Viikko 20 - lintujen laulu

Lintujen laulu

Nyt on kevät alkanut vihdoin säiden puolesta ja pian alkavat puiden silmut aueta. Maisema muuttuu vähitellen vihreämmäksi kasvien ja puiden lehtien kasvaessa.

Muuttolinnut saapuvat sankoin joukoin meille Suomeen ja alkavat innokkaasti laulaa. Viime viikolla kerroin, että linnut eivät laula samoista syistä kuin ihmiset. Siis siksi, että se on niin mukavaa ja terveellistäkin.

Linnuthan laulavat houkutellakseen itselleen puolisoa ja kertoakseen muille, että tämä on minun kotialueeni. Samalla laulaja turvaa ravinnon riittämisen pesimiseen ja talvehtimiseen.

Monet lapset ja nuoret kiinnostuvat linnuista ja  lintujen laulusta niin paljon, että he alkavat kulkea metsässä kiikarin kanssa ja yrittävät oppia tunnistamaan mahdollisimman monta lintulajia.

Nyt on sinullakin mahdollista kokeilla tunnistatko seuraavia lintuja. Seuraavat äänet ovat kopioita Luontoportin sivuilta: 
© Tekijänoikeus: Jan-Erik Bruun