Monipuoliset työtavat Jämsässä

Suunnittelu ja työtavat lähtevät lapsista ja lasten tarpeista. Työskentely on monipuolista, leikinomaista ja tapahtuu vaihtelevissa ryhmissä. Toiminnassa kiinnitetään huomiota sekä lasten että aikuisten ergonomiaan. Pienryhmätyöskentely on keskeinen toimintamuoto esiopetuksessa. Lasten osallisuus mahdollistetaan jokaisena toimintapäivänä.
Henkilöstön itsearviointi, esimiehen palaute sekä huoltajien ja lasten palaute otetaan huomioon päivittäisen työskentelyn suunnittelussa sekä esiopetuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Varhaiskasvatuksen opettajat kokoontuvat säännöllisesti yksiköittäin ja kaupungin tasolla ja käyvät pedagogisia keskusteluja. Tavoitteena on työtapojen ja -menetelmien kehittäminen, kokemusten ja ideoiden jakaminen. Hyödynnetään myös yhteistä verkkokansiota ja älylaitteita.