8 lk 2020-2021

Elokuva-arvio

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Elokuva-arvio

Ohjeita elokuva-arvion tekemiseen

ETENE NÄIN:

  • Kerro ensin perustiedot elokuvasta:
    • elokuvan nimi
    • ohjaaja
    • ilmestymisvuosi
    • perustuuko johonkin kirjaan
Aloita esim: Katsoin elokuvan Harry Potter ja viisasten kivi. Sen on ohjannut…/Elokuva Harry Potter ja viisasten kivi kertoo...

Ala nyt kertoa 
itse elokuvasta
  • Mistä se kertoo eli aihe ja juoni lyhyesti
  • Mihin tapahtumat sijoittuvat = miljöö
  • Ketkä ovat keskeisimmät henkilöt (voit mainita myös rooleissa olevat) > Millaisia henkilöt ovat?
  • Mikä elokuvassa herätti tai ei herättänyt kiinnostuksesi? Miksi? Perustele!!!
  • Mistä elokuva “pohjimmiltaan” kertoo, eli tuo esille teemaa.
  • Elokuva-arvostelussa on hyvä arvioida myös sitä, miten ohjaaja on onnistunut elokuvan teossa. Tällöin arvioit siis esim. rooleissa onnistumista, kameran käyttöä ihmisten/maiseman kuvaajana, musiikkia jne.
  • Kerro mielipiteitäsi koko ajan, siis juonesta, henkilöistä ja heidän onnistumisestaan roolissaan, teemasta jne…
  • Aloita napakasti menemällä suoraan asiaan ja lopeta mieleenpainuvasti.
  • Nosta mielipiteesi otsikoksi tai anna elokuvan teeman näkyä otsikossa.
KIRJOITA ELOKUVA-ARVIO ENGLANNIKSI !!

ma 15.3.

- Lue ääneen lukukirjasta s. 118 Garry's got problems koko teksti  ja nauhoita se vocaroo.com nimesellä ohjelalla ja lähetä sähköpostiin: kati.sistonen@pokri.fi 


- Tee minuutin mittainen video, jossa kerrot mielimusiikistasi, bändistä tai artistista. Tämä tehtävä on pakollinen kaikille. Jos haluat, voit osallistua myös videolla Satakunnan kieltenopettajien järjestämään kilpailuun, ja alla ohjeet siihen. 
Videon palautus tiistain tuntiin mennessä sähköpostiini. 

Esittele itsesi, kuka olet mitä koulua käyt. MItä luokkaa käyt. 


Peruskoululaisten kilpailu on tänä keväänä nimeltään Mielimusaa kielillä. Kilpailuohjeet ovat tässä:
Esittele lempibändisi- tai artistisi jollakin opiskelemallasi vieraalla kielellä. Perustele omin sanoin, miksi valitsit juuri sen bändin/artistin ja miksi erityisesti pidät siitä. Tee siitä max. minuutin mittainen äänitallenne. Ryhmän opettaja valitsee parhaimmiston kilpailuun lähetettäviksi yhdistyksen sähköpostiin. Kilpailutöiden palautus 1.4.2021 mennessä. Kilpailussa palkitaan alakoulun ja yläkoulun sarjan parhaimmisto lahjakortein. 

to 11.3.

Käsiteltiin kpl 7A alkuosa ja tarkistettiin tehtävät. 
Käytiin läpi pronominitehtävät s. 168-169 14 ja 15
- Kuunneltiin kpl 7A loppuosa ja suomennettiin. Pareittain netissä ja tehtiin myös keskustelutehtävät 2 ja 2+
- Kotiläksy: lukuläksy Garry¨s got problems ja työkirjasta s. 165 4- 6

ma 8.3.

Tunnin aikana katsottiin 5 min video New Yorkista. 
Aloitettiin uusi teema UNit 7 New Zealand ja käytiin lälpi s- 113-115 lukukirjasta. Teimme työkirjasta kuullun s. 162-163 t 2.

Kotiläksy työkirja s. 162 t 1 ja 1+ . Tarkistus torstain tunnilla.

