Mystinen murha
Mystinen murha
Oli vuosi 1899 Katokunnassa, ja oli tapahtunut hirveä onnettomuus. Onnettomuutta tutki herra Hannikainen, joka oli etsivä Katokunnanpoliisissa.
Viikko onnettomuuden jälkeen poliisit epäilivät, että kyseessä ei ollutkaan onnettomuus vaan murha. Kun nuoremmat poliisit esittivät sian Hannikaiselle, hän värähti ja näytti hätääntyneeltä, mutta vain sekunninmurto-osan ajan.
Tapausta alettiin tutkia murhana ja ensimmäinen epäilty oli saatu jo kiinni. Epäilty oli rouva Mirri, joka oli herra Khilmin entinen työntekijä. Rouva Mirrillä olisi ollut motiivi herra Khilmin murhaamiseen, sillä Khilm oli erottanut hänet pitkäaikaisesta työstään viikon varoitusajalla, joka ei ollut Mirrin mielestä kovin kiva yllätys.
Rouva Mirrin kuulustelu oli jo aloitettu ja silminnäkijöitä etsittiin, mutta kun sellainen löydettiin, enää ei epäiltykään Mirriä vaan Hannikaista.
Asia pidettiin salassa Hannikaiselta, jotta kuulusteluja saatiin jatkaa rauhassa ilman Hannikaisen painostusta. Hannikaisen läsnäolo olisi haitannut asian todenmukaisuuden arviointia. Kuulustelujen aikana poliiseilla oli suunnitelma, jonka perusteella asiaa tutkittiin aina kun Hannikainen oli vapaalla, Hannikaselle ruvettiin antamaan lisää vapaata pikkuhiljaa, ilman asian paljastumista.
Hannikainen oli jo lähikuukausina ruvennut ihmettelemään vapaapäiviensä määrää, joka vain lisääntyi ja lisääntyi. Hannikaisella oli kolmas vapaapäivä sillä viikolla, joten hän päätti käväistä töissä katsomassa miten tutkinnat etenevät.
Hannikainen saapui poliisiasemalle, jossa hän ei nähnyt ainoatakaan poliisia, vaikka paikalla pitäisi olla aina ainakin yhdestä kahteen poliisia. Hannikainen löysi tutkinnan raportin ja alkoi katsomaan sitä läpi, Läpikäydessään sitä hän näki nimensä epäiltyjen listalla, raportissa luki “epäilty Hannikainen” Hän järkyttyi ja luki raportin.
Epäilty Hannikaisen oli nähty tulevan herra Khilmin talosta puolituntia ennen onnettomuuden hälyttämistä. Hannikaisella oli päällä nahkatakki, takissa oli punainen tahra edessä, epäily että verta. Hannikaisella oi musta olkalaukku olallaan ja sieltä näkyi teräaseen terä. Kun Hannikainen oli lukenut raportin, hän tiesi mitä tehdä, oli lähdettävä ja nopeasti. Hannikainen jätti raportin päälle lapun, jossa ilmoitti eroavansa työstään.
Poliisit saapuivat samana iltapäivänä asemalle ja lisäsivät raporttiin muutaman tiedon lisää, samalla he huomasivat Hannikaisen lapun, Lapun luettuaan he aloittivat etsinnät. Hannikaisen etsinnät olivat aloitettu koko maassa useiden satojen poliisien voimin, joten oletus että hänet löydettäisiin oli vahva.
Kun Hannikaista epäilevää kuulusteltiin, saatiin selville, että Hannikaisen ex-vaimo oli mennyt naimisiin Khilmin kanssa, vain kolme kuukautta sitten. Hän oli myös vienyt Hannikaisen ainoan lapsen mukaansa.
Hannikainen on varastanut hevosen ja lähtenyt kauas kohti tuntematonta. Hannikainen on löytänyt myös pienen kylän johon hän voi asua ilman huolta, että joku olisi tiennyt että hänet on etsintäkuulutettu.
Hannikaisen etsintää jatkettiin jo kolmatta viikkoa putkeen, kun vihdoin saatiin vihje, että hän olisi ostanut lääkeitä Hanninneestä. Poliisit lähtivät matkaan ja saapuivat paikalle, josta he löysivät Hannikaisen talon, he murtautuivat taloon sisälle. Talosta poliisit löysivät Hannikaisen ruumiin ja lapun -: Olen syyllinen Khilmin ja itseni murhaan, toivon että muistatte minut poliisina ettekä murhaajana, terveisin Miikka Hannikainen.
Rouva Mirri vapautettiin syyteistä ja hänelle annetiin kahdentuhannen kolikon korvaus kaikesta kärsimyksestä. Poliisit hävittivät Hannikaisen ruumiin ja pitivät hänelle muistotilaisuuden, jossa häntä muistettiin poliisina ei murhaajana.
Ennen ruumiin hävittämistä poliisit ottivat Hannikaisen ruumiista sormenjäljen, jotta voitaisiin tehdä virallinen kuolinilmoitus ja saataisiin virallinen varmuus siitä, että ruumis oli hänen.
Pari viikkoa jäljen ottamisen jälkeen saatiin tulos. Tuloksista paljastui shokeeraava tulos, sillä ruumis ei ollut Hannikaisen. Ruumis oli Hannineessä Hannikaisen naapurissa asunut Reiman Puteerni. Herra Puteerni oli asunut yksin eikä hänellä ollut perhettä. Hän oli siis ollut helppo uhri Hannikaiselle. Nyt poliisien piti vain selvittää, missä oli oikea Hannikainen.
Poliisit olivat pitää tutkimuksen salassa, jotta Hannikainen ei saisi tietää, että poliisit tiesivät hänen olevan elossa. Poliisien suunnitelma oli kutsua kaikki Hannikaisen ystävät ja läheiset jakamaan hänen omaisuuttaan perintönä jonka jälkeen kaikilta otettaisiin sormenjäljet ja niitä verrattaisiin Hannikaisen sormenjälkeen.
Kokouksesta ilmoitettaisiin kylän lehdessä ja ilmoitustaululla, jotta kaikki näkisivät sen. Kyläntapahtumaan on ilmoittautunut jo lähes puolet kylästä, eli suurin osa Hannikaisen läheisistä ja ystävistä oli ainakin tulossa paikalle tapahtumaan.
Oli tapahtuma-aamu ja paikalle oli ilmaantunut paljon porukkaa, paikalle saapui myös yksi hiljainen ja epäilyttävän näköinen ihminen, eikä hän puhunut kertaakaan tapahtuman aikana läheisiille tai muille tuttaville.
Omaisuus oli jaettu ja oli sormenjälkien vuoro. Oli kolmanneksi viimeisen vuoro eikä kenenkään jälki ollut täsmännyt, mutta sitten juuri tämä epäilyttävä ja hiljainen painaa jälkensä paperille ja se täsmää. Häntä lähdettiin kuljettamaan kohti asemaa, mutta matkalla hänen pulssinsa pysähtyi eikä hän hengitä, Hannikaista ryhdyttiin elvyttämään, mutta tuloksitta. Oikea Hannikainen oli kuollut.
Hannikaisen oikea kuolinsyy selvitettiin ja se oli yliannostus unilääkkeitä. Hänen oikea ruumiinsa haudattiin ja hän jäi osaksi Katokunnan historiaa.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin