Banaanitasavalta eli banaanivaltio on amerikkalaisen kirjailijan jo 1800-luvun lopulla keksimä nimitys. Alunperin sillä todella viitattiin valtioihin, joiden toimeentulo oli riippuvainen banaanien viljelystä. Nykyään termiä käytetään taloudellisessa merkityksessä valtioista, joiden toimeentulo on yhden tai kahden kasvin tuotannon varassa ja jossa rikkaiden sekä köyhien välillä vallitsee suuri elintasokuilu.

Väli-Amerikan maanviljelyyn soveltuvilla aluiella tilat ovat yleensä pieniä ja sato riittää  juuri ja juuri oman perheen elättämiseen. Parhailla alueilla tilat ovat suurempia ja niitä kutsutaan plantaaseiksi. Plantaaseilla viljellään kahvia, puuvillaa, kaakaota ja soijaa. Viljelijät eivät yleensä omista maitaan, vaan suurin osa tuloista menee maanomistajille. Mikäli viljeltävien kasvien maailmanmarkkinahinnat romahtavat tai sato epäonnistuu, saattaa pahimmassa tapauksessa koko maan talous romahtaa. Tästä syystä viime vuosina on pyritty plantaasiviljelyä monipuolistamaan.

Alunperin plantaaseja perustettiin kaikkein parhaimmille viljelyseuduille mutta väkiluvun kasvaessa on jouduttu ottamaan käyttöön myös huonommin tuottavia alueita. Suuri osa luonnonvaraisista savanneista, metsistä, aroista ja jopa karuimmista vuoristorinteistä on raivattu viljelymaiksi. Tämä on monin paikoin kiihdyttänyt eroosion vaikutusta maaperään ja vesistöihin.

Monet Väli-Amerikan valtiot kuuluvat maailman köyhimpien valtioiden joukkoon. Tämä johtuu monesta syystä. Luonnonilmiöiden aiheuttamat tuhot raunioittavat yhteiskuntien kehittymistä. Yksipuolinen viljely köyhdyttää maaperää. Puutteellinen koulutus ja suuri väestönkasvu hidastavat yhteiskuntien kehittymistä.  Esimerkiksi Haitin bruttokansantuote on alle 2000 USA:n dollaria, kun Suomen vastaava luku on 30 000 US dollaria. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haitilaisilla ei ole mahdollisuutta kunnon koulutukseen ja terveydenhuoltoon.