Yleistä

Yleistä koulustamme

IMG_5614.JPG
Haminan koulu sijaitsee aivan Iin kunnan kuntakeskuksessa. Matkaa Ouluun on noin 38 kilometriä.

Koulullamme on oppilaita lukuvuoden 2018-19 alkaessa noin 440. Toimimme kahdessa erillisessä koulurakennuksessa. Kirkkotiellä uudessa nykyaikaisessa oppimisympäristössä opiskelevat 0.-5.-luokkalaiset. Muutaman vuoden ikäisessä Kisakentän talossa Valtarintiellä opiskelevat 6.-luokkalaiset ja pienluokkia. Valtarintiellä on myös ap- ja ip-toiminta. Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on Kirkkotiellä. Kisakentän talossa opiskelevat evakossa Alarannan koulun 3-6-luokkalaiset.

Koulullamme on erinomaiset tvt-välineet ja pyrimme hyödyntämään esim. sähköisiä oppimisympäristöjä, tabletteja ja läppäreitä monipuolisesti opetuksessamme. Olemme mukana 50/50-energiansäästöohjelmassa sekä Liikkuva koulu- ja KiVa Koulu-ohjelmissa. Iin kunta kehittää kielten opetuksen varhentamista ja myös koulumme on aktiivisesti mukana hankkeessa. Kaikki kolmasluokkalaiset pääsevät työskentelemään lukuvuoden aikana ammattitaitelijan kanssa Luovasti läpi lukkarin- hankkeen myötä.

Kiinnitämme erityistä huomiota kaikessa toiminnassamme lasten ja aikuisten hyvinvointiin. Hyvinvoiva yhteisö- työ on koulumme painopistealue ja tähän toimintaan olemme kehittäneet mm. Hyvinvoinnin tähti- työkalun. 

Haminalla on 45- ja 75-minuutin pituiset oppitunnit. Kouluvuosi on jaettu viiteen erilliseen jaksoon.