Kunnan OPS-sisältö


Yhteinen vastuu koulupäivästä

Kasvatustyö ja hyvinvoinnin edistäminen kuuluvat jokaiselle koulun aikuiselle tehtävästä riippumatta. Koulun toiminnan tavoitteena on oppivelvollisuuden suorittaminen hyvässä ja turvallisessa kouluympäristössä. Yhdessä tekeminen ja osallisuus, rohkeus ja luovuus sekä välittäminen tukevat perusopetuksen hyvän ja turvallisen koulupäivän toteutumista.

Koulun turvallisuudesta vastaava huolehtii turvallisuussuunnitelman tekemisestä yhdessä rehtorin kanssa. Suunnitelman toteutumiseen, arviointiin ja kehittämiseen osallistuvat koko työyhteisö. Oppilaita, huoltajia ja koulun muuta henkilökuntaa osallistetaan turvallisuusasioissa tarpeen mukaan. Turvallisuusharjoituksia tehdään säännöllisesti. Uudet henkilökunnan jäsenet ja oppilaat perehdytetään toimintaan. Turvallisuussuunnitelma sisältää muun muassa toimintaohjeet erilaisiin pelastautumis- ja suojautumiskäytänteisiin. Koulualueella asiaton oleskelu koulun toiminta-aikaan on kiellettyä ja koululla asioivien henkilöllisyys tarkistetaan tarvittaessa.

Koulun järjestyssäännöt päivitetään tarpeen mukaan. Oppilaiden osallisuus varmistetaan suunnitteluvaiheessa koululla yhteisesti sovitun tavan mukaisesti, esimerkiksi oppilaskunnan kanssa yhteistyötä tehden. Järjestyssääntöjen hyväksymisen jälkeen ne tiedotetaan oppilaille ja huoltajille.