsista keksi leikkiä jouludiscoa, tähän tarvittiin huiveja, tyynyjä ja joulumusiikkia taustalle. Osa väritti ja leikkasi jouluisia kuvia ryhmätilojen seiniä koristamaan. Kokoontumisella tutustuttiin uuteen lauluun nimeltä revontulitanssi. Lisäksi lauloimme joulukadun laulut. Ennen ulos lähtöä luettiin kirja pupu tykkää, joka oli yhden lapsen valisema kirjaston kirja. Lepohetken jälkeen lapset pääsivät tekemään tähtitaivasta ryhmätiloja koristamaan. Tähdet tehtiin pistelemällä. Hyvä hienomotoriikka ja kynäoteharjoitus samalla. Tähtiä tehdään myös puu-seinälle nyt kun vuodenaika on vaihtumassa.

Perjantaina aamupalan jälkeen mentiin koko päiväkodin lapset yhdessä ulkoilemaan. Ulkoilun jälkeen kuuntelimme kokoontumisella taas revontulitanssia, lapset osaavat hienosti eläytyä ja nauttia musiikin tahtiin. Sovittiin samalla oman joulujuhlan ohjelmistosta lasten kanssa. Laulettiin vielä lisää lauluja ja toiveesta kuunneltiin sekä tanssittiin zombisumbaa ja cha cha chaata.

kivaa viikonloppua jokaiselle!💕 keskiviikkona retkeillään pitkästä aikaa😍

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin