VANHEMPAINILTA 20.3.2019

Hyvää iltaa teille kaikille – ihana nähdä teitä täällä näin paljon.

Toivottavasti ehdit vähän vetäistä henkeä ennen tänne lähtöä – ja syödä kolmen lajin illallisen kauniisti katetussa pöydässä – kynttilät palaen, keskustellen lasten kanssa rauhallisesti, miten päivä koulussa on sujunut – eli kaikki on mennyt hienosti – kokeista tullut 10 plus – ja läksyt ovat jo tehtyinä – ja kaikki on hyvin. Tällaistahan me kaikki toivoisimme, mutta se arki lapsiperheessä ei ole näin ruusuista – vaikka sosiaalinen media vyöryttääkin silmiemme eteen toinen toistaan kauniimpia ja siistimpiä koteja ja kertomuksia, jossa perheissä syödään joka päivä puhtaista raaka-aineista tehtyjä ruokia, lapset menestyvät ja harrastavat kaikkea hienoa, äiti ja isä ovat kuin BARBIE JA KEN – he käyvät kuntosalilla ja jumpassa ja iltaisin vielä meditoidaan kaikki yhdessä.

Tärkeää on kuitenkin nauttia siitä, mitä itsellä on – ja muistaa, että  ELÄMÄ ON tässä ja nyt …. vastoinkäymisineen ja ilon pilkahduksineen…… elämä ei saa olla vain viikonlopun ja loman odottamista. Pitää oppia arvostamaan sitä, mitä itsellä on eikä haikailla ”kuuta taivaalla”. Elämä omassa yksinkertaisuudessaan on tärkeää ja ainutkertaista. Tässä hetkessä tuntuu, että aina olisi oltava jotain ”hohdokasta”, että elämään voisi olla tyytyväinen …. ja kuitenkin meillä on suurin osa vuodesta sitä arjen pyöritystä.

Se, että arkipäivän rutiinit sujuvat hyvin, takaavat kaikille paremman olon kuin viikon lomareissu – johon jokainen perheen jäsen on ladannut mahdottoman kuorman odotuksia ja toiveita – ja sitten pahimmassa tapauksessa kaikki ovat kipeitä suurimman osan viikosta.

Eli onnellisuus ja hyvinvointi on tärkeää löytää siitä arkipäivän elämästä. Uskoisin, että teistä monet ovat seuranneet nyt alkanutta sarjaa – SUOMEN SUPERNANNY – Siinä on mielestäni hienosti tullut esille se, että muutokset arkipäivän ongelmissa helpottavat hienosti koko perheen elämää. Vanhemmilla on mahdollisuus nauttia lapsistaan ja lapset kokevat olevansa tärkeitä ja rakastettuja.

Kuuluisa lastenpsykiatrian professori Jari Sinkkonen on vuosia puhunut, että rajat ovat rakkautta lasten kasvatuksessa – ja samalla lapsen on saatava tuntea olevansa maailman ihanin lapsi. Rajojen asettaminen tuo turvallisuuden tunnetta lapsen elämään - ja kuten tuossa SUPERNANNY ohjelmassa hienosti todettiin, että lapsella on OIKEUS rajoihin. SIIS LAPSELLA ON OIKEUS RAJOIHIN.

Tämän ajan suurin kiistan aihe kodeissa on varmaankin somessa, kännykällä tai pelaamisessa vietetty aika. Uskoisin, että tämä nopeatahtinen kännyköiden ja pelien kehitys on yllättänyt meidät kaikki vähän kuin housut nilkoissa. Laitteita ja pelejä ovat suunnittelemassa alan huiput – joilla on myöskin käytössään psykologinen tietämys siitä , miten nykyisestä sosiaalisesta mediasta ja peleistä tehdään koukuttavia.

Meistä itse kukin varmaan sisimmässään tuntee piston siitä, miten helppoa sinne on upota ……ja siinä eri sivustoilla selatessa tai pelatessa hurahtaa helposti tunti poikineen. Olen itsekin yrittänyt tietoisesti välttää kännykän käteen ottamista illalla – olen kysynyt itseltäni, että miten se elämääni vaikuttaa, ovatko Englannin kuninkaalliset Catherine ja Meghan nyt hymyilleet toisilleen ja mitä heidän kehonkielensä kertoo maailmalle heidän suhteestaan. Näitähän me naiset selataan – miehet taitavat viettää aikaa eri urheilulajien sivustoilla.

Viime viikonlopulla lehdessä ollut kirjoitus kännykän selailun ja pelien pelaamisen rasituksesta aivoille herätti kyllä ajatuksia. Meistä varmaankin jokainen miettii, että huomaamaton kännykän selaaminen rentouttaa – mutta se tekeekin aivoille aivan päinvastaisen vaikutuksen. Se pirstaloittaa ajatusten kulua ja rasittaa aivoja suunnattomasti. Psykologin mukaan jopa television seuraaminen on aivoille paljon rentouttavampaa – ja parasta aivolepoa olisi tehdä jotain ”rutiinityötä” – jossa ei tarvitse ajatella mitään – vaikka silittäminen tai löhöäminen soffalla –siinähän monesti tulee mieleen vaikka miten hienoja ja luovia ajatuksia.

Kuten aiemmin jo mainitsin, että kännyköitä ja pelejä suunnittelevat alansa huiput Kalifornian Pii -laaksossa. Lehtihaastatteluissa on tullut esille, että he eivät anna alle 12 – vuotiaiden lastensa käyttää niitä. Eli he suojelevat lastensa aivoja sekä valtaisalta informaatiotulvalta että mahdollisen sähkömagneettisen kentän vaikutuksilta.

Tärkeää olisi laittaa selkeät aikarajat kännykän käytölle – käyttää sitä sitten sosiaalisessa mediassa surffaamiseen, ohjelmien katseluun tai pelaamiseen. Lapsen on helpompi sanoa kavereilleen, miksi ei vastaa viesteihin esim klo 20 -21 jälkeen - jos voi vyöryttää syyn pottumaisille vanhemmilleen – ja koskaan ei saa LUOTTAA siihen, että lapsi ei huoneessaan käytä kännykkää sovitun ajan jälkeen – voin kyllä sanoa, että käyttää hän !! Olen kuullut sen aika usein, kun ollen jutellut väsyneen oppilaan kanssa…SYYNÄ ON AINA KÄNNYKKÄ, kun nukkumaan meno venähtää puoleen yöhön tai ylikin. Vanhaa kännykkää voi käyttää ilman nettiyhteyttä herätyskellona – ja suosittelen, että kehiin otetaan myös vanha kunnon herätyskello.

Ihmisen aivot ovat täysin kehittyneet vasta 26- vuotiaina – eli ylästeikäisilläkin kehitys on vielä pahasti kesken ! Ja mielestäni joku vanhempi vastasi hienosti lapsen kiukkuiseen kommentiin, että ”ei sulla oo oikeutta määrätä mua ” – vain toteamalla, että ”on MULLA – mulla on TEKIJÄN OIKEUS!”

Eli kännykät ja kaikki vempaimet olisi laitettava pois mielellään 1½ tuntia ennen nukkumaan menoa – jo laiteiden aiheuttaman sinisen valon vuoksi – eli karkeasti ottaen tuo valohan lähettää silmien kautta aivoihin viestin, että on päivä – ja niin ns. rauhoittavien hormonien eritys ei alakaan – eli lapsi ja nuori on kyllä siinä oikeassa, että ei heitä väsytä !! Ennen nukkumaan menoa on rauhoituttava ja vaikka luettava kirjaa – ja sama tuttu ja turvallinen, mutta samalla rentouttava rutiini illasta toiseen. Pienille alakoululaisille olisi tärkeää, että vanhempi lukisi iltasadun, niin samalla lapsi saa vanhemman lähelleen sekä oppii uusia sanoja ja sanojen merkityksiä.

Riittävä unen määrä on tärkeää niin oppimiselle kuin yleensäkin jaksamiselle, niin perheen lapsille kuin vanhemmillekin. Nythän tulee koko ajan tutkimustuloksia siitä, miten unen vähyys vaikuttaa muistiin ja oppimiseen. Tärkeä mittarihan siihen unen riittävyyteen on se, että herää aamulla helposti ja pomppaa sängystä innoissaan vastaanottamaan uutta päivää.

Monikohan meistä on tänä aamuna herännyt todeten : Tervetulo toivoa täynnä oleva torstai – ehkä se tyypillisin ensimmäinen ajatus on ollut : Onneksi huomenna on perjantai !

Kokeellisessa ryhmässä on todettu, että esimerkiksi 10- vuotiaat koululaiset – joille suositellaan 10 tunnin yöunia – NIIN jo viikon ajan kestäneillä 8 tunnin yöunilla koululaisen taidot taantuivat jopa 8- vuotiaan tasolle - vastaavasti tunnin yöunien lisäys nosti oppilaiden tason psykologisissa testeissä jopa 11 -12 vuotiaan tasolle.

Mitähän se tekisi meille aikuisille – jokapäiväiseen jaksamiseen. Nykypäivänähän on tunne, että nukkumiseen uhratut tunnit ovat hukkaan heitettyjä, mutta tutkimusten valossa univajeen vaikutus on huomattava niin älyllisiin toimintoihin kuin fyysiseen jaksamiseenkin. Yritän aina lapsille ja nuorille puoltaa unen merkitystä sillä, että sä opit paljon helpommin ja luovuus lisääntyy - ei ole unenpuutteen aiheuttamaa päänsärkyä tai huonovointisuutta , ärtyisyys ja levottomuus vähenee, ei tule riitoja kavereiden kanssa – etkä sairastelekaan niin paljoa ja jaksat fyysisestikin paremmin.

Nukkuessa aivot lataavat itseään uuteen päivään ja tallentavat menneen päivän tapahtumat ja keho lepää – niin lapsilla kuin vanhemmillakin.

Eli rauhoita iltahetki – tutut turvalliset rutiinit tuovat turvaa ja helpottavat nukahtamista.

Ja sitten kun hyvin nukutun yön jälkeen herätään, on tärkeää sekä lapsille että aikuisille, että ennen päivän haasteita syödään kunnon aamupala. Sillä jos se jää syömättä, niin aivan huomaamatta saattaa käydä niin, että on syömättä esimerkiksi iltapalasta klo 20 lähtien kouluruokailuun klo 11 saakka eli syömättömyys kestää jopa 15 tuntia ! Ellette ole kotona lapsen lähtiessä kouluun – niin katsokaa jo yhdessä illalla valmiiksi aamupala- ja muistakaa, ettette itsekään lähde tyhjällä vatsalla päivän haasteisiin.

Lounaan/ kouluruoan merkitys loppupäivän jaksamiselle todella tärkeää – eli kannusta lastasi osallistumaan kouluruokailuun – sillä senhän pitäisi kattaa 25 -30 prosenttia energiantarpeesta. Yhteinen iltaruokailu tai edes yhteinen iltapalahetki on todella tärkeä kokoontumishetki koko perheelle – eli siinä vaihdetaan päivän kuulumiset ja jokainen perheenjäsen tulee kuulluksi ja nähdyksi. Kysy lapseltasi ja miksi ei myös puolisoltasi: MITÄ SINULLE KUULUU? Lauri Markkanen kertoi TV- ohjelmassa arvostaneensa sitä, että hänen äiti ei harjoitusten jälkeen koskaan kysynyt, että miten peli meni – vaan oliko SULLA KIVAA? Tärkeintä näissä yhteisissä ruokailuhetkissä on se yhteenkuuluvaisuuden tunne - minä kuulun tähän perheeseen.

Liikunnan merkitys yhtenä hyvinvoinnin kulmakivenä on tärkeä. Jokaisen lapsen pitäisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä ja aikuiselle suositellaan vähintään se 10 000 askelta päivässä.

Ohjattuja liikuntaharrastuksia pitää olla kohtuudella – ja lapsen omia toiveita kuunnellen. Yhteinen tekeminen lujittaa perhesuhteita eli esim. metsä- ja marjaretket, lenkkeily lapsen ehdoilla – ei ”veren maku suussa” – ihmetelkää ja katselkaa maailmaa lapsen silmin – lapsi näkee usein paljon hienoja yksityiskohtia – joita me aikuiset emme enää huomaakaan. Liikunta eri muotoineen tuo iloa ja vaihtelua elämään. Tutustukaa uusiin liikuntamuotoihin ja toteuttakaa vuorotellen kunkin perheen jäsenen mieltymyksiä, mikäli mahdollista. Käyttäkää luovuutta ja uskaltakaa olla höpsöjä ja lapsekkaita – pitäkää hauskaa yhdessä – siten keräätte niitä ihania muistojen helmiä elämänne ketjuun.

Niin kuin alussa mainitsin, Jari Sinkkosen mielestä rajat ovat tärkeintä lapsen kehitykselle. Rajoja on noudatettava myös esimerkiksi eri pelien ikärajoituksissa – eli 7 – vuotiaan aivot eivät kestä saamaa kuin 13 – tai 18 vuotiaan aivot – on julmaa pakottaa pientä täyttämään mieltään liian vaikeilla asioilla. Tarvittaessa on hyvä laittaa myös estot kielletyille sivustoille.

Jari Sinkkonen on huolissaan nuorten vääristyneistä seksuaalielämän kuvitelmista. Pornosivuilla vietetty aika vääristää kuvaa seksuaalisuudesta – ja siitä mikä on normaalia. Siitä puuttuu toisen arvostaminen, hellyys ja rakkaus. Hän kertoo, että on työssään tavannut jo paljon alakouluikäisiäkin, jotka käyvät näillä sivuilla säännöllisesti. Asettakaa estot kaikille sellaisille sivuille, joille ette halua lapsenne eksyvän.

Rajojen asettamisessa on tärkeintä JOHDONMUKAISUUS – SE ON KAIKEN A ja O. Pahin karhunpalvelus lapselle on, että ajoittain joustaa ja lipsuu rajoista – tämä vahvistaa vain lapsen käsitystä siitä, että rajat ovat hänen muunneltavissaan! Eli seuraavalla kerralla ”show” on vieläkin rajumpi. Kannattaa pitää mielessä lause, että SIMPPAALEMALLA EI MEILLÄ OO ENNENKÄÄN SAANUT MITÄÄN !! Ja muista sitten realismi rajojen asettamisessa – ei kannata laittaa kahden viikon pelikieltoa, jos et aio valvoa sitä !!

Miettikää perheen kesken tai sitten vanhemmat keskenään rajat, joista pidetään kiinni ja kirjoittakaa ne ylös! - ja lappu teipattuna vaikka makuuhuoneen vaatekaapin sisäpinnalle, mistä määrätyt rangaistukset voi käydä lukemassa – niin, että realismi säilyy kiukkutilanteissakin.

Sääntöjen yhdenmukaisuus ja noudattaminen on tärkeää myös silloin, jos lapsella on kaksi kotia. Lapsi kokee turvattomuutta, mikäli säännöt poikkeavat toisistaan. Tärkeää on myös se, että lasta ei käytetä ns. pelinappulana eikä viestin viejänä vanhempien välillä – ja vaikka välit olisivat kuinka riitaiset tahansa – niin koskaan ei lasten kuullen saa arvostella poissa olevaa vanhempaa, sillä lapsi tajuaa olevansa puolet siitä ”huonosta vanhemmasta” - eli puolet hänestäkin on ala-arvoista ja pois pantavaa ! Sellaista taakkaa ei koskaan saa laittaa lapsen harteille. Mikäli lapsi kokee molempien vanhempien rakastavan häntä – ja vanhemmat arvostavat toisiaan, niin lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja hänen psyykkinen kehitys ei vaarannu.

Nykypäivänä kasvatuksen haaste on saada lapsi tekemään jotain sellaista, johon lapsella ei ole motivaatiota. Esimerkiksi koulussa on oppiaineita, joista lapsi ei pidä, mutta niitä on silti opiskeltava. Koskaan ei elämässäkään saa tehdä vain sitä, mikä on KIVAA.

Jos ei tee mieli imuroida – on opittava pakottamaan itsensä imuroimaan!! - JA VÄLILLÄ SITÄ ON TEHTÄVÄ VIELÄ AIKUISENAKIN! Mutta – kun se on tehty – sitä tuntee itsensä voittajaksi – itsetunto kasvaa ja tulee tunne, että kykenee ylittämään itsensä! Tämä taas nostaa aivojen dopamiinitasoja, eli se tuo mielihyvän tunteen. On tärkeää saada näitä dopamiinipiikkejä muustakin kuin pelaamisesta tai somemaailmaan vaipumisesta - niihin näet jää helposti koukkuun.

Eli osallistamalla lapset kotitöihin tarjoat hänelle näitä dopamiinipiikkejä - ja samalla myös vanhempien työtaakka pienenee -- ja on aikaa tehdä yhdessä jotain kivaa – vaikka pelata lautapelejä.

Hyvä itsetunto syntyy siitä, että ihminen tuntee olevansa rakastettu ja saa elää ennakoitavassa maailmassa. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus tuntea olevansa maailman ihanin lapsi – ja kelpaavansa juuri sellaisena kuin on. Tärkeää on myös kehua ja kiittää lasta - miten usein sitä tulee todellisuudessa tehtyä ? Kehun tai kiitoksen perään ei koskaan saa laittaa – MUTTA… (olisit voinut tehdä sen kohdan vielä paremmin tms.) - tuo MUTTA sana mitätöi koko kehun.

Mieti, miten usein sinun tulee kiitettyä tai kehuttua lastasi, puolisoasi tai työkaveriasi. Sehän on se meidän suomalaisten perisynti – ei saa kehua liikaa – voi vielä ylpistyä – vaan ennemmin saatetaan nolata ja aiheuttaa toiselle häpeää. Sehän on koulukiusaamisen ydin. Sitä ei saa koskaan hyväksyä ja siihen on kotonakin puututtava. Häpeällä ja nolaamalla kasvattaminen on suurinta myrkkyä. Häpeä lamaannuttaa, ja saa lapsen vetäytymään – ja sehän on, kuten jo mainitsin, koulukiusaamisen ydin. Kiusaamiseen on aina puututtava ja kuunneltava lasta. Keskustelkaa kotona – mitä kiusaaminen on ja miksi se on niin syvälle sieluun menevää ja jättää ikuiset arvet. Lapselle on tärkeää kotona jo tehdä selväksi, että kiusaaminen ei ole meidän perheessä hyväksyttävää. Kertokaa ja näyttäkää omalla esimerkillänne, mitkä arvot ovat perheellenne tärkeitä – ovatko ne sitten toisten kunnioittaminen, hyvät käytöstavat, kova työnteko, empaattisuus tai jokin muu teille tärkeä arvo.

Tutkimuksen mukaan 1970 – luvulla vallalla olevia arvoja olivat rehellisyys, toisen ihmisen huomioiminen sekä hyvät käytöstavat. Nyt 2000-luvulla kärkipäässä ovat tietyllä tavalla kovemmat arvot – eli itsenäisyys, itsevarmuus ja usko omiin kykyihin – eli missä on yhteisöllisyys eli toisista välittämien? – Asia, jonka puutteesta nykyään kuitenkin paljon puhutaan. Mielestäni on surullista, jos toisesta välittäminen ei enää kuulu tärkeisiin arvoihin … jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan ja tehdä pieniä hyviä tekoja – tehdä maailmasta inhimillisemmän.

Yksi tärkeimmistä tarpeista eloon jäämisessä meillä ihmisillä on tarve fyysiseen läheisyyteen eli puhutaan IHOAJASTA. Pienelle vauvalle sitä tulee annettua ihan automaattisesti suukottamalla, paijaamalla ja sylissä pitämällä – mielestäni Sinkkonen toteaa hienosti, että LAPSESTA PITÄÄ HURMAANTUA - sen voi kyllä liittää parisuhteeseenkin -toisesta on tärkeää hurmaantua vuosienkin päästä!

Taaperoikäisiä ja alakouluikäisiäkin on vielä helppo ottaa kainaloon ja pöyhyttää tukkaa – tai isät voivat vaikka painia poikien kanssa ja äidit kammata tyttären hiuksia. Monesti isät ovat hieman hukassa 5-6 – luokkalaisten tyttäriensä kanssa – mutta toivon, että muistaisitte, että te olette todella tärkeitä siinä vaiheessa tyttären itsetunnon kohottajina. Tyttö kaipaa isältään kehuja omasta naiseudestaan – joskus voi kehaista, että ootpa sä kaunis !! Ellei tytär saa sitä isältään, hän hakee sitä sitten muualta. Ja kyllä aikuinenkin kaipaa välillä kainaloon ottamista samoin kuin nuoretkin. Murrosikäisten kosketusvajetta voi täyttää, elleivät he suostu tulemaan kainaloon, niin hieromalla jalkoja tai niskaa- tai vain pöyhimällä hiuksia heidän porhaltaessaan ohi. Ihmisen iho kaipaa kosketusta ja hellyyttä koko eliniän.

Elämässä mikään ei tule todella helpolla – sanotaan, että rakastuminen on helppoa – mutta RAKASTAMINEN vaatii töitä – elämä ei ole kellään sitä ruusunpunaista kukkaniittyä – vaan siellä on kaikennäköistä kumpuraa matkan varrella.

Puhukaa ja vielä kerran puhukaan keskenänne mieltä askarruttavista asioista, iloisista ja surullisista asioista. Kehukaa – huomatkaa hyvä toisessa ja sanokaa se ääneen. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia. Kannattaa myös muistaa, että on suurta harhaa ajatella, että kasvattaminen ja yhdessä kasvaminen voi sujua pelkästään positiivisissa merkeissä. Mikään tärkeä ihmissuhde ei voi sujua niin. Et ole huono kasvattaja, vaikka välillä hermostut ja turhaudut. Lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa tärkeintä on saada lapsi huomaamaan, etteivät vanhemmat säiky hänen vihan tunteitaan, eivätkä vanhemmat vajoa käytöksessään uhmaikäisen tasolle – juupas/ eipäs – väittelyyn.

Kodin rajat ja mahdolliset vastoinkäymiset auttavat lasta kohtaamaan ja sietämään elämän karikoita. Emme pysty poistamaan niitä lapsen tieltä. Vastoinkäymisistä meidän kaikkien on vain opittava selviytymään - ja ohjattava elämän purtemme rauhallisimmille vesille.

Jaksaminen vanhempana on työtä 24/ 7 - tärkeää perheessä on toisen arvostaminen, yhteiset pelisäännöt, toisen arvostaminen; sovittujen rajojen noudattamien, hyvien asioiden huomaaminen toisessa, läheisyys ja toisesta hurmaantuminen – ja pienet tähtihetket – vaikka huomenna makaronilaatikon syöminen kynttilän valossa.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus – mahdollisuus olla parempi vanhempi, puoliso, kumppani, ystävä tai työkaveri. Tartu jokaiseen tilaisuuteen kaksin käsin. Elämän arvoituksellisuus ja monimutkaisuus on mielestäni kiteytettynä pohojalaasen selkeästi ja yksinkertaisesti Pöyrööt – sarjakuvassa :

”Elämä on vähä ku kengännauhat. Liian löysinä ei onnistu mikää ja liian kiriälläkään ei oo hyvä. Mutta tärkeentä on se, nottei ne mee vahingoskaa umpisolomuhun”.