1. OPETUSSUUNNITELMA

1.1 Opetussuunnitelma

Pyhäselän lukion opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen laatiman Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 pohjalta. Pyhäselän lukion opetussuunnitelman kappalejako on sama kuin valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa. Pyhäselän opetussuunnitelma on laadittu huomioiden paikalliset painotukset.

Pyhäselän lukio on ns. toisen asteen oppilaitos, joka valmentaa ylioppilastutkinnon suorittamiseen ja jatko-opintoihin kolmannella asteella yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tai toisen asteen ammatillisissa opinnoissa. Pyhäselän lukio sijaitsee 25 kilometriä Joensuun kaupungin keskustasta etelään 6-tien varressa Hammaslahden taajamassa. Pyhäselän lukio on yksisarjainen lukio, jossa aloituspaikkoja on 32. Pyhäselän lukiossa toimii lisäksi aikuislinja, joka toteutetaan yhteistyössä Pyhäselän vankilan kanssa.

Pyhäselän keskikoulusta tuli Pyhäselän yhteislyseo vuonna 1970, jolloin Pyhäselän lukio aloitti toimintansa. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat v. 1973. Pyhäselkä siirtyi peruskoulujärjestelmään syksyllä 1974. Tällöin keskikoululuokat sulautuivat peruskoulun yläasteeseen. Tässä vaiheessa Pyhäselän yhteislyseon omistusoikeus siirtyi valtiolta Pyhäselän kunnalle. Vuonna 1974 muodostui kunnan koululaitokseen kuuluva Pyhäselän lukio –niminen yksityinen oppikoulu. Vuonna 2009 Pyhäselän kunta teki kuntaliitoksen Joensuun kaupungin kanssa, jolloin Pyhäselän lukiosta tuli osa Joensuun kaupungin kouluverkkoa.