4.3. tuntiohjeet

New York nähtävyydet

 

  1. Museum of Natural History
  2. Empire State of Building
  3. Times Square
  4. The Statue of Liberty
  5. Yankee Stadium
  6. Guggenheim museum
  7. Central Park
  8. Brodway
  9. Rockefeller center
  10. Metropolitan Museum of Art
  11. 9/11 Memorial Museum
  12. High Line
  13. Brooklyn Bridge
  14. FIfth Avenue
  15. Grand Central Terminal
  16. The Frick Collection
  17. One world Observatory
  18. Wall Street
  19. Radio City music Hall
  20. Patrick’s cathedral

 

Suunnittele itsellesi matka New York Cityyn. Unohda korona ja kuvittele, että voit matkustaa sinne! Etsi netistä mitä maksavat lentoliput edestakaisin ja kuinka kauan viipyisit siellä. Missä hotellissa asuisit?

Valitse näistä 20 kohteesta vähintään 5-10 kohdetta missä haluaisit käydä. Etsi niistä tiedot, aukioloajat, hinnat. Laadi itsellesi aikataulu mitä tekisit matkalla.

Palautus: jaa tiedosto sähköpostilla opelle. Palauta lopullinen versio ennen manaantain tuntia. 

to 26.11.

- sanakoe kpl 4A
- koekertaus kpl 3a ja 4 
- koe ma 30.11.

ti 24.11.

- kotiläksyn tarkistus
- paljon suullisia paritehtäviä
- kotiläksy sanakoe kpl 4A
- koe ilmoitettu, maanantaina 30.11. kpl 3A ja 4A

ma 23.11.

käytiin läpi futuuria
- tarkasteettin läksyt
- paritehtäviä suullisesti
- ilmoitus sanakokeesta to 26.11. kpl 4A
- kotiläksy s. 95 spelling

to 19.11.

- tehtiin ääntämistehtäviä
- kerrattiin futuuria ja opetettiin s. 100 asiat ja tehtiin tehtävät
- kotiläksy s. 101 G7 tehtävät

ti 17.11.

- oppilaat tekivät s. 97 työkirjasta, tehtävät ( AmE ja BrE eroja )
- tarkistettiin s. 92 tehtävät ja tehtiin t 15 ja 16
- lukukirja s. 70-71 tehtävät pareittain
- futuurin läpikäyminen 
- kotiin s. 98-99 G2+, G3, G4

ti 6.10

- tunnin alussa pidimme kuulunymmärtämiskokeen
- jatkoimme luetunymmärtämisellä ja kirjoitustehtävällä

- torstaina SANAKOE ja koekertaustunti, tarkastamme myös tiistaille tarkoitetut kotitehtävät.

ma 5.10

- kerrattiin kielioppia SPOTPA
- tehtiin tunnilla s. 53 harjoitukset ja tarkastettiin
- harjoiteltiin kielioppiasiaa parin kanssa
- kerrattiin there is /there are rakenne s. 55
- KOTILÄKSY s. 55 G6 ja G7

ti 22.9.

- tunnin alussa ruotsin sanakoe
- teimme tunnilla s. 42-43 tehtävät
- paritehtävä kpl sanoista
- kotiläksy s. 54 t G5 ja G5+

ma 21.9.

- kuuntelimme s. 32 tekstin
- kotiläksyjen tarkistus
- luimme tekstin ääneen enkuksi, oppilaat pareittain s. 33 tehtävät
- kuultu The hole in the ground ja sen tehtävät

kotiläksy: lukuläksy s. 32 sekä tehtävät s. 42 6 ja 7

to 17.9.

- kuuntelimme kpl 2A, sivut 30-31 ja oppilaat lukivat sen pareittain ääneen
- opettaja kyseli kappaleen sanoja
- tarkistimme kotiläksyt
- kävimme läpi s. 45 kieliopin ja teimme sivun tehtävät 
- tutustu lukukirja s. 32 tekstiin ja tee s. 41 t 3, 4 ja 5.

ti 15.9.

- kuuntelimme sarjakuvan lukukirja s. 27 
- kpl 2 a kuunneltiin ja luettiin, suomennettiin, kyseltiin
- työkirja s. 44 tehtiin tehtävä 13 ja 13+
- kotiläksy lukuläksy kpl 2 A sekä tehtävät 1, 2, ja 2+ s. 40

ma 14.9.

- tarkistettiin kotiläksyt
- tehtiin ääntämistehtävät s. 46
- kuunneltiin lukukirja s. 28-29 ja tehtiin kuullut ja suulliset tehtävät sekä työkkirjasta s. 38 t 1. 
- kotiläksy s. 38 t 2 ja 3.

to 10.9.

- suullisesti tehtävä pareittain 
- kotiläksyjen tarkistus
- sanakokeiden palautus
- kotiläksy s. 47 työkirjasta ja tehtävät 22, 23 ja 23+.

ti 8.9.

- Kahoot
- kotiläksyn tarkistus ja aikamuotojen kertaus

-kotiläksy: valitse lukukirjasta 1B teksti s. 23-25 lukukirja, tee työkirjasta siihen kuuluvat tehtävät työkirjasta s. 32-35

ma 7.9.

- tunnin alussa lukukirja Grammar talk pareittain s. 20-21
- perfektin kertaus taululla
- kotiläksien tarkastus 
- pluskvamperfektin kertaaminen ja s. 27 G11 tekeminen
- verbipeli ryhmissä
- pareittain suullisia tehtäviä

- kotiläksy s. 26-27 G12

to 3.9.

- pelattiin yleispreesens, kestopreesesn aiheinen kahoot
- kotiläksyjen tarkistus
- imperfektin kertaus yhteisesti, työkirja s. 25 ja sen tehtävät tunnilla 
- jatkettiin perfektin kanssa s. 26 ja tehtiin tunnilla tehtäviä ja läksyä: tee siis tehtävät s. 26-27 kaikki tehtävät läksynä

Ti 1.9.

- tunnin alussa kotitehtävien tarkistus
- kertasimme yleis- ja kestopreesensin yhdessä
-oppilaat tekivät tunnilla s. 22-23 aukeaman tehtävät ja ne tarkistettiin
- kotiläksy kaikille sama s. 24 t G5

ma 31.8.

- tunnin alussa sanakoe
- sanakokeen jälkeen kirjoitustehtävä My favourite TV show, koulussa olleet palauttavat monisteena, kotona olevat palautuskansioon
- kotiläksy tiistaille työkirja s. 21 kaikki tehtävät

My favourite TV show

Kirjoita 100 sanan kirjiotelma TV ohjelmasta, josta pidät: mikä se on, miksi pidät siitä, milloin katsot sitä, mitä teet jos et pysty katsomaan sitä. Tämän liskäksi kirjoita myös ohjelmasta, josta et pidä ollenkaan. Perustele vastauksesi hyvin .
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

tiistai 25.8.20

- käsiteltiin tunnilla kpl 1A ja tarkastettiin kotitehtävät
- tutustuttiin Postcrossing- tekstiin ja tarkastettiin sen tehtävät
- kerrattiin substantiivin monikko ja tehtiin s. 19 t 14
- kotiläksy: lukuläksy Postcrossing ja tehtävät s. 19 t 15 sekä s. 16 tehtävät 7-9.

14.5

Suomennettiin kpl 8a kummatkin tekstit
- paljon suullista tehtävää tunnilla (käytiin mm. LOG ON)

KOTILÄKSY
- työkirja s. s. 188-189

valitse 6 mitkä teet

Maanantai 11.5.

- palauta torstaina tekemäsi Kahoot palautuskansioon

- lue läpi työkirjasta kpl 8a sanasto s. 184-185
- lue sitten kpl 8A s. 132-133 läpi, suomenna se itsellesi
- tee työkirjasta s. 188 t 1,2, 3 ja 4+
- tarkistus koulussa enkun tunneilla (torstaina siis enkun tuplatunti)

Torstain KAHOOT-pelit

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Torstai 7.5.

I tunti
Englannin koe klo 13.15-

II tunti

tee s. 157 tehtävästä DIY kohta 4 A quiz about Finland /the USA: 
tee tietokilpailu KAHOOT:iin, ja me muut voimme tehdä sen myöhemmin.

Maanantai 4.5.

Teams tunti klo 10.15.
- aloitus ruotsin tuntina
- vaihdetaan englantiin ja tarkistetaan prepositiotehtävät ja pidetään koekertaustunti
- englannin koe torstaina 7.5.

Torstai 30.4.

