Toteutuksen arviointia 20.10.2015
TIEDOTUS toteutunut seuraavasti:
- hankeinfot pidetty rehtoreille 6.8. ja päiväkodinjohtajille 12.8.
- opetus- ja kasvatuslautakunnassa hanke-esittely 18.8.
- hankeinfo kaikkien ekaluokkien vanhempainilloissa ja lähes kaikissa eskarivanhempainilloissa Päällekkäisyyksien vuoksi kaikissa mukana olo oli mahdotonta.
- sähköpostia eskari- ja ekaopettajille
- eskari ja ekaluokkalaisten ryhmissä vierailut
- lehtijuttu Ulvilan Seudussa 20.8.2015
- sivut luotu Peda.nettiin ja Facebookkiin
Hienosti hankkeesta on tieto lähtenyt leviämään, koska olen ollut itse aktiivinen ja eskari- ja ekaopet ovat hienosti "mainostaneet" vanhemmille hanketta. Uusi juttu tulossa Ulvilan Seutuun 21.10. Peda.nettiä en ole pystynyt pitämään reaaliajassa, mutta yritän jatkossa olla siinä aktiivisempi. Facebook myös laahaa perässä. Mutta tässä samalla, kun itse opin näitä teknisiä asioita paranee myös tuo puoli.
JALKAUTUMINEN
- olen käynyt jokaisessa eskariryhmässä ja ekaluokassa. Opettajia olen pyytänyt olemaan aktiivisia ja ottamaan minuun yhteyttä, koska tarpeen mukaan pyrin aina sijoittumaan. Nyt alkusyksystä olen ollut paljon Vanhankylän koulussa.
- uuden toimintamallin kehittäminen yhteistyössä kuraattori Maarit Kosken, ekaopettajien ja vanhempien kanssa
VINTTIKOULU toimi Vanhakylän koulun Koivupirtin yläkerrassa 9.9.- 16.10.2015. Vinttikouluaikuisina hanke-koorninaattori Leena ja kuraattori Maarit. Pienryhmätoimintaa ekaluokkalaisille, joilla olemisen problematiikkaa (esim. jatkuvaa toiminnanohjaus tarvetta ja tunnetaitojen sekä sosiaalisten taitojen haastetta luokkatilanteessa). Oppilas omassa kotiluokassaan ma ja ti. Vinttikoulussa ke-pe klo 8-12. Ajatuksena toiminnassamme oli, että oppilas palautuu omaan luokkaansa pikkuhiljaa, joten vinttikoulu tulee hänelle tarpeettomaksi ;). Vinttikoulupäivä piti sisällään aina henkilökohtaisen opetus/läksyhetken. Pääpaino toiminnassa oli konkrettisesti olemisen ja tunnetaitojen harjoittelussa monipuolisesti ja luovasti.
- olen ollut linkkinä/ rohkaisijana ekaopettajien ja eskariopettajien välillä, jotta jo eskarissa hyväksi havaitut toimintatavat siirtyisi koulumaailmaan ja samalla ymmärrys lapsen ainutlaatuisuudesta siirtyisi kouluarkeen
- tiivistä yhteistyötä perheiden kanssa: yhteydenotot/seurannat, tapaamiset/tilannekartoitukset/suunnitelmat, konsultointi/rohkaisu, kotikäynnit eli arjessa ohjaus/tuki jne.
Lasten, heidän kanssa työtätekevien aikuisten ja perheiden kanssa olen ollut tosiaankin kaiken ajan ja sempä vuoksi näitä kirjaamisia teen vasta nyt, kun oppilaat ovat syyslomalla. Lapset ovat ottaneet minut avosylin ja hymyssä suin vastaan. Myös opettajien kommentit toimintani vaikutuksesta koko lapsiryhmän arkeen ovat olleet rohkaisevia. Tästä on hyvä jatkaa!
"Vinttikoulutoiminnan" kehittämistä/jalostamista, niin että mahdollisimman monilla tarvitsijoilla olisi mahdollisuus vastaavaan tukeen omassa kouluarjessaan.
PERHEILLE VERTAISTUKIRYHMIÄ
- vertaistukiryhmätoiminta ei ole alkanut vielä muutakuin suunnitelman tasolla
Keväälle olemme suunnittelemassa eskarikahviloita yhteistyössä Pois syrjästä -hankkeen kanssa. Ekaluokkaisten perheille olemme suunnittelemassa keväälle "tapaamisia" yhteistyössä SAMK opiskelijoiden kanssa. Opiskelijoilla on työn alla "arki ja sosiaalinen hyvinvointi" -jakso ja sehän limittyy loistavasti KOLA-hankkeeseen. Ensimmäinen suunnittelupalaveri tästä on jo 28.10.2015
LAPSET PUHEEKSI -koulutus
- on toteutunut suunnitellusti. Koulutukseen osallistui syksyllä yhteensä 30 eskari- ja ekaopettajaa. Kevään koulutuspäivät on ke 13.1. , ti 19.1. ja to 3.3. klo 12.30-16 . Kevään koulutus on suunnattu pikkukouluille (Kaasmarkku, Koski ja Harjunpää)
Lapset puheeksi -menetelmää on otettu käyttöön pikkuhiljaa. Koulutukseen osallistuneiden kuului pitää ainakin yksi keskustelu, jotta koulutustodistuksen sai. Ilokseni huomasin monien jo pitäneen monen monta keskustelua. Lapset puheeksi -menetelmä antaa lapsesta kokonaisvaltaisen kuvan ja sitä mukaan ymmärryksen hänen ainutlaatuisuudestaan. Keskusteluissa keskitytään vahvuuksiin ja haavoittuvaisuuksiiin. Mietitään yhdessä, mitä tehdään, jotta vahvuudet säilyy ja haavoittuvuudet ei muutu ongelmiksi. Vanhemmat ovat olleet hyvillään keskusteluista, koska he ovat saaneet aikaa ja tilaa lapsensa asioista puhumiselle. Opettajat kokivat haasteeksi sen, että keskusteluissa kului aikaa yllättävän paljon. Näistä ei vartissa selviä.
ART-ryhmät
- ensimmäinen ryhmä, jossa oli 4-6lk oppilaita (6) Vanhankylän koulusta on pidetty 3.9. - 13.10.2015
- perhe-ART eli family ties -koulutuksessa 11.9. KOLA koordinaattori Leena ja kuraattori Maarit Koski
Suunnittelemaamme toista ART-ryhmää syksyksi emme valitettavasti pysty järjestämään, koska vinttikoulutoiminta vei paljon kuraattorin aikaa.
ART-ryhmä isoille alakoulun oppilaille alkaa viikolla 2. Tähän ryhmään tulee lapsia eri kouluilta. Kuljetuksen huolehdimme hakemalla heidät ja viemällä takaisin. Ryhmä kokoontuu mahdollisuuksien mukaan koulupäivän aikana ja kokoontumispaikkana on Koivupirtin yläkerta. Ryhmä koostuu henkilöistä, joista kodit ja koulussa toimivat aikuiset ovat meille huolensa vinkanneet.
Perhe-ART alkaa viikolla 10. Ryhmään valikoituu 3-4 perhettä. Ryhmän kasaaminen on jo käynnissä. Kaikkiin ekaluokkaisten koteihin lähti aiheesta Wilma-viesti 19.10, koska haluamme kartoittaa laajasti tarvetta/tilannetta.
TOIMINNALLISET VANHEMPAINILLAT SELVIYTYMISPELI-ILTANA 5-6 LUOKKALAISILLE
- yhteistyö Pois syrjästä -hankkeen kanssa sujuu loistavasti
- infot pidetty kaikille 5-6 luokan opettajille
- info yhteistyötahoille eli toimijoille pidetty 14.10.2015 (mukana 13 henkilöä)
- illoissa mukana eri toimijoita: Pois syrjästä-hankkeesta, KOLA-hankkeesta, kuraattoreja, terveydenhoitajia, erityisopettajia, srk ja nuorisotoimi.
- paikalla illoissa aina KOLA koordinaattori ja 3-4 toimijaa
- lehtijuttu Ulvilan Seutuun 21.10.
- illat pidetään sovitun aikataulun mukaan
- opettajat ovat olleet innostuneita ja pitivät yhteistyökuviota hyvänä
- ensimmäiset kutsut vanhemmille lähtee ma 26.10