Tarinat
Keiju Nanor
Olipa kerran pienen pieni keiju. Keiju oli pitkällä matkalla etsimässä muita. Hän oli yksin. Mutta hänestä ei tuntunut siltä. Pieni keiju liikkui pimeässä metsässä. Mitä kauemmas kotoa hän lähti sitä valoisempaa tuli. Kun hän oli satojen kilometrien päässä kotoa hän näki mitä kirkkaimman valon. Se tuli kylästä jota hän ei koskaan ollut ennen nähnyt.
Kylä oli värikäs ja valoisa. Se oli ihmeellistä. Yksisarvisia ja pegasuksia menee ympäri kylää. Haltijoita ja muita keijuja myös liikkui kylässä. Se oli Taikakylä. Kaikki haluaa sinne! Hän uskaltautui mennä kylän sisään. Kukaan ei huomannut häntä. Paitsi vartija Örna. Örna on jämäkkä. Keijua pelotti koska Örna tuijotti häntä.
Koitti toinen päivä Taikakylässä. Keijua siltikään huomattu. Kunnes yksisarvinen kulki ohi levittäen taikapölyä. Sitten kaikki huomasi hänet.
- Hän oli näkymätön! Örna huusi. Pegasus riensi paikalle. Se hirnahti. Ei yhdesti eikä kahdesti vaan kolmesti. Nyt kaikki pegasukset olivat siellä. Ja jos Örna oli siellä oli myös haltijat. Keijuja ei näkynyt.
Örna pitikin hänestä. Kolmas päivä koitti Taikakylässä. Se oli ihmeellinen paikka.
- Örna! huusi keiju.
- Niin kultaseni? Örna kysyi keijulta.
- Miksi täällä on niin valoisaa ja aidan toisella puolella pimeää? keiju kysyi
Örna ei vastannut. Vaan kysyi:
- Mikä sinun nimesi muuten on?
- Ai minun? Keiju kysyi.
- Niin, Örna vastasi.
- Ei minulla ole nimeä, keiju ihmetteli Örna kysymystä. Häneltä ei koskaan kysytty hänen nimeä.
- Entä jos annan sinulle nimen? Örna kysyi.
- Öö okei, keiju sanoi ihmetellen.
- Sinun nimesi on hmm... Nanor! Örna iloitsi. Nyt keiju eli nimen Nanor kanssa.
Koitti nejäs päivä Taikakylässä. Nanor yhä ihmetteli miksi keijuilla ja haltijoilla on nimet. Nanor ei ollut nähnyt Örnaa koko aamuna. Nanor kuitenkin lähti ulos. Hän halusi lisää ystäviä. Hänellä kyllä oli Pimeydenkylässä monta ystävää mutta sinne meno takaisin kestäisi viikkoja. Hän meinasi ystävystyä yksisarvisen kanssa mutta arveli ettei puhu sen kieltä. Mutta kaikilla oli lemmikkinään yksisarvinen tai pegasus. Hän ei uskaltanut kuitenkaan tutustua yksisarviseen. Vaan katsoi tarkemmin pegasukseen.
- Mitä sinä tuijotat? Sinun pitäisi olla kotona eikä tuijottamassa hevosia. Et tule saamaan hevosta koska olet Pimeydenkylästä! Örna sanoi raivostuen.
- Mut... mutta olen Yläkylästä, Nanor vakuutti.
- Et ole! Örna naurahti.
- OLENPAS! Nanor huusi. Nanor lähti Örnan luo pakkaamaan tavaroitaan. Hän oli lähdössä kotiin. Mutta pegasus nimeltään Toba pysätti hänet kylän aidalle.
Yläkylään oli 4 viikkoa matkaa eikä keijupöly riitä hoitamaan siipiä sinne asti. Pitäisi pysähtyä kuudelle pilvelle. Toba kuitenkin lupasi lentää sinne Nanorin avuksi. Toban ja Nanorin suhde muuttui parissa minuutissa. He olivat parhaat ystävät jo nyt. Toballa kuitenkin oli omistaja nimeltään Fatima. Fatima huomaisi hetkenä minä hyvänsä että Toba on kadonnut. Toba ja Nanor kuitenkin lähtivät Fatiman kotisientä kohti. He olivat menossa sanomaan Fatimalle että Nanor haluaa adoptoida Toban. Fatima ei pitänyt ideasta. Yksi kyllä kävi. Jos Nanor toisi Yläjuomaa, Fatima jopa voisi vaihtaa Toban Yläjuomaan. Yläjuoma on keijujen ja haltijoiden kalleimpaa juomaa. Yläjuomaa saa ylhäisiltä vuorilta. Nanor oli aina varuillaan nimittäin kaikki pyytävät Yläjuomaa, hänellä oli sitä mukana. He tekivät vaihtokaupan. Toba ihmetteli mitä Nanor teki hänen puolestaan.
He lähtivät Yläkylään ja Toba asui nyt Nanorin kanssa. Nanor ja Toba olivat loppu elämänsä yhdessä. Loppu! :)
Kylä oli värikäs ja valoisa. Se oli ihmeellistä. Yksisarvisia ja pegasuksia menee ympäri kylää. Haltijoita ja muita keijuja myös liikkui kylässä. Se oli Taikakylä. Kaikki haluaa sinne! Hän uskaltautui mennä kylän sisään. Kukaan ei huomannut häntä. Paitsi vartija Örna. Örna on jämäkkä. Keijua pelotti koska Örna tuijotti häntä.
Koitti toinen päivä Taikakylässä. Keijua siltikään huomattu. Kunnes yksisarvinen kulki ohi levittäen taikapölyä. Sitten kaikki huomasi hänet.
- Hän oli näkymätön! Örna huusi. Pegasus riensi paikalle. Se hirnahti. Ei yhdesti eikä kahdesti vaan kolmesti. Nyt kaikki pegasukset olivat siellä. Ja jos Örna oli siellä oli myös haltijat. Keijuja ei näkynyt.
Örna pitikin hänestä. Kolmas päivä koitti Taikakylässä. Se oli ihmeellinen paikka.
- Örna! huusi keiju.
- Niin kultaseni? Örna kysyi keijulta.
- Miksi täällä on niin valoisaa ja aidan toisella puolella pimeää? keiju kysyi
Örna ei vastannut. Vaan kysyi:
- Mikä sinun nimesi muuten on?
- Ai minun? Keiju kysyi.
- Niin, Örna vastasi.
- Ei minulla ole nimeä, keiju ihmetteli Örna kysymystä. Häneltä ei koskaan kysytty hänen nimeä.
- Entä jos annan sinulle nimen? Örna kysyi.
- Öö okei, keiju sanoi ihmetellen.
- Sinun nimesi on hmm... Nanor! Örna iloitsi. Nyt keiju eli nimen Nanor kanssa.
Koitti nejäs päivä Taikakylässä. Nanor yhä ihmetteli miksi keijuilla ja haltijoilla on nimet. Nanor ei ollut nähnyt Örnaa koko aamuna. Nanor kuitenkin lähti ulos. Hän halusi lisää ystäviä. Hänellä kyllä oli Pimeydenkylässä monta ystävää mutta sinne meno takaisin kestäisi viikkoja. Hän meinasi ystävystyä yksisarvisen kanssa mutta arveli ettei puhu sen kieltä. Mutta kaikilla oli lemmikkinään yksisarvinen tai pegasus. Hän ei uskaltanut kuitenkaan tutustua yksisarviseen. Vaan katsoi tarkemmin pegasukseen.
- Mitä sinä tuijotat? Sinun pitäisi olla kotona eikä tuijottamassa hevosia. Et tule saamaan hevosta koska olet Pimeydenkylästä! Örna sanoi raivostuen.
- Mut... mutta olen Yläkylästä, Nanor vakuutti.
- Et ole! Örna naurahti.
- OLENPAS! Nanor huusi. Nanor lähti Örnan luo pakkaamaan tavaroitaan. Hän oli lähdössä kotiin. Mutta pegasus nimeltään Toba pysätti hänet kylän aidalle.
