Retki Liminganlahden luontokeskukseen!

🦆🦃🦢🦅🦉

Liminganlahti on yksi merkittävimmistä kosteikoista Euroopassa ja siellä voi nähdä yli 200 lintulajia vuosittain. Siellä sijaitsee myös Virkkulan lintutorni joka on Liminganlahden suosituin käyntikohde. Eikös kuulostakin mielenkiintoiselta! Niin meidänkin mielestä, joten päätimme suunnata Liminkaan kevätrekelle koko Ilopirpanan porukalla. Pakkasimme retkieväät, lapset ja itsemme linja-autoon ja lähdimme matkaan kohti Liminganlahtea! 

Paikanpäällä saimme lainaan kiikarit, joilla voisimme bongailla lintuja ja ei muuta kuin suunta kohti lintutornia. 
Luontokeskuksessa kävimme katsomassa hyvin opastetun näyttelyn nimeltä "Lintujen kahdeksan vuodenaikaa". Ismo-opas kertoi meille merihanhien vuodesta tosi mielenkiintoisesti ja Meri Hanhen jutut naurattivat lapsia makeasti. Koko lapsiryhmä vaappui kuin merihanhet konsanaan näyttelytilassa.
Näyttelytilassa oli myös pelejä, väritystehtäviä, kirjoja sekä paljon muuta tutkittavaa.