- englannin sanako tunnin alussa
- käytiin ääntämistehtävät s. 170
- kerrattiin paikan ja ajan prepositoita ja tehtiin tunnin aikana tehtävät s. 175- 177
- kotiläksy s. 178-179 t G7. Ota kuva ja palauta.

G7 tehtävän palautus

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Torstai 23.4.

Ensimmäinen tunti on Teams-tunti.


Seuraava tehtävä kattaa seuraavat kolme englannintuntia. 1,5h elokuvaan ja 45 min tekstin tuottamiseen. 



🎬🍿Katso valitsemasi elokuva kerro siitä englanniksi.

Alkuun elokuvan nimi englanniksi.

Kuvaile tapahtumapaikkoja, kerro ohjelman kolmesta eri hahmosta, joista yksi on päähenkilö. Mitä yhteistä tai erilaista on sinussa ja päähenkilössä? Mikä teki henkilöistä mielenkiintoisia/tylsiä? Minkänäköisiä he olivat ja mistä he pitivät ja mitä he tekivät?

Kerro elokuvan juonesta omin sanoin. (Mihin elokuva sijoittui, mikä oli sen ydintarina? Oliko tarina totuudenmukainen vai täysin fantasiaa?) 

Kenelle suosittelisit elokuvaa ja mikä sinusta oli siinä hyvää ja mikä huonoa. 

Käytä paljon eri aikamuotoja.

Tekstin pituus oltava 100-250 sanaa.

Elokuva-tehtävä

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Maanantai 20.4.

Hei!

Nyt väliin vähä rennompi tehtävä eli Treasure hunt!
Tässä sinulle lista esineistä, joista haluan sinun ottavan kuvan! Etsi ne siis kotoa ja valokuvaa! En halua kuitenkaan montaa kuvaa kylpytakista, vaan toimi siten, että asetelet samaan kuvaan useita esineitä! Uskon, että teistä suurin osa oppii tehtävän aikana jotain uusia sanoja! Lähetä kuvat palautuskansioon maanantain aikana! Sinun ei myöskään tarvitse kuvata kaikkia sanoja, vaan valitse allaolevasta listasta 15 sanaa!

Tässä tulee lista sanoista:

a thermometer
a syringe 
a teatowel
a bedspread
an encyclopaedia
a stapler
a vase
a paperback
a bathrobe
slippers
yeast
a dictionary
a thermos flask
a saucer
a remote control
cinnamon
painkillers
a cough syrup
a calculator
flour
baking powder
a cushion

Kuvat ma 20.4. aikana

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Torstai 16.4.

Teams tunti englannista klo 13.15-14.00
- Tunnilla käsiteltiin kpl 7A tekstejä.
- Tehtäväksi s. 165 kaikki tehtävät, tarkistus seuraavalla Teams-tunnilla torstaina. 

- tee myös s. 166-167 tehtävät ja tehtävät s. 171.

Maanantai 6.4.

Kuuntele biisi  uuden teeman aloituksena. 



- tutustu työkirjassa kpl 7a sanastoon s. 160-161. Alleviivaa itsellesi uudet sanat.
- Lue sitten lukukirjasta kpl 7a s. 116-117 ja etsi vastaukset työkirjan s. 164 tehtäviin 1-3 
- tee myös s. 169 tehtävä 16 ja s. 170 16+.

- tarkistamma vastaukset torstain Teams- tunnilla ja käymme aihetta lisää läpi.

Torstai 2.4.


Tuplatunti enkkua: 

Etsi lukukirjasta teksti 6B ja valitse sinua kiinnostavampi teksti 

The first Americans s. 107 lukukirja ja työkirja s. työkirja s. 154  TAI
On the Third Coast s. 108-109 ja työkirja s. 155-156. 
- ota kuva tekemistäsi tehtävistä ja palauta palautuskansioon. 

Katso tästä linkistä kohta USA places, kesto noin 29 min. 
Katsottuasi videon, kirjoita siitä pieni tiivistelmä: noin 50-100 sanaa. Vastaa kysymyksiin esim. mikä oli mielenkiintoista, mitä uutta opit, missä haluaisit vierailla, minkä kummallisen asian opit yms. 

PALAUTUS maanantaihin 6.4. mennessä palautuskansioon. 

https://www.touropia.com/videos/?fbclid=IwAR0JVC4qkSdXeMx_NbDf0qZ9Y1y86ES3SMQJRSqUWVw2mw0FU0yb8DWtmRQ

Maanantai 30.3.

