Käyrätorvi on kaunisääninen vaskipuhallin, jonka esi-isä on luonnontorvi. Sitä käytettiin
metsästysretkillä. Käytännön syistä torven pitkä putki taivutettiin 1300-luvulta alkaen yleensä ympyrän muotoon, jolloin se saatiin pujotettua soittajan vartalon ympärille. Näin ratsastajan oli helppo pitää torvea toisessa, ohjaksia toisessa kädessään.

Käyrätorven soittaja käyttää toisella kädellään torven venttiilejä toisen käden ollessa torven kellossa. Käden avulla soittaja pystyy vaikuttamaan torven ääneen. Venttiileillä putken pituutta voidaan muuttaa kuten trumpetissakin. Aiemmin soittaja lisäsi ja poisti putkesta paloja muuttaakseen virettä ja tämä vaati soiton keskeyttämistä.

Useimmiten käyrätorvi on F-vireinen. Tästä johtuen jokaisen soittajan on osattava transponoida nuotteja eli vaihtaa DO:n paikkaa siten, että intervallisuhteet pysyvät samana kuin alkuperäisessä nuotissa.

Käyrätorvessa on putkea nykyään useita metrejä. Sen äänialue on myös laaja. Käyrätorvi on haastava soitin ja usein soittaja onkin erikoistunut joko ylä- tai alarekisterin äänien soittamiseen.

Romantiikan aikana käyrätorvesta tuli hyvin suosittu soitin. Sillä kuvailtiin luonnon tunnelmia. Käyrätorvien määrä orkesterissa lisääntyi romantiikan aikaan. Orkesterissa käyrätorvia on yleensä nykyään neljä, klassismin aikana käytettiin kahta käyrätorvea. Toisinaan käyrätorvia voi kuitenkin olla jopa kahdeksan!