Urheilupuiston koulu

Keväinen kuva Urheilupuiston koulusta Kenkäkukkulalta päin kuvattuna.

Koulumme

Urheilupuiston koulu on keskisuuri n. 400 oppilaan yläkoulu Kouvolassa. Koulussamme annetaan opetusta vuosiluokilla 7-9. Yleisopetuksen luokkien lisäksi koulussamme toimii kolme erityisopetuksen pienryhmää, joustavan perusopetuksen ryhmä sekä kullakin luokka-asteella kaksi liikuntaluokkaa. Maahanmuuttajataustaisia oppilaita on reilut 7 % oppilasmäärästä. Tavoitteemme on, että oppilaamme saavat kasvaa suvaitsevaisiksi, yhteistyökykyisiksi ja aktiivisesti osallistuviksi ihmisiksi, jotka ymmärtävät kansainvälisyyden merkityksen muuttuvassa maailmassa.

Urheiluoppilaitos

Urheilupuiston koulu valintakokeet 2026

 

 PÄIVÄMÄÄRÄ Viikolla 48/2026 (23.11.-29.11.2026)

PAIKKA Urheilupuiston koulu, Palomäenkatu 29, 45100, Kouvolan Kaupunki

Tänä lukuvuonna testit pidetään useassa eri erässä. Koulut ryhmitellään hakijamäärän mukaan ja kukin ryhmä tulee testeihin tiettyyn aikaan Urheilupuiston koululle.

Testiryhmät ilmoitetaan koulun peda.net -sivuilla hakuajan loppumisen jälkeen.

Hakeminen:
Hakuaika erikoisluokille päättyy 15.11.2026. Erikoisluokille haetaan Wilman kautta. Jos sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, paperinen hakulomake löytyy kaupungin verkkosivuilta. Lomake tulee
palauttaa oman koulun koulusihteerille tai rehtorille perjantaihin 13.11.2026 mennessä tai kaupungintalon
H-ovessa olevaan postilaatikkoon (Torikatu 10) 15.11.2026 mennessä.

Tässä valmistautumista varten yleisinfoa testeistä:

Valintakokeessa käytämme Olympiakomitean suosittelemaa soveltuvuuskoetta urheiluyläkouluille. Alla olevasta linkistä löydät videot suorituksista. Suosittelemme katsomaan ja opettelemaan liikkeet etukäteen. Testipäivänä liikkeet näytetään kerran.

 https://www.soveltuvuuskoe.fi/

Samasta osoitteesta löytyy myös pisteytysperiaatteet.

Urheilupuiston koulun testi sisältää soveltuvuuskokeen pakolliset osat 1-6. Tällöin maksimipistetulos on 6x8p=48p

Päätökset valinnoista ilmoitetaan huoltajille kirjallisesti.

 

OHJEITA:
Mukaan sisäliikuntavarusteet ja sisäliikuntakengät, eväitä ja juomaa.
Kaikki testit tapahtuvat Urheilupuiston koulun liikuntasalissa.
Testit ovat kouluaikana, joten pyytäkää lupa koulustanne testeihin pääsyyn!
Aamupäivän testiryhmät käyvät syömässä testien jälkeen kouluruoan Urheilupuiston koululla. Iltapäivän testiryhmät käyvät syömässä omalla koulullaan ennen testejä. Omia eväitä ja juomista kannattaa ottaa lisäksi.

Sairastapauksissa:

  • Jos oppilas ei osallistu tässä tiedotteessa ilmoitettuun valintatestiin, ei hänellä ole mahdollisuutta päästä erikoisluokalle kevään haussa.
  • Liikuntaluokkien varsinaisen valintatestipäivän lisäksi Urheilupuiston koulu järjestää varapäivän, joka on ti 8.12. Varapäivään voi osallistua ne, jotka ovat sairauden takia estyneitä osallistumasta testiin.
  • Sairastapauksissa huoltajan tulee tehdä ilmoitus valintakokeen järjestävälle koululle (Urheilupuiston koulu, rehtori Hanna Saarinen; hanna.saarinen@kouvola.fi) sekä testivastaavalle (Sami Vastamäki; sami.vastamaki@edukouvola.fi).

HUOM!!!

Hakijoille ei lähetetä erillistä kutsua kokeeseen vaan tiedotus tapahtuu Urheilupuiston koulun pedanet –sivuilla. Katso oma testiaikasi sieltä.


Lisäinfoa ja testivastaavien yhteystiedot:

Sami Vastamäki 040-5446897 / sami.vastamaki@edukouvola.fi