Ennakoi vaaroja

Pikkulapsi voi vetää liedeltä kuuman veden tai vaikkapa puuron päälleen. Pikkulapsia ei saakaan päästää lieden lähelle edes sylissään. Lieteen on hyvä kiinnittää lapsisuojus ja kääntää kattiloiden kahvat seinään päin. Kuumien astioiden, uunin ja grillin kanssa käytetään uunikintaita ja varotaan tulikuumaa vesihöyryä.

Saunassa pitää olla varovainen. Löylyhuone ei ole leikkipaikka. Kiuasta vasten horjahtaminen voi aiheuttaa palovammoja. Kiukaan vesisäiliössä tai padassa vesi voi tulla kiehuvaksi. Polttavan kuumaa vettä saavat käsitellä vain aikuiset. Myös löylynheitosta syntyvä tulikuuma vesihöyry voi polttaa.


Auringon ultraviolettisäteily vaurioittaa ihoa. Käytä auringossa vaatteita tai vahvoja suojavoiteita.

Erityisen pahoja auringonpolttamia syntyy, kun koskettaa jättiputkea. Jättiputki (oikealla) polttaa paljon pahemmin kuin nokkonen. Jättiputken tuntomerkit kannattaa opetella, jotta osaa välttää sen kosketusta.

Tulipalon sattuessa

Tulipalon sattuessa pitää ensiksi varoittaa muita. Palavasta huoneistosta pitää poistua ripeästi 2–3 minuutin sisällä. Kuumaa ovea ei kuitenkaan saa avata, vaan on kierrettävä toista kautta.

Ovet ja ikkunat pitää sulkea perässään palon rajoittamiseksi. Savuisessa tilassa edetään kontaten. Hissiä ei saa käyttää vaan portaita. Kun olet suojassa, hälytä 112.

​

Jos naapurissa tai rappukäytävässä palaa, pysy omassa asunnossasi ja pidä ovi kiinni. Savu tappaa nopeasti, joten älä koskaan mene savuiseen rappukäytävään. Soita 112. Tiivistä oven raot esimerkiksi kostealla pyyhkeellä ja odota pelastajia parvekkeella tai avoimen ikkunan äärellä. Herätä pelastajien huomio huutamalla tai heiluttamalla käsiäsi.