Maapallon 4 lämpövyöhykettä
Kylmä vyöhyke
Kylmää vyöhykettä on napa-alueiden ympärillä sekä etelä- että pohjoisnavalla. Pohjois-Amerikan pohjoisimmat osat ja Grönlanti kuuluvat kylmään vyöhykkeeseen. Etelä-Amerikassa ei ole kylmän vyöhykkeen alueita. Kylmän vyöhykkeen talvi on pitkä ja kylmä, eikä pohjoisimmilla alueilla ole lainkaan kesää. Lumikaan ei ehdi aina edes sulaa lämpimämpänä aikana kokonaan pois.
Lauhkea vyöhyke
Suurin osa Pohjois-Amerikasta sijaitsee lauhkealla vyöhykkeellä. Myös Etelä-Amerikan eteläkärjestä yli 1000 kilometriä pohjoiseen sijaitsee lauhkealla vyöhykkeellä. Lauhkealla vyöhykkeellä talvet ovat kylmiä tai lauhkeita ja osa sateesta tulee lumena. Kesät ovat melko lämpimiä. Lauhkealle vyöhykkeelle on tyypillistä myös neljä vuodenaikaa: kevät, kesä, syksy ja talvi. Onko tuttua?
Lämmin vyöhyke
Lämmin eli subtrooppinen vyöhyke sijaitsee kääntöpiirien läheisyydessä. Pohjois-Amerikasta vain pieni osa sijaitsee lämpimällä vyöhykkeellä. Tämä osa käsittää lähinnä Floridasta Kalifornian niemimaalle ulottuvan kaistaleen. Etelä-Amerikassa lämmin vyöhyke ulottuu aina Argentiinan keskiosista Andien vuoristossa päiväntasaajalle asti. Lämpimän vyöhykkeen talvet ovat leutoja ja kesät kuumia.
Kuuma vyöhyke
Kuuma eli trooppinen vyöhyke sijaitsee päiväntasaajan läheisyydessä. Tähän lämpövyöhykkeeseen kuuluvat Väli-Amerikka ja suurin osa Etelä-Amerikasta ulottuen Kauriin kääntöpiirille asti. Kuumalla vyöhykkeellä vallitsee aina kesä. Aurinko paistaa tasaisesti ympäri vuoden, eikä näin synny vuodenaikojen vaihtelua.