Ohjeita

Lähdeluettelo on jonkinasteinen "sääntöviidakko", mutta sillä on tarkoituksensa: jos sääntöjä ei olisi, niin lähteet ilmoitettaisiin miten sattuu, jolloin tiedon tarkistaminen olisi varsin työlästä, joten perehdy huolellisesti ohjeisiin ennen kuin alat kirjoittaa lähdeluetteloa. Kun aloitat työn, niin päivitä lähdeluetteloasi koko ajan, silloin se valmistuu ikään kuin vaivihkaa, ja kaikki lähteet tulevat kirjattua.


Lähteet ilmoitetaan aina tekijän mukaan, kun tekijä löytyy. Lähteet sijoitetaan tekijän mukaan aakkosjärjestykseen. Mikäli samalla tekijällä on useampia teoksia, vanhin merkitään luettelossa ensin, loput aikajärjestyksessä. Jos yhdeltä kirjoittajalta on useita teoksia samalta vuodelta, ne erotetaan toisistaan pienaakkosilla (esim. 1982a, 1982b).