Yläkylään oli 4 viikkoa matkaa eikä keijupöly riitä hoitamaan siipiä sinne asti. Pitäisi pysähtyä kuudelle pilvelle. Toba kuitenkin lupasi lentää sinne Nanorin avuksi. Toban ja Nanorin suhde muuttui parissa minuutissa. He olivat parhaat ystävät jo nyt. Toballa kuitenkin oli omistaja nimeltään Fatima. Fatima huomaisi hetkenä minä hyvänsä että Toba on kadonnut. Toba ja Nanor kuitenkin lähtivät Fatiman kotisientä kohti. He olivat menossa sanomaan Fatimalle että Nanor haluaa adoptoida Toban. Fatima ei pitänyt ideasta. Yksi kyllä kävi. Jos Nanor toisi Yläjuomaa, Fatima jopa voisi vaihtaa Toban Yläjuomaan. Yläjuoma on keijujen ja haltijoiden kalleimpaa juomaa. Yläjuomaa saa ylhäisiltä vuorilta. Nanor oli aina varuillaan nimittäin kaikki pyytävät Yläjuomaa, hänellä oli sitä mukana. He tekivät vaihtokaupan. Toba ihmetteli mitä Nanor teki hänen puolestaan.
He lähtivät Yläkylään ja Toba asui nyt Nanorin kanssa. Nanor ja Toba olivat loppu elämänsä yhdessä. Loppu! :)
Metsänportin avain
Olipa kerran noidantytär. Hänen nimensä oli Nelli. Nelli oli päättänyt mennä metsänneidon luo. Hän oli kuullut että häneltä saisi taikajuomaa joka muuttaisi hänet kauniimmaksi. Koska Nelli oli yhtä ruma ja karmiva kuin äitinsä ei edes metsän olennot halunnut lähestyä. Muutaman minuutin kuluttua:
- Oi, kaunis metsänneito päästä minut sisään, Nelli aneli.
- Kuka siellä? Metsänneito kysyy.
- Minä olen Nelli, Nelli sanoi. Metsänneito raotti ovea ja sanoi:
- Hyvä on tule sisään. Nelli meni varovaisesti sisään samalla sekunnilla Nellille tuotiin lämmin kuppi taikajuomaa. Nelli näki siinä jotain kummallista. Hän ei uskaltanut kysyä mikä se oli. Se oli kullan keltainen. Se näytti avaimelta.
Alkoi olla myöhä ja Nellin täytyi lähteä. Hänellä oli yhä se avain. Hän halusi tietää mihin avain kuuluu, joten hän meni avainsepän luo.
- Hei, anteeksi mutta mikä tämä avain on? Nelli kysyi.
- Minulla on jo tuollainen avain, enkä tiedä mistä ne ovat lähtöisin, seppä sanoi. Nelli näytti hämmästyneeltä.
- Hyvä on menen itse etsimään näiden avainten alkuperää, Nelli huokaisi. Nelli lähti kotiinsa. Hän nukkui yön yli.
Seuraavana päivänä Nelli lähti metsään etsimään mitä hänen täytyi. Nelli saapui jonkun hohtavan portin luo.
- Mikä tuo on!? Nelli ihmetteli.
- Minä näin sinut! joku huusi hänen takaa. Nelli katsoi taakseen. Hän oli metsänneito. Nelli tiesi mitä metsänneito halusi.
- Sinä veit avaimeni! metsänneito huusi. Nelli ei yllättynyt siitä, mutta silti oli hieman peloissaan.
- E-ei se oli kupissani. Vannon en ottanut sitä tahallani, se oli kupissani! niiskutti Nelli. Metsänneito näytti nolostuneelta.
- Ai oli vai? hän kysyi.
- Kyllä, Nelli sanoi. -Mutta miksi se on noin pieni? Nelli naurahti.
- En tiedä, mutta en silti anna sinun pitää sitä! metsänneito sanoi.
- Hyvä on, Nelli huokaisi.
Nelli meni seuraavana päivänä avainsepän luo. Nelli huomasi roskakorissa saman avaimen mikä hänellä oli edellisenä päivänä. Hän haki sen. Nelli katsoi ympärilleen ja näki ettei ollutkaan enää ostoskeskusessa vaan metsässä. Hän säikähti. Hän näki saman hohtavan portin kuin aikasemminkin metsässä. Hän sovitti avainta lukkoon joka oli portissa. Portti imaisi hänet sisäänsä. Nyt Nelli oli kummallisessa kuopassa. Hän katsoi taas ympärilleen ja näki suu aukon jossa metsänneito odotti hymy poskillaan. Nelli juoksi metsänneidon luo ja halasi häntä.
