Uimaharjun koulu

Yhtenäinen opinpolku E-9

Uimaharjun yhtenäiskoulussa opiskelee noin 230 oppilasta 25 opettajan johdolla.

Koulumme pyrkii toteuttamaan oppilaiden ideoita tapahtumien ja teemojen järjestämisessä. Oppilaskuntatoimintaa kehitetään ja oppilaille annetaan vastuuta toiminnan suunnittelussa. Vuotuisilla kehityskeskusteluilla oppilaiden kanssa luokanohjaajat pyrkivät kasvattamaan oppilaiden vastuuntuntoa heidän opinnoissaan.



Historiaa

Uimaharjun koulu on yhtenäiskoulu, joka perustettiin 1998. Oppilaita oli tuolloin koulussamme 330. Syksyllä 2007 luokat E-9 siirtyivät fyysisesti yhteen vuosina 1954 ja 1974 valmistuneeseen alakoulurakennukseen.

Kesällä 2010 koulun toimintaa jouduttiin hajauttamaan koulurakennuksen huonon kunnon vuoksi. Vuosiluokkien E-2 oppilaat sijoitettiin lakkautetun Ukkolan koulun tiloihin ja Uimaharjun koulun pihapiirin alkoi ilmestyä parakkiluokkia. Taito- ja taideaineiden opetusta annettiin vanhalla yläkoululla Taitola -rakennuksessa.

Uuden Uimaharjun koulun hankesuunnittelu aloitettiin syksyllä 2011. Uudisosan rakentaminen saatiin käyntiin syksyllä 2012 ja koulukäyttöön rakennus saatiin syksyllä 2014. Saneerattava osa koulua valmistui keväällä 2015 ja kesän aikana myös piha-alueet saatiin valmiiksi.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä