Puu
Entisaikaan suurin osa kotona tarvittavista esineistä tehtiin puusta. Raaka-aine haettiin lähimetsästä. Moni osasikin itse valmistaa omat tavaransa.
Vaikka muovi onkin syrjäyttänyt monessa paikassa puun, on sillä omat hyvät puolensa. Tavallinen puu ei aiheuta luonnossa ongelmia, sillä siellä se hajoaa eli kompostoituu. Tavallista puuta voi myös turvallisesti polttaa.
Puu on kevyt materiaali. Se mahdollistaa rakentamisen ilman raskaita koneita. Puun käyttäminen rakennusmateriaalina ei myöskään kuluta suuria määriä energiaa.
Kotisaunan lauteet tehdään mieluiten puusta. Puu johtaa lämpöä heikosti, joten puulauteilla pylly ei helposti pala.

Paperia voidaan valmistaa monenlaisista kuiduista. Tavallisimmin paperi tehdään kuitenkin puusta, sillä silloin sen valmistus on edullisinta. Alla on oppilaan ottama mikroskooppikuva sanomalehden reunasta. Siinä näkyvät selvästi puun kuidut, joista paperi rakentuu.
Ampiaiset osaavat tehdä paperia sekoittamalla sylkeä ja puuta. Paperia tarvitaan pesän tekoon. Paperissa näkyy erivärisiä raitoja sen mukaan, mistä puusta paperia on tehty.