-Miksi menit tuonne? metsänneito ihmetteli.
- Olin vain liian utelias. Luulin että se ei olisi tehnyt noin, Nelli sanoi.
- Hyvä on mutta vain keijut ja haltijat pääsevät tuonne, metsänneito sanoi. Nelli halasi metsänneitoa tiukemmin ja sanoi: - En tee näin enää koskaan! Nelli sai kerrasta opikseen ja ei tehnyt enään samanlaista. LOPPU!❤
- Oi, kaunis metsänneito päästä minut sisään, Nelli aneli.
- Kuka siellä? Metsänneito kysyy.
- Minä olen Nelli, Nelli sanoi. Metsänneito raotti ovea ja sanoi:
- Hyvä on tule sisään. Nelli meni varovaisesti sisään samalla sekunnilla Nellille tuotiin lämmin kuppi taikajuomaa. Nelli näki siinä jotain kummallista. Hän ei uskaltanut kysyä mikä se oli. Se oli kullan keltainen. Se näytti avaimelta.
Alkoi olla myöhä ja Nellin täytyi lähteä. Hänellä oli yhä se avain. Hän halusi tietää mihin avain kuuluu, joten hän meni avainsepän luo.
- Hei, anteeksi mutta mikä tämä avain on? Nelli kysyi.
- Minulla on jo tuollainen avain, enkä tiedä mistä ne ovat lähtöisin, seppä sanoi. Nelli näytti hämmästyneeltä.
- Hyvä on menen itse etsimään näiden avainten alkuperää, Nelli huokaisi. Nelli lähti kotiinsa. Hän nukkui yön yli.
Seuraavana päivänä Nelli lähti metsään etsimään mitä hänen täytyi. Nelli saapui jonkun hohtavan portin luo.
- Mikä tuo on!? Nelli ihmetteli.
- Minä näin sinut! joku huusi hänen takaa. Nelli katsoi taakseen. Hän oli metsänneito. Nelli tiesi mitä metsänneito halusi.
- Sinä veit avaimeni! metsänneito huusi. Nelli ei yllättynyt siitä, mutta silti oli hieman peloissaan.
- E-ei se oli kupissani. Vannon en ottanut sitä tahallani, se oli kupissani! niiskutti Nelli. Metsänneito näytti nolostuneelta.
- Ai oli vai? hän kysyi.
- Kyllä, Nelli sanoi. -Mutta miksi se on noin pieni? Nelli naurahti.
- En tiedä, mutta en silti anna sinun pitää sitä! metsänneito sanoi.
- Hyvä on, Nelli huokaisi.
Nelli meni seuraavana päivänä avainsepän luo. Nelli huomasi roskakorissa saman avaimen mikä hänellä oli edellisenä päivänä. Hän haki sen. Nelli katsoi ympärilleen ja näki ettei ollutkaan enää ostoskeskusessa vaan metsässä. Hän säikähti. Hän näki saman hohtavan portin kuin aikasemminkin metsässä. Hän sovitti avainta lukkoon joka oli portissa. Portti imaisi hänet sisäänsä. Nyt Nelli oli kummallisessa kuopassa. Hän katsoi taas ympärilleen ja näki suu aukon jossa metsänneito odotti hymy poskillaan. Nelli juoksi metsänneidon luo ja halasi häntä.
-Miksi menit tuonne? metsänneito ihmetteli.
- Olin vain liian utelias. Luulin että se ei olisi tehnyt noin, Nelli sanoi.
- Hyvä on mutta vain keijut ja haltijat pääsevät tuonne, metsänneito sanoi. Nelli halasi metsänneitoa tiukemmin ja sanoi: - En tee näin enää koskaan! Nelli sai kerrasta opikseen ja ei tehnyt enään samanlaista. LOPPU!❤
Pimeä
Olipa kerran Emmi. Emmi pelkää pimeää. Emmi ja hänen veljensä Eetu menivät luistelemaan. Emmi sanoi Eetulle:
- Lähdetään sitten ennen pimeää.
- Hyvä on, Eetu sanoi, koska tiesi että Emmi pelkäsi pimeää.
Tunnin kuluttua...
- Lähdetään jo! Emmi huutaa jään toiselta puolelta.
Emmille alkoi tulla kylmä.
- Hetki tulen pian! Eetu huusi.
Emmi huomasi että alkoi hämärtää.
-Nopeasti Eetu! Emmi kiljuu pelästyneenä.
Eetu oli pukukopin ovella. Emmi luisteli kovaa pukukopin ovelle.
- Lähdetäänkö jo? Emmi kysyi.
- Kyllä, mutta matkalla käydään kaupassa, Eetu sanoi.
Kaupassa...
- Ostetaan tikkarit, Eetu sanoi.
Emmi mietti.
- Ei! Emmi sanoi.
- Miksi? Eetu kysyi.
- No kun olen vähän niin kuin allerginen joillekkin niistä, Emmi sanoi.
Emmi yritti saada Eetun pois kaupasta, koska alkoi tulla jo liian pimeä.
Klo 17:30
- Katso ulkona on jo noin pimeää! Emmi nyyhkytti.
- Joo auta vain ostosten kanssa niin päästään nopeammin, Eetu sanoi.
Emmi ja Eetu pääsivät kotiin. Kokoajan vain pimeni. Oli kamala hiljaisuus, kunnes Emmi rikkoo hiljaisuuden ja huutaa:
- Apua, minun pupu-pehmoleluni jäi ulos!
- Minä haen sen, Eetu sanoi.
- Varo! Siellä on pimeää! Emmi huutaa Eetulle.
- Ei täällä ketään ole, Eetun naurahti pienesti.
- Tule voin pitää sinusta vaikka kiinni! Eetu huuttaa. Emmi mietti taas hetken ja vastasi:
- Hyvä on, mutta vain tämän kerran.
Emmi asteli ulos ja otti Eetun kädestä kiinni. Emmiä hieman pelotti.
- Hei tämä on hauskaa! Emmi huutaa.
Emmi otti pupunsa käteensä.
Siitä lähtien Emmi ei enää pelännyt pimeää.🙅💫 LOPPU!
- Lähdetään sitten ennen pimeää.
- Hyvä on, Eetu sanoi, koska tiesi että Emmi pelkäsi pimeää.
Tunnin kuluttua...
- Lähdetään jo! Emmi huutaa jään toiselta puolelta.
Emmille alkoi tulla kylmä.
- Hetki tulen pian! Eetu huusi.
Emmi huomasi että alkoi hämärtää.
-Nopeasti Eetu! Emmi kiljuu pelästyneenä.
Eetu oli pukukopin ovella. Emmi luisteli kovaa pukukopin ovelle.
- Lähdetäänkö jo? Emmi kysyi.
- Kyllä, mutta matkalla käydään kaupassa, Eetu sanoi.
Kaupassa...
- Ostetaan tikkarit, Eetu sanoi.
Emmi mietti.
- Ei! Emmi sanoi.
- Miksi? Eetu kysyi.
- No kun olen vähän niin kuin allerginen joillekkin niistä, Emmi sanoi.
Emmi yritti saada Eetun pois kaupasta, koska alkoi tulla jo liian pimeä.
Klo 17:30
- Katso ulkona on jo noin pimeää! Emmi nyyhkytti.
- Joo auta vain ostosten kanssa niin päästään nopeammin, Eetu sanoi.
Emmi ja Eetu pääsivät kotiin. Kokoajan vain pimeni. Oli kamala hiljaisuus, kunnes Emmi rikkoo hiljaisuuden ja huutaa:
- Apua, minun pupu-pehmoleluni jäi ulos!
- Minä haen sen, Eetu sanoi.
- Varo! Siellä on pimeää! Emmi huutaa Eetulle.
- Ei täällä ketään ole, Eetun naurahti pienesti.
- Tule voin pitää sinusta vaikka kiinni! Eetu huuttaa. Emmi mietti taas hetken ja vastasi:
- Hyvä on, mutta vain tämän kerran.
Emmi asteli ulos ja otti Eetun kädestä kiinni. Emmiä hieman pelotti.
- Hei tämä on hauskaa! Emmi huutaa.
Emmi otti pupunsa käteensä.
Siitä lähtien Emmi ei enää pelännyt pimeää.🙅💫 LOPPU!
0 kommenttia