Pedagogisia ajatuksia

Muusan oppimateriaalissa tärkeässä asemassa on itse tekeminen. Monia asioita on kuitenkin mahdollista tehdä yhteisellä tablet-tietokoneella tai opettajajohtoisesti videotykin kautta. Muusa ohjaa soittamaan ja testaamaan, keksimään ja kokeilemaan.

Tiedonhakutehtävissä on useimmiten ajateltu useampaa oppilasta ja yhteistyötä. Muusa antaa vinkkejä tutkivaan oppimiseen oppiaineitakin yhdistävinä käytännönläheisinä tai kenties vaikka lennokkaina tiedonhakuprojekteina.

Muusan toiminnassa tulevat aktiivisesti käyttöön sekä visuaalisen että auditiivisen muistin hyödyntäminen, välitön palaute ja kokeilemisen kautta itse oivaltaminen. Esimerkiksi intervallien ja sävelkorkeuksien kuunteleminen itse juuri niin monta kertaa kuin kullekin on tarpeen ja mielekästä. Nuottikuvan ja äänen yhdistäminen on Muusassa viety hyvin konkreettiselle tasolle. Esimerkiksi säveltapailussa on rinnakkain kuva kädestä, kuva nuotista viivastolla, nuottiin liitettävä ääni sekä kirjoitettu tavu, jolloin myös oppijan työmuistin kuormitusta voidaan helpottaa.

Muusan musiikkitieto perustuu historian elävöittämiseen ja sen käsittämiseen tarinoina menneisyydestä, ei kylminä faktoina. Länsimainen taiteen historia kietoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi antiikista nykyaikaan ja Muusa pyrkii tuomaan tämän esiin koko historiaosion läpi.

Muusa 1, matka musiikkiin on suunniteltu vastaamaan myös opettajan ja oppilaan avuksi ja iloksi eriyttämisen tarpeisiin. Opetussuunnitelman mukaan eriyttäminen on ensisijainen keino huomioida oppilaiden erilaisuus ja myös opetusryhmän ominaisuudet. Eriyttämisen osa-alueita ovat opittavan asian laajuus ja syvyys sekä etenemisnopeus. Ja tietysti opettamisen keinot. Muusan kautta minkä tahansa näistä osa-alueista voi huomioida luokkatilanteessa, oli tablet-tietokoneita käytössä sitten yksi tai kaksi tai koko luokallinen!

Opittavat perusasiat on Muusassa ilmaistu hyvin yksinkertaisesti, mutta syvemmälle asioihin voi sukeltaa helposti, niin musiikinteoriassa kuin musiikkitiedossakin. Muusalla voi eriyttää opetusta molempiin suuntiin!