Sanakoe netissä tunnin alussa, saat ohjeet ruotsin Teams-palaverissa klo 10.15-10.45.

Socrative.com
Login: oppilas  --> lisätiedot palaverin aikana


AINEKIRJOITUS: 

Kirjoita aine annetusta aiheesta englanniksi. Sanamäärä 100- 200 sanaa. Muista, otsikko, artikkelit, prepositiot lasketaan sanoiksi. 

Otsikko  The trip of a lifetime
Tee englanniksi matkakertomus; missä kävin, kenen kanssa, mitä näit ja koit, kuinka kauan olit matkalla ja miltä sinusta tuntui matkan jälkeen. Sisällytä aineeseen ainakin kaksi ehtolausetta. Tarina saa olla tosi tai keksitty. 
Palautus palautuskansioon torstaihin mennessä.

The trip of a lifetime- aine

Tee englanniksi matkakertomus: missä kävit, kenen kanssa, mitä näit ja koit, kuinka kauan olit matkalla ja miltä sinusta tuntui matkan jälkeen.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Torstai 26.3.

Teams-palaveri klo 12.00

- tarkistamme s. 152 kotitehtävät

- tee sanomapro.fi sivuilta (oppilaan avain: viti3)  6 alinta tehtävää. Voit toki harjoitella muitakin tehtäviä aivan vapaasti. 

- ensi maanantaina 30.3. EN sanakoe kpl 6A.

Maanantai 23.3.

Teams palaveri klo 10.15
- tarkistetaan mm. läksyt

Palauta tämän päivän aikana sinulle määrätty New Yorkin nähtävyys: kts edellisen kerran läksy!

KOTLÄKSY torstaille: s. 152 G8 ABC
tehtävät tarkistetaan torstaina klo 12 Teamspalaverissa.

Torstai 19.3.



Tässä vielä lyhyt kielioppivideo katsottavaksi, että asia on varmasti kaikille selvä!

- harjoittele netissä vähän tehtäviä, mene sanomapro.fi, kirjaudu oppilaan avaimella sisään viti3, avaa SPotlight 8, Unit 6 ja tee 6 viimeistä harjoitusta. Toki saat tehdä enemmänkin!

- läksy maanantaille on s. 151 tehtävät G6, G7 ja G8+. Yritetään pitää TEAMS palaveri maanantaina enkun tunnin aikaan, jossa tarkistamme tehtävät yhdessä! Eli ajankohta olisi klo 10.15.

Tässä siis ensimmäisen tunnin asiat!

Toisella tunnilla olisi aiheena tutustua lukukirjan s. 100-101 aukeaman paikkoihin. Jokaisella on yksi kohde New Yorkista. Etsi tietoa netistä siten, että teet 5-10 kysymystä kohteestasi (kirjoita myös vastaukset ja nettisivu mistä tiedot löytyvät) Palauta tiedot minulle palautuskansioon maanantaihin mennessä. 

1. The American museum of Natural history - Erin
2. The Empire State of Building- William
3.The Statue of Liberty- Elias
4. Central Park - Helmi
5. The Guggenheim - Marissa
6. The Broadway Theater district- Kerttu
7. The Yankee Stadium- Karlo 
8. The United Nations Headquarters - Roope

NEW YORK- tehtävä

Kirjoita 5-10 kysymystä kohteestasi. Laita perään myös oikeat vastaukset ja nettisivu mistä vastaukset löytyvät.
Voit itse päättää mitä kysyt, mutta mieti keskeisiä asioita, esim. million rakennettu, paljonko maksaa sisäänpääsymaksu, aukioloajat, jotain mielenkiintoista yms.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

TIEDOTE

Tähän alle tulevat mahdolliset ohjeet ja tehtävänpalautukset.

MAANANTAI 16.3.
- tunnilla tarkastettiin läksyt
- tehtiin s.141 verbitehtävät 
- opeteltiin ehtolause s. 148 ja tehtiin tunnilla s. 149 t G1-G3
- kotiläksy s 150 tehtävät G4-G5+
- ota kuva läksyistä  ja palauta palautuskansioon.

Usa-esitelmät

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

EN8 Irlanti esitelmät

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä